Myrskypentu
Kirjoittaja: Auroora
Myrskypentu innostui, kun Kaamospentu ilmoitti heidän voittaneen kamppailun. Ei hän kyllä ollut epäillytkään heidän häviävän, Myrskypentu itse oli hyvin voimakas kissa, ja Kaamospentu ja Pyräkkäpentukin olivat taistelleet erinomaisesti. He eivät kuitenkaan ehtineet juhlia voittoaan kauaa tumma hahmon astellessa heidän luokseen. Myrskypentu kerkesi juuri tunnistamaan Pimentovarjon äkäiset kasvot kun Turmaloikka hypähti pentukolmikon alla seisomaan.
”Pimentovarjo!” isä huudahti hiukan säikähtäneenä, ja Myrskypentu ymmärsi häntä. Hän tiesi, ettei emo koskaan tarkoittanut mitään pahaa, mutta välillä tämä osasi olla pelottava suuttuessaan. Onneksi kuningattaren viha näytti kohdistuvan Turmaloikkaan eikä Myrskypentuun sisaruksineen.
Turmaloikka yritti selitellä emolle, miksi ei ollut rientänyt heidän kanssaan suoraan takaisin pentutarhalle. Myrskypentukin osasi tulkita, ettei isä onnistunut tässä kovin hyvin, mutta Pimentovarjo näytti viimein tyyntyvän.
”Jatkakaa sitten”, musta naaraskissa sanoi lopulta Myrskypennun iloksi. Emon katse, joka hetken oli ollut lämmin, muuttui kuitenkin äkkiä tiukaksi. Myrskypentu nielaisi.
”Mutta seuraavan kerran kun katoatte pentutarhalta samalla tavalla, pidän huolen, että oppilasnimityksenne myöhästyy kuulla. Onko selvä?”
Myrskypentu nyökytteli empimättä; oppilaaksi pääsemisen viivästyminen olisi varmasti pahinta, mitä elämässä voisi tapahtua! Muutenkin hän ymmärsi heidän olleen väärässä, eikä naaraspentu halunnut huolestuttaa emoaan turhaan. Olisi ehkä parempi, jos tämä jäisi viimeiseksi kerraksi, kun hän sisaruksineen livahtaisi Pimentovarjon nenän alta. Myrskypentu seurasi katseellaan kuningattaren kulkua ystävänsä luokse. Kun hän oli varma tilanteen rauhoittuneen, harmaa naaraspentu saattoi rentoutua.
”Nyt se mäyräkyyti!” Myrskypentu huudahti niin lähellä isänsä korvaa, että soturi hätkähti. ”Me ansaitsemme sen, kun voitimme sinut! Kavutkaa kyytiin!”
