Lehtitassu
Kirjoittaja: Rita
”Tuimatassu?” nostin pääni silmänräpäyksessä ylös kuullessani räsähdyksen. Kylmä, vihreä katseeni kohtasi vanhemman oppilaan tuimat silmät. Tuimatassu näytti vähän häkeltyneeltä. Kuinka paljon toinen oli kuullut? Oliko hän salakuunnellut meitä? Mikä hänen asiansa oli? Vilkaisin Tiputassua nopeasti. Mitä me nyt tekisimme? Voisiko oppilaaseen luottaa, vai paljastaisiko hän suunnitelmamme? Yritin arvioida Tuimatassun olemusta katseellani. Oliko hän edes kuullut puheitamme?
”Sain tikun tassuuni”, kolli naukui vähän vaivaantuneesti ja näytti tassuaan, jossa tosiaan näkyi verta. Huokaisin. Hyvä. Tuimatassu ei ollut ainakaan tahallaan tullut salakuuntelemaan. Hän oli silti saattanut kuulla keskustelumme. Hipaisin hännälläni Tiputassua merkiksi pysyä hiljaa. Hoitelisin tämän. En tietäisi, tottelisiko veljeni ja pysyisi hiljaa kunnes saisin kuulusteltua häntä. Aina sai toivoa.
Viitoin häntä tulemaan peremmälle nyökkäämällä päätäni suuntaamme, ennen kuin veljeni ehti reagoida. Tuimatassu asteli -tai oikeammin ontui- luoksemme, ja istahti. Tiputassu osoitti sokean katseensa uuteen potilaaseensa.
”Näytä tassu”, hän määräsi, ja Tuimatassu ojensi sen eteen. Vaikkei veljeni tassua voinut nähdäkään, hän haisteli ja varovasti tunnusteli sitä.
”Odota siinä”, hän tokaisi, ja katosi yrttivarastolle hakemaan yrttejä. Katsoin hetken veljeni perään, ja käännyin sitten tuijottamaan Tuimatassua.
”Paljonko kuulit?” ääneni oli tasainen, ja katseeni jokseenkin uhkaava. Kolli vastasi katseeseen, ja epäröi silmänräpäyksen ajan.
”En tiedä, kuinka paljon puhuitte”, Tuimatassu totesi. Arvioin häntä katseellani kallistaen päätäni aavistuksen verran. Huokaisin. Miten voisi selvittää, kuinka paljon tuo olisi oikeasti kuullut? Kuulin askelia, ja huomasin Tiputassun palanneen muutama yrtti suussaan. Nyökkäsin hänelle. En ollut varma, kuinka paljon veljeni oli keskusteluamme kuunnellut, mutta ainakin hänen seuraava kysymyksensä osoitti, että jotain hän oli kuullut.
”Mistä me puhuimme, kun tulit?” Tiputassu kysyi, ja istahti Tuimatassun käpälän viereen. Näin hänen tutkiskelevan sitä. Oma katseeni pysyi edelleen värähtämättä kollissa. Olin valmis arvioimaan tämän vastausta ja sitä, valehtelisiko hän. Tässä vaiheessa ei enää kannattaisi kieltää kaikkea, sillä me kaikki tiesimme etten uskoisi häntä. Tuimatassu mietti hetken.
”Tappajasta ja suunnitelmasta”, vanhempi oppilas myönsi. Vedin terävästi henkeä. Pahin mahdollinen tapaus. Hän oli siis kuullut melkein kaiken. Yritin estää hätäisyyttä näkymästä parhaani mukaan, ja onnistuinkin siinä melko hyvin. Vilkaisin Tiputassua, jonka sokeasta katseesta ei saanut paljoa selvää. Hän näytti valmistautuvan vetämään tikun pois Tuimatassun tassusta. Puhuminen jäisi siis minulle.
”Mitä aiot tiedolla tehdä?” kysyin tyynesti, mutta katseeni oli vieläkin kireä.
”En varmaan mitään. Ei se kuulu minulle”, hän kohautti olkiaan, ja värähti sitten, kun Tiputassu vetäisi tikun irti varoittamatta. Kallistin päätäni epäilevästi. Miksei hän käräyttäisi meitä? Siitä hän saisi arvostusta klaanilta. Toisaalta hän varmaan myös tajuaisi, että kieltäisimme kaiken. Neljä vastaan yksi. Ei kovin vakuuttavaa.
”Mistä tiedämme, ettet kerro kellekään?” Tiputassu kysyi, ja levitti jonkinlaista tahnaa oppilaan tassulle. Jos tilanne ei olisi ollut niin vakava, minua olisi saattanut huvittaakin kuulustelumme. Palautin ajatukseni kuitenkin taas vakavalle linjalle. Tuimatassu saattaisi oikeasti olla uhka. Oli monta asiaa, mitä tällä tiedolla voisi tehdä.
”Emme voikaan tietää, siinä se ongelma piilee”, vastasin veljeni kysymykseen, ja vilkaisin häntä. Käänsin sitten katseeni Tuimatassuun, ”Tule suunnitelmaan mukaan.” Päätökseni oli harkittu, tosin vain muutamassa sekunnissa kehitelty. Välillä täytyi ottaa pieniä riskejä.
”Mitä?!” Tiputassu huudahti epäuskoisesti. Tuimatassu näytti vähintään yhtä hämmentyneeltä.
”Sisko hyvä, älä ole kana-aivoinen. Miksi ottaisimme Tuimatassun mukaan?” veljeni jatkoi. Katsahdin kumpaakin parantajan pesässä istuvaa kissaa, jotka kummatkin katsoivat minua epäuskoisesti.
”Se on varmin vaihtoehto”, vastasin oltuani hetken hiljaa.
”Hetkinen. Kuka sanoo, että ylipäänsä haluaisin mukaan?” Tuimatassu avasi suunsa.
”No, haluatko sinä?” Tiputassu kysyi suoraan. Tuimatassu oli hetken hiljaa.
”Suunnitelmanne vaikutti ihan kelvolliselta, ja jotain täytyy tappajan suhteen tehdä. Mutta miksi tunkisimme nokkamme asiaan?” kolli kysyi.
”Soturit eivät ole tähän mennessä tehneet asialle mitään hyödyllistä”, huomautin, ”Ja niin kuin itsekin sanoit, asialle pitää tehdä jotain. Ja minulla on suunnitelma. Lisäksi jos et tule mukaan, meidän täytyy jollain muulla tavalla varmistaa, ettet kerro kellekään.” Toivoin mielessäni, että Tiputassu luottaisi minuun. Tuimatassun mukaan pyytäminen saattoi olla riskialtis veto, mutta mitä parempaakaan olisimme voineet tehdä? En luottanut Tuimatassuun tarpeeksi, vaikka aina olisi vaihtoehto, että hän ei kertoisi kellekään.
”Hyvä on sitten. Olen mukana”, Tuimatassu huokaisi. Katsahdin tätä ehkä jopa vähän yllättyneenä. Nyökkäsin kuitenkin.
”Selvä. Lupasin tavata Sähkötassun ja Sulkatassun leirissä”, naukaisin. Ai niin. Sähkötassu ja Sulkatassu. He eivät taatusti olisi iloisia siitä, että operaatioon tulisi lisäjäsen. Toisaalta Tuimatassu ei ollut kaikista kauhein kissa tähän. ja ehkä he ymmärtäisivät, kun selitin tapahtuneen. Täytyisi vain toivoa, että heillä olisi ymmärrystä. Tiputassu oli saanut Tuimatassun tassun hoidettua, ja nyt hän istui, luultavasti miettien tilannetta.
”Mennään”, nousin ylös, ja kaksi muuta oppilasta tekivät samoin. Vilkaisin veljeäni. Tiputassu oli aina ollut villi kortti, joten en tarkasti pystynyt arvaamaan hänen ajatuksiaan tällä hetkellä. Ehkä hän haluaisi myöhemmin kyseenalaistaa päätökseni, ehkä hän jättäisi asian tähän. Lähdimme kulkemaan leirin halki kohti paikkaa, jossa Sähkötassu ja Sulkatassu istuivat kahdestaan.
”Oliko tämä mielestäsi varmasti hyvä päätös?” Tiputassu tassutteli vieressäni, kylkemme hipoen. Kyllä hän oli oppinut suunnistamaan leirissä ilmankin, mutta se oli pinttynyt tapa. Nielaisin, ja huokaisin syvään.
”En ole varma. Toivotaan parasta.” Veljeni nyökkäsi.
Katsoin Sähkötassuun, jonka katse laajeni aavistuksen, kun hän huomasi takanamme hölkkäävän Tuimatassun. Saapuessamme kaksikon luokse, Sähkötassu nyökkäsi tervehdykseksi. Nyökkäsin takaisin, ja istahdin kietoen häntäni siististi tassujeni ympärille. Muut istuivat myös. Sähkötassu viittoi minulle katseellaan kyseenalaistavasti Tuimatassun läsnäolosta.
”Lehtitassu, oletan, että sinulla on jotain sanottavaa”, hän lausui katsoen minua silmiin. Nyökkäsin.
”Hän kuuli suunnitelmasta. En halua riskeerata sitä, että tieto leviäisi hänen kauttaan kellekään”, totesin rauhallisesti. Sähkötassu ja Sulkatassu näyttivät miettivän asiaa hetken, ennen kuin Sulkatassu avasi suunsa.
”Selvä”, hän naukui. Sähkötassukin nyökkäsi pienesti.
”Mikä on seuraava siirtomme?” Tuimatassu halusi tietää.
”Me viritämme ansan”, vastasin, ja jäin odottamaan muiden reaktioita.
//873 sanaa
//Tipu? Sulka? Sähkö? Tuima?
