Kärpässointu
Luimistin korviani ystäväni sanoille. Hänen äänensävynsä oli pelonsekainen. En ollut koskaan ennen kuullut Sielukaihoa tuollaisena.
Jäin seisomaan veteen vatsakarvat virrassa asti. Miksi olin tehnyt noin? En ihan oikeasti ollut tajunnut, ettei ystäväni saisi happea! Olisin voinut tappaa ainoan kissan, joka oikeasti piti minusta. Enkä ollut edes varma pitikö hän minusta enää.
“Tule nyt Tähtiklaanin tähden pois sieltä vedestä. Vilustut vielä”, soturitar päivitteli silmiään pyöritellen. Hän säteili niin selviä stressisignaaleja, että jopa minä sain niistä kiinni. Tunsin pakottavaa tarvetta pahoitella uudestaan, mutta en osannut avata suutani.
Laahustin pois vedestä Sielukaihon kuopimat hiekat naamallani. En uskaltanut ottaa niitä pois. En uskaltanut tehdä enää yhtään mitään! Nuolaisin rintaani ja tassuani ja pyyhin sitten hiekkaa pois silmäni alta. Pudistin tassullani hiekat takaisin maahan ja jatkoin taas kunnes naamani oli puhdas. Ikävystyttävä hiljaisuus välillämme oli pakko rikkoa jotenkin.
“H-haluatko palata leiriin?” kysyin varovasti. Minusta tuntui kuin koko turkkini olisi ollut tulessa! Sitä kihelmöi ja poltti, kun häpeä levisi vereni mukana ympäriinsä.
//Sielu?
