Pörriäistassu

Helletassu oli pelastunut täpärästi – kiitos minun. Vaikka yritin leikkiä välinpitämätöntä sankaria, en voinut estää tassujani vapisemasta huohottaessamme lähellä penkareen reunaa kuusen oksan vieressä. Jos minulla olisi kestänyt hetkikin pidempään löytää sopiva oksa, Helletassu voisi olla nyt mennyttä. Sen ajatteleminen lievensi hieman vihan tuntemuksia pesätoveriani kohtaan. En kuitenkaan ollut aivan varma, miten tilanteemme tästä jatkuisi – jatkaisimmeko nujakoimista kunnes toinen meistä taas putoaisi jorpakkoon vai hautaisimmeko viimeinkin sotakirveen?
“Pelastit minut.” Helletassun ääni oli ontto. Mietin, miltä mahtoi tuntua, kun kävi niin lähellä Tähtiklaaniin pääsemistä.
Niiskaisin nenääni kuin se ei olisi ollut mitään. “No, eipä tuo nyt mitään ollut. Olen minä hurjempiakin asioita tehnyt eikä tuo oksa ollut edes painava.”
“No ethän ole! Tietäisin kyllä, jos olisit”, Helletassu tuuppasi minua ja pysähtyi sitten hetkeksi katselemaan minua kulmiensa alta. Hän taisi pohtia samaa kuin minäkin. “No, tuota… Kavereita?” Kolli ojensi käpäläänsä minua kohti, ja minä tuijotin sitä parin silmänräpäyksen ajan vähän epäröiden.
“Kavereita”, myönnyin lopulta ja paiskasin tassua parhaan ystäväni kanssa. Helletassu hymyili leveästi, ja kohta se tarttui jo minuunkin.
“Mitäs me nyt sitten?” Kömmin tassuilleni ja ravistelin hötäkässä sekaantunutta turkkiani. Olimme melko kaukana sieltä, missä meidän olisi kuulunut olla saalistamassa. Jokohan muut ihmettelivät, mihin olimme kadonneet? “Voisimme varmaan palata takaisin… tai sitten voisimme tehdä jotain hauskaa”, tuumasin ääneen katseeni lipuessa Kuolonklaanin rajan suuntaan. Vilkaisin Helletassuun katsoakseni, oliko hän saanut saman ajatuksen kuin minäkin.

//Hellebroski??

Author: EmppuOmppu

.