Harakkatassu
Kirjoittaja: Ravn
Päivä oli harmaa, eikä leirin laidalla seisovan lätäkön pohjaa näkynyt. Valkeat etutassuni polkivat kärsimättömästi vedenpintaa ja synnyttivät lammikkoon väreitä, jotka törmäsivät puolestaan piskuisen vesiputouksen aiheuttamiin mitättömiin laineisiin ja pirstoivat suolammen peilityynen pinnan. Olisin muussa tapauksessa saattanut tuijottaa kuvajaistani suoraan silmiin ja tarkastella pääni yläpuolella kaartuvan taivaankannen heijastusta sekä aukion yli lipuvia kumpupilviä, ilma oli niin tyyni. Jatkoin kuitenkin tassujeni liottamista vedessä, ja vaikka vesi oli kylmää, vastenmielisen märkää ja tunkeutui varoittamatta varpaanväleihin, en suostunut nostamaan käpäliäni kuiville. Tunsin oloni aavistuksen pettyneeksi ja ennen kaikkea turhautuneeksi, sillä Tuhkajuova oli joitakin viikkoja sitten luvannut valistaa minulle uimisen alkeita, mutta nyt tabbykuvioinen naaras oli jumissa pentutarhalla. Nenäni nyrpistyi kääntäessäni katseeni kohti mainittua pesää, jonka edustalla kaikki löyhkäsi vastenmielisen makealta ja sisältä kantautui aika-ajoin jumalaton meteli. Se oli minulle arvoitus, kuinka kaljurottia muistuttavat heiveröiset kuvatukset saattoivat saada aikaan pahemman mekkalan kuin satapäinen naakkaparvi. En ollut maininnut siitä kenellekään, etten oikeastaan pitänyt pennuista. Ne olivat hidasälyisiä riiviöitä, joille maailma merkitsi mahdollisuuksia täynnä olevaa aarreaittaa ja kutkuttavia seikkailuja. Typerää, sanon minä.
“Harakkatassu, mitä sinä teet?” uteli minua varovaisesti oppilaiden pesältä lähestyvä Pikitassu. Ruskeasilmäisen naaraan sanat tulivat minulle yllätyksenä, ja havahduin säpsähtäen ajatuksistani. Kohotin hitaasti kulmiani ja silmäilin epäilevästi oppilasta, ennen kuin laskin katseeni lammikossa lilluviin tassuihini.
“Minä mietin”, vastasin ja panin merkille, kun Pikitassu istuutui viereeni ja loi perin pulmaantuneen katseen leirin lampeen.
“Sinä mietit”, naaras toisti. “Minusta näyttää, että koitat ehdoin tahdoin kylmettää itsesi.”
“Aion opetella uimaan”, selitin tympääntyneesti ja päädyin vilkaisemaan harmaan turkin omaavaa oppilasta. Koska tämä istui ja minä makoilin vatsallani, jouduin väistämättä nostamaan hitusen leukaani.
“Et sinä yksistään varpaillasi ui”, Pikitassu kommentoi ja nyökkäsi päätään kohti märkiä etutassujani. Olin kuulevinani sarkastisuutta tämän äänessä ja huomaavani naaraan kasvoilla käväisevän vitsikkään hymyn.
“Luuletko, etten sitä tiedä?” töksäytin ja nykäisin tassuni ylös vedestä. Mulkoilin Pikitassua, jonka silmistä huvittuneisuuden tuike hiljalleen hävisi. Oppilas kohautti olkiaan ja kumartui latkimaan pari suullista lammen raikastavaa purovettä. Tämän häntä keinui laiskasti puolelta toiselle, ja kun naaras suoristi viimein selkänsä, kylmät väreet näyttivät tanssahtelevan paksun turkin verhoaman kehon läpi.
“Brr, sinuna pitäisin kiirettä tai oppiminen jää ensi viherlehteen. Vesi on kamalan kylmää.”
Niine sanoineen Pikitassu nousi ja kääntyi kannoillaan suunnatakseen ilmeisesti takaisin oppilaiden pesälle. Vaikka tunsin piston sisuskaluissani naaraan lähdettyä niin äkkiä, olin viime kädessä helpottunut, kun jäin yksin suolammen rannalle. Kaipasin hiljaisuutta, enkä halunnut ketään kritisoimaan edes huumorimielessä tekemisiäni.
Onnea ja autuutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun klaanin varapäällikkö ja mestarini Henkäysvarjo ilmaantui hiirenhiljaa askeltaen luokseni.
“Harakkatassu”, hopeankirjava soturi tervehti ja kumartui samaten latkimaan suullisen vettä, ennen kuin kääntyi jälleen puoleeni. “Ajattelin, että menisimme joko myöhään tänä iltana tai aikaisin huomisaamuna harjoittelemaan. Miltä kuulostaa?”
“Mikäs siinä”, nau’uin ja hymyilin raukeasti. Olin odottanut monta päivää, että Henkäysvarjo saisi järjestettyä itselleen riittävästi aikaa, jotta tämä voisi lopultakin viedä minut ulos leiristä ja harjoittelemaan. “Huomisaamuna?”
Varapäällikkö nyökkäsi ja jolkotti toisaalle, mitä luultavimmin järjestämään partioita tai vierailemaan kumppaninsa ja kolmen eloisan vintiön luona pentutarhalla. Niin, Tuhkajuovan pennut olivat myös Henkäysvarjon pentuja, aivan kuin harmaaraidallisella kollilla ei olisi varapäällikkönä ollut riittävästi kiireitä, jotka estivät tätä keskittymästä minuun ja minun koulutukseeni.
// 495 sanaa
