Lumikkoviiksi
Kirjoittaja: Saaga
Nostin katseeni suruni hetkeksi unohtaen, kun kuulin että Pyräkkäpiru suri edelleen isäänsä. En edes ollut tajunnut, että Turmaloikka oli ollut Pyräkkäpirun isä. Oli varmasti rankkaa nähdä isän kuolevan. Toisaalta minun tyttäreni olivat ainoita perheenjäseniäni, jotka minulla klaanissa olivat Pyörresielun ja Aamutassun lisäksi joten kai se ajoi aikalailla saman asian. Hämmästyin myös sitä kuinka oikeassa nuoremman kollin sanat kivun lähtemisestä olivat, ei tämä kipu varmasti koskaan poistuisi sisältäni mutta oppisin varmasti elämään sen kanssa. Olivathan muutkin kissat oppineet.
“Onko sinulla nälkä?” Pyräkkäpiru naukui kääntäessään katseensa tuoresaaliskasasta minuun. “Voisin hakea meille syötävää. Täydellä vatsalla on mukavampi olla.”
“Ei minulla ole kauhea nälkä, mutta syö sinä vain. Nautin seurastasi ihan näinkin”, nau’uin jo hiukan paremmalla mielellä.
“Kyllä sinun pitäisi syödä mutta, jos et tahdo-” Pyräkkäpiru naukui pikaisesti mutta ehdin avata suuni välissä.
“No on minulla oikeastaan nälkä”, sanoin hiukan ujona hymyillen. Pyräkkäpirunkin kasvoille levisi pieni hymy. Kolli tassutti hakemaan parin ketun mitan päässä olevasta tuoresaaliskasasta jotain. Hieraisin itkuisia silmiäni tassullani ja tunsin niiden olevan kuivahkot. En ollut itkenyt hetkeen, ehkä pääsisin vielä yli menetyksestäni.
//Pyräkkä?
