Katajanoki
Siristin silmiäni hieman, kun emoni sisar selitti jotain siitä, että minun kannattaisi kuitenkin ennemmin hankkia kumppanikseni kolli. Ei kai sillä minulle niin kovasti ollut väliä, mutta jokin hänen äänensävyssään häiritsi minua. Oli vaikeaa vain sivuttaa ajatus siitä, että hän ei arvostanut minun mielipiteitäni. Kuitenkin annoin asian olla. En ollut varma mikä hänen aito mielipiteensä oli, joten oli parempi olla olettamatta mitään.
Rosmariinikynnen ehdottaessa, että juttelisi Kuolonklaanin nuorille kolleille siinä toivossa, että heidän tilanteensa olisi samankaltainen sai kiinnostukseni kasvamaan. En ollut suoranaisesti parhain sanojeni kanssa, joten toinen kissa tiedustelussa kelpasi minulle paremmin kuin hyvin.
“Kyllä kiitos”, naukaisin edelleen mielissäni tätini ehdotuksesta. “Haluatko minut mukaasi?”
Katsoin naarasta häntä tassujeni ympärille käärittynä. Mielelläni olisin pysytellyt vain sivummalla, koska en halunnut, että kohta koko klaani tietäisi minun vaativan kumppania itselleni, vaikka se periaatteessa ei olisi ollut niin paha asia. En vain arvostaisi, että helposti useat kissat alkaisivat katsoa minua vinoon, koska ajattelisivat, että minulla olisi jokin pakkomielle kumppanuuteen.
//Rosmy?
