Lillukkatassu
Jäädyin totaalisesti, kun Vanamotassu nelisti minua kohti. Yritin saada koipeni tottelemaan minua, että voisin edes juosta karkuun, mutta olin kuin maahan liimattu. Päästessään tarpeeksi lähelle Vanamotassu ponnisti loikkaan ja kaatoi minut näppärästi yhdellä iskulla. Suustani pääsi vain säälittävä kirkaisu ja yritin potkia naaraan päältäni, mutta Vanamotassu iski kyntensä kylkiini ja loikkasi sitten taitavasti kauemmaksi. Pystyin jo näkemään mielessäni isäni hyväksyvät nyökkäykset Vanamotassun suuntaan ja sitten taas kuulemaan kollin solvaukset siitä miten surkea taistelija olin. Ja minä tiesin sen. Olimme kohtalaisen lähellä soturinimityksiäni eivätkä taistelutaitoni olleet lähteneet menestyksekkäästi lentoon, vaikka takana oli lukuisia ja lukuisia taisteluharjoituksia. Jokainen niistä oli päättynyt yhtä suureen epäonnistumiseen ja olin kerran kuulleen Kaamoskukan ärjyneen Hämärähallalle siitä, että huonot taistelutaidot olivat emoni syytä. Hämärähallan omat taistelutaidot eivät ehkä olleet isäni veroiset, mutta ei se kuitenkaan ollut naaraan vika. Olin kuitenkin oppinut, että Kaamoskukkaa vastaan ei kannattanut nousta. Elämä oli sen jälkeen nimittäin hyvin vaikeaa. Nousin ähkäisten ylös ja pudistelin turkkiini tarttuneita hiekkapölyjä takaisin sinne minne ne kuuluivatkin. Vanamotassu katsoi minua ylimielisesti virnuillen ja vastasin naaraalle kylmällä katseella.
“Olet yhtä vaikea vastus, kuin kaksi kuuta vanha pentu. Ethän sinä edes yritä!” Vanamotassu naukaisi hieman kummastellen ja kohautin olkiani. En halunnut selittää isäni lempipennulle miksi minä jäädyin. Vihasin taistelutilanteita.
“Vahvuuteni ovat muualla”, mutisin siskolleni vastaukseksi ja kävelin naaraan ohitse hieman ärtyneenä. Turha minun olisi enää edes yrittää, ihan sama! Ei minusta taistelijaa tulisi.
“Noilla taidoilla ei Kuolonklaania puolusteta”, Vanamotassu ulvaisi perääni, mutta en edes katsonut naaraan suuntaan. Vanamotassun kynsien tekemiä haavoja kirveli, mutta kliseisesti henkiset haavat tekivät kipeämpää. Laskin päätäni häpeissään ja yritin juosta leiriin mahdollisimman nopeasti. Halusin välttyä Vanamotassun kohtaamiselta. Naaras todennäköisesti vain toistaisi Kaamoskukalta opittuja pilkkaavia lauseita. Lopulta leirin tuttu suuaukko häämötti silmissäni ja päästessäni leiriin uskalsin huokaista helpotuksesta. Naaras ei ollut ainakaan tarkoituksella seurannut minua.
Kohtasin aukiolla mestarini Kyyhkypyrähdyksen katseen ja nyökäytin naaraalle harjoitusten päättymisen merkiksi. Oli ollut Kyyhkypyrähdykseltä ystävällistä päästää minut harjoittelemaan Vanamotassun kanssa kaksin. En kuitenkaan saanut hetkeäkään lepotaukoa, sillä samassa muistin Jääviillon komentaneen minut auringonhuipun partioon. Kuinka noloa, että olin unohtanut sen aivan tyystin! Kolli olisi varmasti repinyt turkkini irti, jos en olisi muistanut asiaa ja olisin ollut metsän siimeksessä harjoittelemassa taistelutaitojani, jotka eivät siitä parantuisi. Tervehdin partion johtoon määrättyä Latvaruusua ystävällisesti ja pysähdyin odottamaan partion viimeistä jäsentä. Kun näin Poppelipompun loikkivan kohti partiota, kallistin varautuneena päätäni. Olin kuullut Poppelipompusta kaikenlaisia juttuja. En kuitenkaan ollut kovinkaan syvällä klaanien juoruissa, mutta jos sisaruksiani oli uskominen, Poppelipomppu oli kova kissa keksimään tarinoita. Nyökäytin kuitenkin päätäni kohteliaasti ja jopa soin kollille pienoisen hymyn. Lähdin jolkottelemaan partion jäsenten kissojen perässä rennosti ja nautin lämpimästä ilmasta. Elämä lehtikadon aikaan oli ollut kovaa, joten nautin täysin rinnoin Pimeyden Metsän siunaamista ilmoista. Poppelipompun äkillinen kysymys hätkähdytti ja katsoin kollia suu hieman rauollaan. Minulta oli melkein mennyt kollin kysymys kokonaan ohi, mutta Poppelipompun vastatessa omaan kysymykseeni yhdistin palaset ajatukseksi.
“Kalastaa? Ei, en minä osaa”, kohautin olkiani ja mietin. Missä Poppelipomppu oli edes oppinut kalastamaan?
“Mutta minä olen kyllä hyvä jahtaamaan jäniksiä-” “Minäkin olen. Olen oikeastaan yksi klaanin nopeimmista”, Poppelipomppu keskeytti minut ja naurahdin hyväntahtoisesti.
“No sinähän se olet aikamoinen tapaus. Minkä kalan sinä nappasit?” kysyin ruskeaturkkiselta uteliaana. Poppelipomppu saisi vielä todistaa kalastustaitonsa!
”Olen kyllä aina halunnut maistaa kalaa. Voisitkohan sinä ystävällisesti kalastaa minulle sellaisen kissan kokoisen?” kysyin kulmat koholla.
//Poppeli?
