Loskalauha
Kirjoittaja: Auroora
Päivät parantajan pesän yrtin tuoksuisessa hämäryydessä sulautuivat toisiinsa tylsyydessään niin, että ajantajuni tuntui jättävän minut. En ollut koskaan kuvitellut olevani kissa, joka jatkuvasti tarvitsee jonkinlaista viihdykettä elääkseen, mutta siinä minä nyt makasin, täysin lamaantuneena päivieni yksitoikkoisuudesta.
Huokaisin syvään. Hehkuaskel oli ilmoittanut, että en saisi lähteä parantolasta, ennen kuin oireeni olisivat kokonaan ohitse. Parantajanaaras halusi kaiketi varmistaa, ettei klaaniin pääsisi enää valkoyskäepidemiaa valloilleen juuri, kun lehtikadon tautiaalloista oli selvitty. Ymmärsin häntä, jopa kunnioitin tätä päätöstä, mutta yhtään mukavammaksi se ei parantajan pesässä oleskeluani tehnyt.
Salamasielu kävi luonani vähän väliä, ainakin kerran päivässä. Arvostin sitä, ja kerrankin veljeni suuri persoona ei tuntunut häiritsevän minua. Hän toi väriä päiviini. Salamasielu kertoili yleensä omista kuulumisistaan eikä niinkään kysellyt minun tekemisistäni, mutta toisaalta, enhän minä mitään muuta ollut päässyt tekemäänkään kuin loikoilemaan toimettomana. Ilmeisesti Salamasielu oli viettänyt paljon aikaa Veritassun kanssa, kuten yleensä. Säälin naarasoppilasta, hän ei vaikuttanut ollenkaan sellaiselta kissalta, joka voisi pitää Salamasielun harkitsemattomasta ja läpitunkevasta luonteesta.
Salamasielun lisäksi Pimentovarjo kävi tervehtimässä minua aina välillä. Ei päivittäin, mutta ainakin joka toinen päivä. Hän sanoi olevansa kiireinen, mutta tiesin hänen välttelevän luonani vierailua outojen väliemme vuoksi. Kenties ongelmanamme oli myös se, että olimme molemmat liian hiljaisia ja harkitsevaisia persoonia. Kumpikin valitsi sanansa tarkkaan ja pohti niitä pitkään. Hiljaisuus välillämme oli yleistä eikä ainakaan omasta mielestäni kovin toivottavaa.
Niin minä vietin päiväni. Toivoin hartaasti, että pian pääsisin jo pois.
