Kaamospentu
Kirjoittaja: Aura
Kaamospentu säikähti Pimentovarjon saarnaa, mutta ilokseen naaras antoi pennuilleen karkaamisesta vain varoituksen ja kolmikko sai jatkaa leikkejään Turmaloikan kanssa. Myrskypentu huuti mäyräkyytiä ja Kaamospentua ei tarvinnut kahdesti houkutella. Kolli odotti kärsimättömänä, että Pyräkkäpentu kiipesi ensin kollin häntää pitkin ja sen jälkeen tummaturkkinen kolli noudatti sisarensa esimerkkiä. Kaamospentu vihdoin pääsi Turmaloikan takaliston päälle istumaan ja katsoi alas. Vau, kaikki oli hänestä niin suurta ylhäältä päin katsottuna!
”Pitäkää tiukasti kiinni!” Turmaloikka naukui mäyrämäistä mörinää jäljitellen ja kollikissa huudahteli pentumaisia taisteluhuutojaan.
”Kovempaa!” Kaamospentu kiljaisi ja säikähti Pyräkkäpennun kiljaisua. Kolli oli meinannut pudota, mutta oli saanut pidettyä otteen. Kaamospentu yhtyi Myrskypennun huudahduksiin, kolmikolla oli hyvin hauskaa leikkiessään mäyräkyytiä!
”Myrskypentu, eikö kaikki näytäkin suuremmalta täältä käsin?” Kaamospentu ihasteli maailman menoa siskolleen eikä huomannut Pyräkkäpennun pudonneen matkasta. Hän keskittyi täysillä vain leikkiin.
”Olemme nyt voittamattomia!” Kaamospentu huusi silmät innosta kiiluen, kunnes Pyräkkäpennun kiljaisu keskeytti kaiken. Turmaloikka kääntyi ja Kaamospentukin huomasi Pyräkkäpennun tipahtaneen matkasta. Kolli yritti pidättää naurua, mutta lopulta purskahti äänekkääseen nauruun.
”Pyräkkäpentu, näytät niin hassulta, kun sinä olet tuollainen!” Kaamospentu hihitteli ja laskeutui sitten varovaisesti samaa reittiä alas. Hän tarrasi neulan terävillä kynsillään isänsä häntään ja sai Turmaloikan mulkaisemaan. Turmaloikka keskittyi pudonneeseen poikaansa, joka kertoi oudosta sattumuksesta.
”Pyräkkäpentu, taisit todella pudota päällesi! Ei tuollaisia eläimiä voi olla, sinä näit varmasti unta. Miksi sinä yrität aina huijata meitä?” Kaamospentu kiukustui ja tuli lähemmäs. Pimentovarjokin oli tullut pentujensa luokse ja Kaamospentu mulkaisi sisartaan. Yrittikö tuo varastaa kaiken huomion? Pah, hän ei sitä ainakaan antaisi Pyräkkäpennulle! Kaamospentu lähti marssimaan kohti pentutarhaa ja jätti muun perheensä selvittämään Pyräkkäpennun tilannetta. Hän ei vilkaissutkaan pentutarhan toista perhettä, vaan jätti heidät täysin huomiotta. Hän piti heitä muutenkin hieman outoina, ainakin Kaamospennun oma perhe oli parempi. Kaamospentu lysähti kiukkuisena sammalilleen ja jäi siihen selälleen makaamaan. Leikin tuoma väsymys ja pieni kiukku siivitti hänet tahattomasti uneen.
Kaamospentu räpäytti silmiään muutaman kerran unisena. Aukiolta kuului mekkalaa ja hän oli vastaherännyt päiväuniltaan. Kuka kumma häiritsi heidän uniaan. Aukiolta huudettiin kettua ja ääni sai kollipentuun vipinää. Ennen kuin hän ehti ottaa askeltakaan, Pimentovarjo tarrasi poikaansa tiukasti niskanahasta.
”Uskallakin ottaa edes yksi askel”, naaras varoitti poikaansa niin pelottavalla äänellä, että kolli puikahti naaraan vatsan suojiin.
”Mutta minä olisin vain halunnut käydä katsomassa”, kolli nurisi, mutta tiesi hävinneensä jo alkujaan emolleen. Ei naaras päästäisi häntä katsomaan kettutaistelua. Kaamospentu huokaisi ja painautui Pimentovarjon vatsaan. Kaamospentu sulki silmänsä ja otti parempaa asentoa nukkuakseen emonsa vieressä.
”Haa, voitan sinut senkin kurja sammalpallo! Olet hävinnyt minulle”, Kaamospentu ärhenteli pyöreähkölle leikkikalulle ja loikkasi kömpelösti sen perään. Kolli tarrasi kynsillään siihen ja silppusi palloa pieneksi sammalsilpuksi. Kollin häntä heilahteli leikkisästi ja iloinen hymy koristi hänen kasvojaan. Pentu piti pientä leikkistä murinaa ja nosti sitten katseensa sammalpallosta.
”Tulkaa joku leikkimään, minulla on tylsää!” Kaamospentu kailotti.
//Joku saa jatkaa?
