Susimieli
Minä en lainkaan ymmärtänyt Kyyhkypyrähdyksen ja Virtaviiman hihittelyjä. Eihän kukaan ollut sanonut mitään hauskaa? Pidin kyllä vitseistä, ne saivat minut hymyilemään ja tunsin kuuluvani joukkoon, jos oli jotain yhteistä mille nauraa. Kun olin yrittänyt kysyä siskoksilta mille he nauroivat, he eivät olleet vastanneet. Isäni, Kylmäliekki ja klaanitoverini, Salamasielu olivat joskus sanoneet, että muut saattoivat nauraa minulle. Minusta se oli ajatuksena outo. En ollut kovinkaan hauska tai tehnyt mitään erikoista. Silti monella näytti olevan seurassani hauskaa. Ehkä minä sitten olinkin hauska kissa. Se tuntui jopa mukavalta, lämpimältä ajatukselta – ajatus siitä, että olisin yksi Kuolonklaanin vitsiniekoista. Kasvoilleni levisi hymy.
“O-o-lenko minä muka noin hauska?” kysyin iloisella äänellä, mutta suuntaani kääntyneen Kyyhkypyrähdyksen katse kertoi jotain muuta. Naaras ei näyttänyt lainkaan siltä miltä ystäväni näyttivät seurassani. Naaras kääntyi jälleen siskonsa puoleen ja supatti jotain naaraan korvaan. Korvani nuupahtivat. En taaskaan ymmärtänyt mitä oli meneillään. Miksi he nauroivat, jos mitään hauskaa ei ollut tapahtunut? Uiveloyön täysin puskista tullut kysymys havahdutti minut.
“Kyllä, osa kissoista kiusaa minua jo-joskus. I-isäni sanoi, että se jo-johtuu siitä, että he ovat ikäviä tai eivät pidä erilaisuudestani. Mutta olen jo to-tottunut siihen”, selitin Uiveloyölle, joka pudisteli päätään.
“Mutta he, kiusaavatko he?” naaras kysyi ja viittasi kaksikon suuntaan. “Minä en tiedä. Luulin sanoneeni jotain ha-hauskaa, mutta he eivät kertoneet mitä hauskaa sa-sanoin”, vastasin hieman hämmentyneenä.
//Uivelo? 😮
