Lampipentu
Kirjoittaja: Auroora
Lampipentu istuskeli leirissä emonsa ja siskojensa kanssa. Päivä oli kummallisen lämmin hiirenkorvan aluksi: niin emo oli päivitellyt hetki sitten. Pesien päälle kerääntynyt lumi oli hiljalleen sulamassa, ja vesipisarat putoilivat lätäköiden peittämään maahan. Lammikkopentu ja Lätäkköpentu harjoittelivat taistelua Lampipennun katsellessa ja Tuhkajuovan tarkkaillessa, mutta pian emo koki parhaaksi komentaa kaksikon lopettamaan kamppailunsa. He sotkisivat turkkinsa, emo sanoi, ja sitten hän joutuisi puhdistamaan heidät.
Kun emo lähti Lampipennun viereltä, jokin voima sai hänet nousemaan ylös paikaltaan ja katsomaan uloskäynnin suuntaan. Lampipentu vilkaisi taakseen sisaruksiinsa ja Tuhkajuovaan; he eivät huomaisi, jos hän nyt juoksisi ulos leiristä. Emo ei ehtisi pysäyttää häntä.
Lampipennun jalat tuntuivat liikkuvan jo ennen kuin hän oli päätöstä tehnytkään. Hän ei katsonut taaksensa juostessaan leirin poikki kohti suuaukkoa, josta oppilaat ja soturit aina kulkivat ulos partioimaan ja harjoituksiin. Tänään Lampipentu näkisi viimein reviirin. Hänen ei tarvitsisi odottaa pääsevänsä oppilaaksi!
Naaraspentu kuuli Tuhkajuovan tiukat komennot palata takaisin hänen luokseen. Emon ääni oli kuitenkin sumea, eikä Lampipentu jaksanut välittää siitä. Hän ei hidastanut askeliaan, kun viimein saavutti uloskäynnin, vaan pikemminkin kiristi tahtiaan. Uloskäynnin toiselta puolelta paistoi kirkas valo, ja Lampipentu paloi halusta saada tietää, mistä tuo valo oli peräisin.
Näky kuitenkin katosi ennen kuin pentu ehti astua ulos leiristä. Yhtäkkiä hän kuuli ympärillään tutun pentutarhan melskeen ja haistoi maidon tuoksun. Hetki sitten hänen oli ollut lämmin, mutta nyt harmaa pentu hytisi kylmästä. Raottaessaan hitaasti silmiään hänen oletuksensa varmistui: Lampipentu oli vain nähnyt unta. Hän oli jälleen pentutarhassa emonsa vierellä.
Lampipentu ei enää uskonut saavansa uudelleen unen päästä kiinni, joten hän päätti nousta jalkeille. Hän räpytteli unisena silmiään ja venytellessään katseli ympärilleen tarhassa. Savupentu, Kettupentu, Räntäpentu ja Susipentu leikkivät taistelua. Nimenomaan leikkivät: heidän liikkeensä eivät olleet harkittuja, vaan neljä pentua heiluttelivat raajojaan sinne tänne nauraen ja ulvoen. Tuhkajuova ei koskaan antanut Lampipennun ja tämän siskojen leikkiä taistelua: heidän oli aina harjoiteltava taistelua. Joskus Lampipentu oli kateellinen muille pennuille. Mäntyviikseä ei kiinnostanut, kuinka hyvin pennut taistelivat, vaan antoi heidän vain pitää hauskaa.
Lampipentu huomasi katseensa kiinnittyneen Susipentuun. Pienikokoinen kolli oli kaatunut maahan siskonsa Kettupennun alle, ja Lampipentu harkitsi hetken rientävänsä Susipennun apuun. Susipentu oli ollut hänelle mukava, joten Lampipentu automaattisesti piti tästä. Hän ei kuitenkaan ollut varma, arvostaisiko kollipentu hänen apuaan; kenties Susipentu halusi selvitä siskonsa kynsistä itse.
Onneksi Lampipennun ei tarvinnut tehdä päätöstä itse. Pian Lätäkköpentu nimittäin alkoi puhumaan hänelle, joten Lampipentu ei oikein muuta voinut kuin kuunnella siskoaan. Lätäkköpennulla oli hänen mielestään melko jyrkät mielipiteet, mutta toisaalta hän tuntui ymmärtävän Lampipentua enemmän maailman menosta. Joten kuka Lampipentu oli väittämään vastaan?
“Niin kai”, Lampipentu sanoi, mutta kuulosti hiukan epävarmalta. Susipentu oli mukava, samoin kuin hänen sisaruksensa. Lampipentu ei ollut leikkinyt nelikon kanssa paljoa, mutta eivät he ainakaan vaikuttaneet olevan yhtään huonompia kissoja kuin hän ja siskonsa.
“Olet varmaan oikeassa. Mutta minusta Susipentu on ainakin ihan kiva”, harmaa naaraspentu sanoi ja pelkäsi samassa sanoneensa jotain tyhmää. Hän kuitenkin päätti kerrankin olla rohkea ja jatkoi.
“Minusta he eivät ole yhtään meitä huonompia, vaikka he ovatkin erakkoverisiä. Ja ainakin heillä on hauskaa. He saavat leikkiä vapaasti, toisin kuin me.”
//Lätäkkö?
