Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Jääviilto loikoili leirin pääaukiolla nauttien viherlehden viimeisistä lämpimistä päivistä. Aukio oli rauhallinen, sillä aurinkohuipun partiot olivat lähteneet hetki sitten. Jääviilto nautti hiljaisuudesta ja rauhasta, kun oppilaatkaan eivät olleet riehumassa pesänsä liepeillä.
Jääviilto painoi korvansa luimuun kuullessaan lähestyviä askeleita. Kuka kehtasi häiritä hänen rentoutumishetkeään? Vaalean punaruskea kolli avasi jäänsiniset silmänsä ja kohtasi murhaavalla katseellaan raidallisen kissan. Henkäysvarjo ei näyttänyt otetulta vastaanotosta, jonka oli saanut soturilta.
”Saat kunnian johtaa auringonlaskun rajapartiota”, Henkäysvarjo lausahti välittämättä Jääviillon katseesta, ”kunhan pidät huolen siitä, että käyttäydyt kuin soturi.”
Varapäällikön sanat saivat punaturkkisen kissan ärsyyntymään. Tämä nousi hitaasti ylös, jottei olisi Henkäysvarjon alapuolella. Raidallinen kolli ei ollut klaanin kookkaimpia, joten Jääviillon seistessä vastakkain, jäi Henkäysvarjo koossa kakkoseksi.
”Minä käyttäydyn aina kuin soturi. Ilman minua, Kuolonklaani ei olisi mitään”, Jääviilto tuhahti ja piiskasi hännällään ilmaa. Henkäysvarjo kohautti välinpitämättömästi lapojaan.
”Ihan miten vain. Kunhan pidät kaikki hengissä ja tarkastat itäisen rajan, kaikki on hyvin”, varapäällikkö sanoi ja käänsi selkänsä Jääviillolle. Henkäysvarjo käveli leirin aukiolla sijaitsevan kaatuneen kuusen taakse, mitä ilmeisimmin Punatähden pesälle.
Jääviiltoa ärsytti. Hän istui alas ja katsoi tympiintyneenä eteensä. Kollin häntä heilui ärsytyksen merkiksi, lakaisten leirin kivistä maata. Hiekanmurut pöllysivät soturin ympärillä ja sotkivat hänen turkkinsa, mutta Jääviilto ei välittänyt. Jonain päivänä hän näyttäisi kaikille häntä epäileville ja nousisi Kuolonklaanin päälliköksi.
Auringonlaskun aika koitti, ja Jääviilto suuntasi ensimmäisenä piikkihernetunnelille odottamaan muita partion jäseniä. Hän odotti näkevänsä, keitä kaikkia Henkäysvarjo oli partioon tunkenut. Hienoinen pettymys valtasi punaruskean kissan, kun partioon ilmoittautuivat tylsääkin tylsempi Kuuraturkki, kajahtanut Sinilintu, hiljainen hissukka Keltapilke ja naseva Harakkanauru.
Henkäysvarjo oli varmasti tehnyt sen tahallaan, Jääviilto ajatteli. Kaikki partioon osallistuvat kissat olivat sellaisia, joiden ärsyttäminen olisi käytännössä mahdotonta. Jääviilto tiesi sen, koska hän oli kokeillut. Soturi oli koetellut jokaisen klaanitoverinsa hermoja ja saanut mielihyvää nähdessään, kuinka joku tarttui syöttiin ja menetti hermonsa.
”Lähdetään”, Jääviilto ärähti, kun partio oli koossa. Soturi johdatti neljä muuta soturia piikkihernetunnelin läpi leirin ulkopuolelle, josta partion johtaja jatkoi matkaa kohti Lehtikuusilaaksoa. Sitä kautta pääsisi nopeiten koilliseen, josta rajojen tarkastus alkaisi.
Kun partio oli kulkenut hyvän matkaa kaikessa hiljaisuudessa, Jääviiltoa alkoi ärsyttää. Hän oli koko päivän viihtynyt omissa oloissaan, joten hän kaipasi edes jotakin juttuseuraa. Kolli mietti hetken vaihtoehtojaan, joista mikään ei houkutellut. Sinilinnusta hän pysyisi kaukana, siitä hän oli varma. Jos sekopäälle erehtyi puhumaan, koko päivä menisi pilalle, kun joutuisi kuuntelemaan ties mitä hölynpölyä linnuista ja niiden elämästään. Kuuraturkki ja Keltapilke todennäköisesti lopettaisivat keskustelun siihen paikkaan, mutta Harakkanaurusta Jääviilto ei ollut varma.
Hän ei kovinkaan paljoa ollut keskustellut luisevan valkomustan kissan kanssa. Hän taisi siis olla nyt ainoa varteenotettava vaihtoehto, Jääviilto pohdiskeli mielessään.
”Kuules Harakkanauru”, punaturkkinen soturi aloitti ja käänsi katseensa luisevaan kissaan, ”miksi me emme ole koskaan tutustuneet toisiimme?”
//Harakka?
// 429 sanaa
