Rosmariinikynsi
Pudistin päätäni ja nousin käpälilleni. Katajanoki katsoi minuun odottaen.
“Voin tehdä sen itse. Menen heti tutkailemaan tilannetta”, nau’uin ja kosketin hellästi sisarentyttäreni lapaa, “Nähdään myöhemmin.”
Tassutin pois varjoisasta nurkasta ja suuntasin Lepakkohuudon luokse. Kolli oli juuri tupsahtanut ulos soturien pesästä.
“Lepakkohuuto, missä Hiljaisuusvarjo on?” kysyin kollilta pikaisesti. Tumman soturin katse muuttui hiukan, kun hän kohautti lapojaan.
“Partiossa tai jotain. Miksi niin?”
“Minun täytyy kertoa hänelle jotain”, vastasin ja vilkuilin ympärilleni, “Oletko varma, ettei hän ollut pesässä?”
“Olen. Mikä on noin tärkeää, että sinun täytyy päästä hänen luokseen juuri tällä silmänräpäyksellä?” Lepakkohuuto vastasi kiusoittelevasti. Mulkaisin häntä moittivasti ja huokaisin kärsimättömästi. Halusin kertoa Hiljaisuusvarjolle Syöksyaskeleesta, mutta jos hän oikeasti oli partiossa minun täytyisi sitten odottaa.
“Kerro nyt, sait kiinnostukseni heräämään”, Lepakkohuuto sanoi silmät kimmeltäen tuttua ilkikurista tiedonjanoa. Pudistin päätäni. Jotain asioita minun oli pakko pitää kumppaniltani ja hänen täytyisi ymmärtää se.
“Olen pahoillani.”
“Ei se mitään. Uskon, että sinulla on syysi siihen”, Lepakkohuuto myöntyi vihdoin tappioonsa ja lähti sitten omille teilleen. Minusta tuntui ikävältä jättää asioita kertomatta varsinkin kun oli kyseessä paras ystäväni, mutta tämä olisi Kamomillapyörteelle parhaaksi.
Suunnitelmamme ei saisi missään nimessä paljastua ennen sen toteuttamista.
