Sirupentu

Istun peloissani ja itkusta hytisten jossain. En edes osaa erottaa missä. Äänet suhisevat korvissani mitättöminä enkä tiedä mikä äänen loihtii. Kosketus lavassani havahduttaa minut suurimmasta surustani. Näen kyyneleisten silmieni alta epämääräisesti neljä minulle tuntematonta kissaa. Yksi kissoista punertavan raidallisen värinen katsoo minuun katseella jota en osaa tulkita.
”Miksi olet täällä yksinäsi?” Kuulen kysymyksen, johon en millään haluaisi vastata.
Katson kuitenkin kissaa ja nikotellen vastaan kysymykseen:
”Emo katosi veteen… ja isä jäi koiralle”, kerron niin selvästi kuin tässä tilassa pystyn.
”Hänet pitäisi viedä leiriin”, kuulen toisen äänen.
Yllättäen minut nostetaan ja kun katson kuka minua nostaa huomaan valkoista karvaa. En edes yritä pyristellä vastaan niin turta olo minulla on. Tajuan vain, että kaikki neljä kissaa kävelet samaan suuntaan ja vievät minua mukanaan. Joukossa on ruskeaturkkinen naaras ja vielä joku jota en erota millään. Ikuisuudelta tuntuvan ajan minua kannetaan. Yritän koota itseni, mutta en millään kyennyt siihen. Lopulta minut lasketaan maahan jossa on niin paljon erilaisia hajuja, että pääni on mennä sekaisin. En kuule kunnolla ketä pyydetään paikalle mutta sen nimi loppui tähteen. Avaan kyynelistä märät silmäni ja huomaan edessäni valtavasti kissoja jotka puhuvat – tai oikeastaan kuiskivat ympärilläni.
”Siirtäkää hänet parantajanpesään tutkittavaksi”, kuulen selvästi tämän lauseen muiden joukosta.
Mikä oli parantajanpesä ja miksi minut pitäisi siirtää sinne? Miksi näin piti ylipäätään käydä minulle?

Olin jo hetken ollut parantajan pesässä. Pesässä asusti minun tietojeni mukaan tämä kolli joka oli huolehtinut minusta vähän. Kollin väritys oli mustavalkoinen ja tämä oli kertonut minulle nimekseen Leimusilmä. Olin kuulemma muuten kunnossa mutta minulla oli pientä nuhan alkua joka oli jo nyt parannettu.
”Mikä muuten on nimesi?” Kolli kysyi minulta.
”Siru”, vastasin lyhyen ytimekkäästi.
Kiinnostuksesta olin katsellut mitä kasveja tai no kollin mukaan yrttejä tämä oli minulle antanut. Nimet menivät sekaisin, mutta muistin Timjamin joka helpotti järkytykseen ja sokkiin.

”Saapukoon Eloklaanin jäsenet kokoukseen”, kuulin kutsun ja taas minua alkoi pelottaa. Leimusilmä oli jo useaan kertaan rauhoitellut minua, mutta jotenkin kaikki mitä muut tekivät saivat minut tilaan jota en ollut lyhyen elämäni aikana koskaan kokenut.
Hatarin askelin Leimusilmä vierelläni kävelin suureen kissajoukkoon. Yhdellä kivellä seisoi kissa joka katsoi muita.
”Klaaniimme on ajautunut pentu jonka nimi on Siru. Siru on jäänyt orvoksi, joten otamme hänet mukaan Eloklaaniin”, naaras kissa julisti ja heti minusta muuttui patsas, joka ei suostunut ottamaan askeltakaan enempää.
”Tänään hänen nimensä muuttuu Sirupennuksi. Sirupentu voi muuttaa pentutarhaan ja toivon että hänestä huolehditaan!” Naaras lopetti ja minä seisoin jäätyneenä paikalleni.
”Hei ei hätää Korppitäti vain nimesi sinut klaanin jäseneksi. Minäpä ohjaan sinut pentutarhaan”, Leimusilmän ääni rauhoitti minua vähän ja rohkenin nyökkäämään.
Kävelin taas kollin perässä ja tällä kertaa saavuin pesään, joka oli hämärä. Pesässä oli hereillä tummanruskea naaras, joka katsoi minuun lempeällä katseellaan.
”Hei minä olen Kimalaistoive, älä pelkää”, naaras rauhoitteli.
”Hei”, uskalsin vastata kuiskaten.
”Kimalaistoive olet täällä ainut joten voit varmaan huolehtia Sirupennusta?” Leimusilmä varmisteli.
Naaras nyökkäsi ja minulle tutuksi tullut kolli lähti. Jäädyin välittömästi mutta sitten kun katsoin lempeää Kimalaistoivetta purskahdin itkuun, jolle ei meinannut tulla loppua. Itku sisälsi kaiken mitä olin menettänyt ja se tuska kuului. Yllättäen tunsin turkin painuvan omaa hytkyvää kehoani vasten. Itkuni alkoi hieman hellittää ja tunsin pitkästä aikaa emon lämpimän halauksen tuntua.
”Lepää se helpottaa ja sinun pitää alkaa nukkua”, naaras kuiskasi ja ohjasi minut petille.
Kävin makuulle ja naaras painautui minua vasten. Pienen hetken kuluttua vaivuin rauhalliseen uneen naaraan turkkia vasten josta sain vihdoin turvaa ja lämpöä.

// Mun eka tarina joten ei varmasti mun parhaimpia toivottavasti en autohitannu liikaa. Kimalainen vois jatkaa 🙂

Author: Sarifiina

Olen positiivinen ja aktiivinen 13 v kirjoittaja joka rakastaa juonikuvioiden keksimistä. Mun hahmoista saa helposti seuraa jos se on tilanteessa vapaa.