Pohjaharha
Pohjaharha vilkaisi ilmeettömänä Hiilihammasta ja oravaa, jonka tummanruskea kolli oli työntänyt lähemmäs soturia. Pohjaharha empi hetken ennen kuin päätyi haukkaamaan tuoresaaliista palan. Hän pureskeli kaikessa rauhassa saalista suussaan ennen kuin pääsi vastaamaan vanhemmalle soturille. Koko pureskelun ajan kolli oli hyödyntänyt pohtimalla, mitä soturille vastaisi.
”Olet oikeassa”, hän sanoi lopulta syvään hengittäen, ”Väärävarjo on päässyt Tähtiklaaniin ja tapaan hänet taas, kun aika minusta jättää.”
Hiilihammas katsoi myötätuntoisesti nuorempaa kollia. Pohjaharha oli aina pitänyt siitä, miten Hiilihammas kohteli muita kissoja. Soturi oli ymmärtäväinen, mutta kuitenkin tarvittaessa ankara. Pohjaharhan mielestä ei kuitenkaan riittävän ankara. Hän oli eri mieltä käsillä olevasta tilanteesta entisen mestarinsa kanssa. Eloklaanilaiset luottivat liikaa siihen, että väärin toimineet kissat saisivat mitä ansaitsivat. Pohjaharhan mielestä asia ei ollut niin yksinkertainen. Oli huomattu monta kertaa, ettei karmaan ollut luottaminen. Pahat kissat saivat toisinaan enemmän hyviä asioita kuin ne, jotka olivat eläneet koko ikänsä esi-isiään ja heidän lakejaan kunnioittaen.
”Ei paha saa aina palkkaansa”, Pohjaharha tyytyi huomauttamaan ja pudisteli pienesti päätään, ”ei se homma toimi sillä tavalla, ei etenkään Kuolonklaanissa. Ennen kuin paha saa palkkansa, monen hyvän kissan on menetettävä pahan kynsissä henkensä.”
Sen soturi oli oppinut elämänsä aikana. Pahat kissat tappoivat lukuisia hyviä kissoja ennen kuin saivat sen niin sanotun palkkansa. Se oli väärin, kertakaikkisen väärin.
//Hiili?
