Uiveloyö
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Katajanoen kysymys oli… yllättävä. Se sai minut kallistamaan pääni hieman sivulle katsoessani häntä. Pienikokoinen naaras kurkotti tassullaan putsaamaan korvakarvoihinsa takertunutta lunta odottaessaan vastaustani. Totta puhuen minä en ollut mikään ekspertti tällaisissa asioissa, vaikka salaa haaveilinkin sielun sytyttävästä romanssista.
Emoni oli kertonut minulle tarinoita siitä, miten hän ja isä olivat aikoinaan rakastuneet, ja jokin niissä oli herättänyt sisälläni pienen haaveilijan, joka kipeästi kaipasi saada tuntea jotakin vastaavaa. Romanssi kuulosti niin tajunnanräjäyttävältä kokemukselta, että uskoin sen tuovan värejä elämääni samalla tapaa kuin adrenaliini, jota tähän asti olin hakenut hieman kyseenalaisista ja vaarallisista harjoituksistani Lokkimielen kanssa.
Huomioni palautui takaisin edessäni seisovaan naaraaseen, joka katsoi minua odottavan näköisenä. “Ensin sinun on varmaankin oltava hengen hädässä jonkun komean kollin edessä ja hänen on pelastettava sinut. Kun hän on pelastanut sinut, voitte aloittaa monitahoisen tutustumisprosessin, jonka aikana tajuatte, miten ette voi elää ilman toisianne, ja sitä kautta päädytte kumppaneiksi”, vastaukseni tuli ulos tasapaksuna puheenvirtana. Minun emoni ja isäni olivat ennen rakastumistaan jääneet yhdessä kaksijalkojen jättämään loukkuun, ja siitä pelastuttuaan he olivat ajautuneet viettämään enemmän aikaa yhdessä. Johtopäätökseni siis oli, että romanssi tarvitsi aina jotakin traagista edeltäjäkseen. “Oletko pannut merkille, ketkä kollit klaanissamme voisivat olla hyvää hengenpelastajamateriaalia?”
//Kaataja? 🙂
