Kujekulta
Rusakkotassun suusta tuleva puhevirta sai koko leirin tulvan valtaan, mutta se ei ollut Kujekullalle lainkaan uutta. Naaras oli selkeästi perinyt emonsa puheliaisuuden. Se sai Kujekullan hymyilemään, hänestä oli ihana nähdä pennuissaan omia piirteitään. Puheenvuoron saaminen Rusakkotassulta ei kuitenkaan ollut helppoa edes Kujekullalle. Tältäkö joistain kissoista tuntui hänen kanssaan keskustellessa?
“Olikohan se orava loukannut jalkansa, jos hän putosi puusta ja sinä sait hänet niin nopeasti kiinni?” Kujekulta hymyili, mutta oppilaan naama meni mutruun. “Ei! Minä olen vain niin nopea, että hän ei mahtanut minulle mitään!” naaras puolustautui ja sai naaraan laskemaan käpälänsä toisen oman päälle.
“Kultaseni, minähän vain vitsailin. Olet taatusti koko Eloklaanin nopein oppilas”, soturitar rauhoitteli ruskeaturkkista kissaa, joka vaikutti loukkaantuneen hänen kommentistaan. Rusakkotassu oli ollut pennusta asti todella puolustavainen. Kujekulta epäili sen johtuneen siitä, että Muurahaistassu tuntui kiusanneen kaikkia sisaruksiaan. Naaras ei pitänyt siitä, mutta Muurahaistassu oli ollut todella vaikea saada rysän päältä kiinni.
“Aijaa, no et ole emo kovinkaan hyvä vitsailemaan!” naarasoppilas tuhahti. Kujekullan viikset värähtelivät pienestä hyväntuulisesta huvittuneisuudestaan.
“Toivottavasti et ole sitten perinyt minun vitsailutaitojani”, naarassoturi hymyili: “Haluaisitkos sinä joskus lähteä harjoittelemaan emosi kanssa? Voisin opettaa sinua uimaan ja kalastamaan?” Kujekulta ehdotti tyttärelleen. Kovin monessa taidossa naaras ei voisi Rusakkotassua auttaa, todennäköisesti hänen tyttärensä oli jo parempi saalistaja. Sen sijaan hän voisi antaa muutaman vinkin veden kanssa toimimiseen! Naaras ei kuitenkaan osannut päätellä Rusakkotassun ilmeestä oliko hänen ehdotuksensa ollut hyvä vai ei.. Rusakkotassun ilmettä oli hieman vaikea lukea.
//Rusakko? 🙂
