Muurahaistassu
Olin hämilläni, sillä en tiennyt mitä tehdä. Pitäisikö minun rankaista Muistotassua vielä enemmän vai pitäisikö minun antaa tälle osa tehtävistäni? Ehkä kaksi haavaa riittivät, mutta toisaalta ehkä ei.
”Tällä kertaa pääset vähällä, mutta jos vielä toisen kerran näen sinut ottamassa MINUN riistaa, niin saat tuntea oikeat voimani!” Tiesin, että musta kollioppilas huomasi hämmennykseni, mutten antanut sen pysäyttää syvältä keuhkoistani kumpuavaa murinaa.
”H-haluatko silti, että otan vaikka klaaninvanhimpien hoitamisvuorosi muutamaksi päiväksi?” Annoin Muistotassulle tilaa, sillä aistin Kujekullan läheisyyden, vaikken tätä nähnytkään.
”Hmph. Tee mitä haluat, mutta sano, että teet sen vapaaehtoisesti”, ryhdistäydyin ja ravistelin turkkini alkaneen tihkutuksen seurauksena.
Muistotassu luikki pois näköpiiristäni, mutta kuvittelin hänen menneen takaisin typerän veljensä luo. Ojentelin tassujani ja venytin selkääni, sillä en halunnut muuttua klaaninvanhimmaksi ennen sisariani. Erhetassu nimittäin eläköityisi ennen äitiäni, hän ei nimittäin koskaan tuntunut tekevän yhtään mitään. Veljeni typeryys ja aivottomuus suututti minua, sillä olisin halunnut kunnon veljen, jonka kanssa taistella ja pitää hauskaa. Halusin jonkun, johon purkaa hermostukseni. Rusakkotassu! Hahaa…
”Mitäs täällä taas Eloklaanin *tyhmin* kotikisu meinaa?” Siskoni nosti katseensa ja vaikutti siltä, ettei kokonaan kuullut kehujani. ”Mitäs sinä meinaat senkin puolikuuro hiirenaivo?! Et varmaan saisi kiinni edes Erhetassua noilla saalistustaidoilla!” Yritin lyödä siskoani, mutta käpäläni juuri ja juuri viuhahti hänen kuononsa ohi. Turhautuneena sähähdin Rusakkotassua kohti ja potkaisin hiekkaa tämän päälle, jonka jälkeen lähdin pois naaraan luota. Miksi hän ei edes suuttunut? Hänkin oli maailman typerin sisar. Miksi en koskaan saanut hyviä asioita, en edes vanhempieni huomiota. Äitini tuntui aina olevan jossain muualla, poissa. Toisaalta isäni vaikutti kovin huolestuneelta Kujekkullasta puolet ajasta, toiset puolet hän tuntui olemattomalta varjolta päälläni. Ehkä hyvien asioiden puolesta piti taistella? Niinhän pääliköt saivat valtaa, taistelemalla sen puolesta. Paitsi Eloklaanissa, missä valta jaettiin tyhmyyden perusteella. Ehkä sama periaate toimisi myös kaikkeen muuhun, kumppaniin, onneen, valtaan. Pitäisikö minun taistella?
Pudistin päätäni ajatuksista ja tassuttelin kohti nukkumapaikkaani. Sadetta tihkui nyt taivaalta ennätysvauhtia verrattuna aijempiin sateisiin tänä Viherlehtenä. Haistelin kosteaa ilmaa ja mietin, pitäisikö minun mennä nukkumisen sijasta vielä partioimaan, mutta päädyin kuitenkin petiini. Olin uhrea, mutta joskus väsymys painoi parhaitakin sotureja alas. Nyt tarvitsin un…
Säpsähdin hereille, kun joku oli astunut häntäni päälle. Kipu säpinöi selkääni asti, mutta loppui nopeasti. En jaksanut nousta, mutta avasin silmäni ja näytin kiitokseni sähisemällä takaisin minuun katsoviin vihreisiin silmiin.
”Jos kosket minuun vielä kerran, niin pyydä rakas Tähtiklaanisi apuun”, tiesin, että hän kuulisi supatukseni, sillä sen silmät sulkeutuivat hitaasti anteeksipyytävästi.
//Muisto jos haluat
//Vihreät silmät saattavat kuulua kenelle tahansa…
