Uiveloyö

“Nuo kaksi ovat julmia seireeneitä”, kerroin Susimielelle ääntäni pienentämättä. Oli minulle yhdentekevää, kuulivatko kauhusiskokset sanojani vai eivät. “Heistä on hauskaa nauraa toisten kustannuksella, koska he ajattelevat olevansa muita ylempänä.” Siristin silmiäni paheksuvasti Virtaviiman vilkaistessa meihin päin selkänsä yli. Naaras nosti huultaan mutta ei sanonut mitään – jep, hän oli tainnut kuulla.
“N-nauravatko he minun ku-kustannuksellani?” Susimieli änkytti ihmeissään. “Mi-miksi he niin tekevät?” Kollin katse muuttui hämmentyneen sumeaksi.
“Kyllä he nauravat”, vastasin suoraan. En nähnyt mitään syytä pehmitellä asiaa. Syy sille, miksi Susimieltä kiusattiin, oli aivan yhtä päivänselvä kuin miksi monet pitivät minua kummajaisena. “Heistä sinun änkytyksesi on naurettavaa.” Kun Susimieli pyöristi silmiään, minä jatkoin: “Mutta se johtuu siitä, että he eivät näe omaa kuonoansa pidemmälle. He kun ovat yhtä harmaita ja latteita kuin Ukkospolku, että heidän ainoa hupinsa on piinata niitä, joilla oikeasti on persoonallisuutta. He kiusaavat sinua, koska olet erityinen – ja he eivät.”
Se oli selvästi viimeinen niitti Virtaviimalle. Suurikokoinen naaras käännähti kannoillaan ja tuli seisomaan nokat vastatusten kanssani. Naaraan silmissä oli vaarallinen kiilto, joka olisi kai pitänyt tulkita varoituksena pitää kieleni kurissa. Valitettavasti sellainen ei ollut tapaistani, ja vastasin vanhemman soturin haastavaan tuijotukseen röyhkeän välinpitämättömästi.
“On sinulla otsaa”, Virtaviima naurahti kolkosti. “Luuletko sinä tosiaan, että meitä kiinnostaa, mitä sinunlaisesi outolintu ajattelee meistä?”
Pääni kallistui sivulle vastatessani: “Jos sinulla ei olisi niin herkkä ego, ei se varmaan kiinnostaisikaan.”
Virtaviima tuijotti minua hetken hölmistyneen näköisenä, aivan kuin hän ei olisi ollut varma, oliko vastaukseni tarkoitettu loukkaukseksi vai ei. Naamalleni levisi hivenen pirullinen virnistys.
“Älä huoli – on aivan normaalia, että pienet aivot joutuvat oikosulkuun kun niitä kuormitetaan liikaa. Taisin käyttää liian vaikeita sanoja ymmärryksellesi.” Toisinaan rakastin kerjätä verta nenästäni. Siinä oli jotain oikein kutkuttavaa, kun näki vastapuolen otsasuonen alkavan sykkiä raivosta, ja silloin sitä vasta tiesi, että oli onnistuneesti päässyt toisen ihon alle. Ikävä puoli olivat ainoastaan seuraamukset.
“Revin kielesi irti tuosta hyvästä, kakara!” Kierähdin Virtaviiman ensimmäisen iskun alta ketterästi sivuun. Naaras näytti yllättyvän vikkelyydestäni, mutta kävi uuteen hyökkäykseen raivopäisen mäyrän lailla.
Muut partion jäsenet joutuivat väistymään tieltämme, kun vyöryimme yhtenä ärisevänä kynsien ja häntien myrskynä ympäriinsä. Lokkimielen sadistisesta koulutuksesta oli kuin olikin ollut hyötyä, sillä en tuntenut olevani välittömästi avuton ja alakynnessä.
Kohta Virtaviiman onnistui kuitenkin painaa minut maata vasten alapuolelleen. Naaras rutisti rintalastaani toisella leveällä tassullaan samalla kun hän kohotti toista tassuaan yläpuolelleni.
“Olkoon tämä muistutuksena siitä, mitä liian suulaille kateille käy tässä klaanissa.” Virtaviiman silmät välähtivät, ja minä tuijotin henkeä pidättäen hänen esiin työnnettyjä kynsiään, jotka valmistautuivat lyömään minua kasvoihin.

//Susi?!?

Author: EmppuOmppu

.