Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Kulkiessamme metsässä hiljaisuuden vallitessa nenääni osui yllättäen klaanikissan haju. En välittänyt siitä, enne kuin tunnistin, kelle haju kuului. Karhumyrsky ei näyttänyt huomanneen hajua, tai sitten hän ei välittänyt. Kirin toisen soturin edelle ja näytin hänelle hännälläni merkin jäädä odottamaan.
Suunnistin hajun perässä. Se oli tuore, joten kissa oli kaiketi yhä lähistöllä. Kiihdytin nopeaan juoksuun saavuttaakseni klaanitoverini, ja pian hajun voimistuttua näinkin edessäni tutun, suuren kollin.
”Mitä sinä täällä teet? Yritätkö vakoilla minua?” kysyin sihahtaen ja vilkaisin taakseni. Karhumyrsky ei kuitenkaan ollut seurannut minua. Turmaloikka käännähti ympäri.
”Kuvittelet itsestäsi vähän liikaa. Ai että olisin lähtenyt varta vasten yön hiipuessa etsimään sinua, kun voisin yhtä hyvin olla jo nukkumassa?”
Kohautin lapojani.
”Minusta aivan reilu oletus, sinä kun olet aina kimpussani. Jätä minut rauhaan ja hanki elämääsi muuta sisältöä.”
Turmaloikka siristi silmiään ja katsoi minua hetken vaitonaisena. En ollut koskaan käsittänyt, mitä tuon kollin päässä liikkui, enkä tulisi koskaan käsittämään. Tuntui, että Turmaloikan elämän ainoa tarkoitus oli yrittää käydä jokaisen klaanin kissan hermoille.
”Hassua, miten sanoit minulle, että aiot viettää tämän illan omassa rauhassasi. Ja sitten löydän sinut kävelyllä Karhumyrskyn kanssa”, Turmaloikka sanoi hetken päästä. Kurtistin kulmiani.
”Mitä sinä tuolla muka tarkoitat?”
Soturi naurahti koleasti.
”Et taida olla ihan niin terävä kuin luulet”, hän vastasi. ”Tai ehkä olet ja leikit tyhmää. Älä huoli, en kerro teistä kellekään. En vain ollut kuvitellut, että hän olisi sinun tyyppiäsi.”
Minulle valkeni, mitä Turmaloikka tarkoitti. Suuni raottui hiukan hämmästyksestä, mutta suljin sen saman tien. En ollut edes tajunnut, että joku voisi ajatella metsästysretken tarkoittavan kumppanuutta.
”Oletko tosissasi?” kysyin, vaikka tietenkin tiesin, että hän oli. ”Minä en edes tunne Karhumyrskyä. Me vain satuimme samaan paikkaan samaan aikaan. Ja muutenkin, miksi sinua kiinnostaa, kenen kanssa vietän aikaa?”
Käännähdin ympäri ja lähdin astelemaan pois. Vilkaisin kuitenkin vielä taakseni.
”Ja ihan vain tiedoksi, kukaan ei ole minun tyyppiäni.”
Jätin Turmaloikan seisomaan metsään yksinään ja lähdin takaisin Karhumyrskyn luo. Jostain syystä en halunnut hänen tietävän, että olin puhunut Turmaloikan kanssa. Hän saattaisi vaikka kuvitella, että välillämme oli jotain.
Kun saavuin sinne, mistä lähdin, näin Karhumyrskyn, joka oli laskenut eteensä jäniksen.
”Hyvä saalis”, sanoin saavuttuani soturin luo. ”Haistoin itsekin jäniksen, mutta se pääsi pakoon. Harmi.”
Karhumyrsky nyökkäsi. Lähdimme kävelemään kohti leiriä; yö oli jo saapumassa ja taivas hämärtyi. Olimme taas hiljaa. Päätin kuitenkin aloittaa keskustelun, sillä jokin asia tuntui vaivaavan minua.
”Oletko sinä ajatellut haluavasi kumppania?” kysyin Karhumyrskyltä yrittäen kuulostaa välinpitämättömältä. ”Kuuluisiko kissalla sinun mielestäsi olla kumppani? Tai siis, tuntuu, että soturilta odotetaan sitä, mutta miksi?”
//Karhu?
//403 sanaa
