Sädesäihke
Sännättyäni apuun sain kotkan irti Muurahaistassusta, mutta sen pitkät käyrät kynnet tarttuivatkin nyt minuun. Tukahdutin kivun kiljaisun puremalla lintua ensimmäiseen kohtaan, joka minulle paljastui. Kotka pyristeli karkuun aiheuttamaani kipua ja koitti lähteä lentoon.
Pelkästään minun kanssani se olisi ehkä päässytkin nauttimaan vapaudesta, mutta Muurahaistassu oli jo kiinni vihollisen toisessa siivessä. Hän painoi sitä alas kaikin voimin ja antoi minulle oivan tilaisuuden pamauttaa linnun pään maahan. Sain tehtyä niin jopa kahdesti eikä sitten ollut mahdollisuuttakaan, että se enää lähtisi karkuun.
“Katko sen niskat”, käskin Muurahaistassua ja siirryin pitelemään linnun jalkoja kauempana oppilaastani. Ylpeys kihisi sisälläni, kun napsahdus seurattuna kähisevällä kirkaisulla kaikui ympärillämme. Olimme saaneet saaliiksi jotain paljon parempaa kuin rusakon, enkä tuntenut juurikaan kipua kehossani.
Muurahaistassu kiljaisi voitonriemuisesti ja kömpi jaloilleen linnun viereen. Kotka oli suurempi kuin kumpikaan meistä. Klaani varmasti ihailisi saalistamme!
“Miten saamme tuon leiriin?” Muurahaistassu kysyi intoa uhkuen. Pudistin päätäni ja kiinnitin huomioni nyt Muurahaistassun turkissa kimmeltävään vereen. Häntä oli sattunut.
“Pitäisikö meidän raahata se metsän reunaan ja lähettää joku muu hakemaan sitä. Haluaisin viedä sinut – ja itseni – parantajalle”, tokaisin nuolaisten rintaani. En nähnyt sen pahempia haavoja itselläni, mutta tunsin lapaani ja toista kylkeäni kuumottavan. En halunnut riskeerata kummankaan meidän terveyttä kotkan kotiin tuomisen vuoksi.
//Murkku?
