Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Kuuntelin Pimentovarjoa hiljaa, antaen hänen puhua. Koko yksinpuhelunsa ajan, katsoin kuningatarta suoraan silmiin. Hän oli vähintäänkin yhtä kipakka kuin aina ennenkin, eikä se tullut minulle yllätyksenä.
Olin hieman pettynyt siitä, miten kiintynyt Pimentovarjo oli pentuihinsa. En koskaan olisi uskonut, että olisin kuullut juuri Pimentovarjon puhuvan sillä tavalla rakkaudesta. Hän oli paljastanut heikkoutensa minulle ilman, että olin edes pyytänyt sitä. Pimentovarjo oli oikeassa, emme tosiaankaan olleet samanlaisia emoina.
En pitänyt tavasta, jolla Pimentovarjo syytti minua siitä, millaisiksi Sulkavirta, Sähkötuho ja Sinilintu olivat kasvaneet.
”Rakkaus on heikkoutta, joka voi koitua kohtaloksesi”, lausahdin rauhallisesti, kun Pimentovarjo oli viimein lopettanut.
”Minä olen laittanut aina klaanin edun kaiken muun edelle. Olen tehnyt kaikkeni kasvattaakseni jälkeläiseni hyviksi ja kuuliaisiksi sotureiksi, mutta kai sinäkin tiedät, ettei toisen luonnetta voi muuttaa. Pimeyden Metsä on luonut meidät kaikki sellaisiksi kuin olemme, joten on turhaa haaskata aikaansa siihen, että yrittäisi muuttaa hiirtä oravaksi.” Pimentovarjo siristi silmiään, mutta en ollut vielä lopettanut. Vilkaisin etäämmällä leikkiviä pentuja ja käänsin taas katseeni tummaan soturiin.
”Voit vapaasti rakastaa pentujasi ja kumppaniasi, mutta sano minun sanoneen, että jossain vaiheessa elämääsi huomaat, miten paljon ongelmia rakkaus aiheuttaa”, kylmä katseeni porautui syvälle Pimentovarjon harmaansinisiin silmiin.
Olin elämäni aikana rakastanut vain kolmea kissaa, ja heistä kaksi olin menettänyt. Jyrkänneloikan menetys oli miltei rikkonut minut, ja surusta heikkona olin hairahtunut ja rakastunut Väärävarjoon. Olin kuitenkin tullut järkiini ja pyyhkinyt hänet pois elämästäni. Rangaistukseksi Pimeyden Metsältä sain Varissulan, joka oli elämäni suurin rakkaus heti Kuolonklaanin jälkeen.
//Pimento?
