Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Minua olisi huvittanut Kaamoskukan käytös isänä ja kumppanina, jos se ei samalla olisi ollut niin surullista. Hänen Hämärähallalle luotu, kaiketi rakastavaisen näköiseksi tarkoitettu hymy oli epäaito ja kolkko. No, Kuolonklaanissa oli muitakin kumppanuuksia, jotka pohjautuivat rakkauden sijaan sopimukseen – en käynyt siis tässä asiassa tuomitsemaan poikaani, vaikka minua kävikin hieman sääliksi. Oli kuitenkin vaikeampi niellä tapaa, jolla Kaamoskukka puhutteli pentujaan. Pentujen hämmästyksen puute ilmaisi, että he olivat tottuneet tällaiseen, eikä vierailuni ollut syynä Kaamoskukan käyttäytymiselle. Olin hieman yllättynyt, toisaalta en: oli juuri poikani tapaista käyttää jälkikasvuaankin välineenä haalia valtaa ja kunnioitusta itselleen.
”En minä teitä mitenkään testannut”, naurahdin aidosti huvittuneena. Kaamoskukka oli parhaillaan mittailemassa katseellaan kahta pentuaan. Toisen nimi oli ilmeisesti Lillukkapentu, toisesta en ollut varma. Olin tietysti kuullut koko katraan nimet jo aiemmin, mutta en osannut yhdistää niitä oikeaan pentuun.
Kaamoskukka katsahti minuun kulmat kurtussa.
”Etkö? Miten sitten tiesit, mitkä meidän vahvuutemme ja heikkoutemme olivat?”
Kohautin lapojani. Ne olivat kyllä tulleet ilmi muutenkin. Myrskymahti oli jo pentuna paiskonut veljiään ympäri tarhaa, ja vahva kissa hänestä oli tullutkin. Pyräkkäpiru oli sisiliskoinensa jo nuorena osoittanut uskaltavansa kulkea omaa tietään. Ja Kaamoskukka oli pentunakin ollut ovela ja älykäs.
”Luulen, että olemme monella tapaa eri mieltä siitä, miten pentuja kuuluisi kasvattaa”, nau’uin hymyillen pojalleni. Sitten kohdistin katseeni ja sanani Lillukkapentuun. ”Siitä minäkin olen kuitenkin samaa mieltä, että parhaaksi soturiksi tullakseen on tehtävä paljon töitä. Oletko valmis siihen?”
Lillukkapentu suoristi ryhtinsä ja näytti huvittavan määrätietoiselta. Hänen ilmeensä oli vakava.
”Olen!”
Hymyilin tyytyväisenä. Vaikka en kokenut, että pennuilta vielä kannatti vaatia paljoa, oli mukavaa huomata hyvää asennetta. Toivoin, että Lillukkapentu saisi myös leikkiä ja, noh, olla pentu. Se oli hänen tärkein tehtävänsä klaanin tässä roolissa.
”Kuule”, sanoin Kaamoskukalle ja käännyin hänen puoleensa, ”toimisin mielelläni Lillukkapennun mestarina, kun aika koittaa.”
//Kaamos?
KP-boosti käytössä
