Loiskevarjo
Kirjoittaja: Sirius
Olin hyvin innoissani. Nyt olin saanut soturinimeni! Monet kissat vilkuilivat minua ärsyyntyneenä ja kuiskailivat keskenään jotain pahaa, mutta en jaksanut välittää. Olin niin iloinen, että voisin vaikka juosta koko reviirin läpi! Muutamat kissat tulivat paikalle hymyillen. ”Hei, hienosti meni!” kehui joku naaras, arvelin hänen nimensä olevan Orvokkisydän. ”Kiitos.” nyökäytin päätäni kohteliaasti. ”Mennään laittamaan vuoteesi.” Kalmakuu naukaisi. Katsoin eteenpäin nyökäten. Menin soturien pesän sisään. Siellä oli muutamia kissoja, jotka mulkoilivat Kalmakuuta. Kalmakuu vähät välitti heistä, huiskautti vain häntäänsä. ”Tässä on vuoteesi. Tavallisesti tässä nukkuisi Nuppujuova, mutta saat sitten siirtyä sen jälkeen kun hän palaa.” Kalmakuu totesi. Asetuin vuoteelleni. Vuoteessani oli pehmeitä rastaanhöyheniä. Kalmakuu lähti pois pesästä. Ne kissat, jotka mulkoilivat Kalmakuuta, katselivat nyt minua. ”Mitä nyt?” kysyin. ”Olet aika nuori.” naukaisi Tuimakatse, arvelisin. ”Niin kyllä, mutta ei minun kai vanhakaan pitäisi olla?” kysyin. Kuulin muutaman nauruntyrskähdyksen. ”Jaa, no minäpäs lähden.” naukaisin heilauttaen korviani. Kävelin tuoresaaliskasalle. Koska kissoja oli niin paljon sairaina, ei ollut paljon riistaa. Otin oikein pienen oravan. ”Hei, ota nyt isompi! Tänään sinusta tuli soturi!” Kalmakuu naukaisi. Katsoin häntä silmiin. ”Klaanin ruokkiminen on tärkeämpää.” sanoin tiukasti. Kalmakuu hymyili. ”Eipä minun koulutukseni mennyt täysin hukkaan.” Kalmakuu hymyili. Otin oravan. Rehellisesti sanottuna, se oli aivan ruipelo ja pieni. Oli alkanut lehtisade. Veikkasin saaliin olevan siitä yhdestä puusta, joka kasvoi lähellä Hehkulampea. Siellä oli paljon oravia, mutta useimmiten tälläisiä. Aloin syömään oravaa. Hetken päästä oravan luut lojuivat edessäni. Hypähdin ylös ja lähdin soturien pesään. Siellä oli monia kissoja. Asetuin vuoteelleni. Huomasin, että pesän nurkassa oli pieni aukko, josta tuli viileää ilmaa sisään. Laitoin käpäläni eteeni ja ponnistin ylös. Vilkuilin kissoja. Harvat nukkuivat, useimmat juttelivat. ”Eikö tämä tauti olekin kamala?” kuulin jonkun kysyvän. ”Ei yhtä kamala kuin viheryskä.” toinen vastasi. ”Minustapa on.” sanoin yllätyksekseni. ”Mitä sinä siitä tiedät, olithan erakkona?” kysyi joku Huomenkyyhky-niminen naaras. ”Kyllä minulla silmät päässä on.” ajattelin, mutta en sanonut ääneen. ”Olin minä klaanissa silloin.” vastasin. Hetken päästä kukaan ei välittänyt minusta. Muut juttelivat niitä näitä parhaista riistapaikoista ja muista. Ainoastaan Kalmakuu ja Kylmäliekki juttelivat taudista. Painoin pääni sammaliin. Nukahdin syvään uneen. Näin unta siitä, että juoksin metsässä. Juoksin suoraan puroon. Tassuni upposivat kylmään veteen. Haukoin henkeäni ja yritin uida. Lopulta lyyhistyin jokeen kuolleena. Heräsin hikisenä. Tuntui kylmältä. Nousin vuoteesta ja lähdin aukiolle. Aamu oli noussut. Henkäysvarjo jakoi partiot. En joutunut partioon. ”Huh.” henkäisin. Tuoresaaliskasa näytti niin pieneltä, että en voinut olla kuin lähtemättä saalistamaan. Pujahdin pois leiristä. Tassutin vaahterapuiden välistä. Partio kulki vierelläni. Tassutin syvemmälle metsässä. Yritin löytää hajujäljen saaliista. Pian löysin sen: myyrä! Se näytti mehukkaalta.
”Orvokki?”
