Hiljaisuusvarjo
Hiljaisuusvarjo hiipi ulos leiristä yön hämärässä Rosmariinikynsi sekä Kamomillapyörre mukanaan. Siskokset pysyttelivät hiljaa, kuten yllättäen kollikin. Hän johdatti kolmikkoa kauniissa jonossa kohti metsää, jossa he istahtivat pienelle aukealle istumaan. Siinä he voisivat huoletta juonia, mitä he tekisivät Syöksyaskeleen suhteen.
“Millä tavoin te uskotte hänen jättävän Kamomillapyörteen rauhaan?” Hiljaisuusvarjo aloitti vihjaten tietysti puheellaan Syöksyaskeleeseen. Siskokset vilkaisivat toisiaan hiljaa, mutta eivät sanoneet mitään. He taisivat tietää yhtä hyvin, kuinka jääräpäinen valkea kolli saattoi halutessaan olla.
“Selvä…” Hiljaisuusvarjo vain mutisi hiljaa. Hämärässä jokainen varjo tuntui tarkkailevan heitä ja tuntui siltä kuin kissan kiiluvat silmät vilahtaisivat pensaissa ja salaa seuraisi heidän ksekusteluaan.
“Voisimme johdattaa hänet pois leiristä ja yrittää pakottaa hänet päästämään Kamomillapyörteen otteestaan, mutta emme tiedä toimisiko se oikeasti. Hän saattaisi palata leiriin ja mennä kantelemaan tekosistamme suoraan Pimentotähdelle”, Rosmariinikynsi totesi laimeasti.
“Niin. Emme tiedä kuinka paljon se vie, mutta jos Kamomillapyörteelle se kelpaa, voisimme…” Hiljaisuusvarjon lause venyi ja jäi siihen, koska kaikki tiesivät hänen ehdotuksensa. He voisivat tappaa kollin ja väittää kaikki yhdessä, että hän oli kuollut jostain muusta syystä. Kukaan ei saisi koskaan tietää asiasta, mutta olisiko se oikein.
“Jos emme voi muuta, se voisi olla viimeinen oljenkorsi, mutta en halua, että asiat käyvät verisiksi”, oranssiturkkinen naaras naukui ja hänen ruskea katseensa laskeutui hänen tassuihinsa. Kaksi muuta soturia nyökkäsivät. Tämä oli siis heidän suunnitelmansa pohja. Enää tulisi vain hioa se täydelliseksi ja sitten suorittaa.
