Loiskevarjo
Kirjoittaja: Sirius
Käännyin ja näin oppilaani Susitassun. Hänen silmänsä tuikkivat. ”Ota vain.” sanoin. Susitassu kääntyi etsimään sopivaa riistaa. Olin ilahtunut siitä, että olin saanut oman oppilaan. Etenkin Susitassun. Odotin malttamattomana, että pääsisin opettamaan häntä. Minun täytyisi olla yhtä hyvä mestari hänelle kuin Kalmakuu oli ollut minulle. Söin hiireni loppuun ja istahdin aukiolle. Seurasin, kun Susitassu söi oravaansa. Hetken päästä tunsin lempeän pukkauksen selässäni. Käännyin ja näin Neilikkatassun. ”Hei, isä!” hän tervehti. Kehräsin. Oli ihanaa nähdä pentuni.
”Hei vaan, Neilikkatassu. Minä tässä Susitassun kanssa pian lähdenkin käymään metsällä katsomassa muut paikat.” sanoin. ”Ja sinä varmaankin olet käynyt ne jo Pikiturkin kanssa?” Neilikkatassu nyökkäsi silmät kirkkaina. ”Joo, me käytiin ne ihan ensimmäisenä päivänä!” hän intoili. Juttelimme hetken, kunnes Pikiturkki kutsui Neilikkatassua. Neilikkatassu viiletti mestarinsa luokse. Jäin katselemaan hänen peräänsä. Susitassu käveli luokseni. ”Söin jo! Menemmekö me nyt metsään?” hän kysyi. Nyökkäsin myöntävästi. ”Menemme katsomaan Hehkulammen ja käymme hieman lähempänä Kujakissayhteisön reviiriä.” selitin. Susitassu nyökkäsi innoissaan. Hän käveli perässäni ulos leiristä. ’Hän ei ole puhdasverinen. Eli ei aivan täydellinen oppilas. Mutta kyllä hänellä opinhalua riittää.’ ajattelin. Susitassu hyppeli edelläni. Harpoin hänet kiinni, sillä en halunnut olla samanlainen haavelija kuin Kalmakuu. ”Missä suunnassa Hehkulampi on?” Susitassu kysyi ja vilkuili minua.
”Vielä vähän matkaa, ja siitä käännytään kukkuloille.” sanoin. Muistin oman reviirikierrokseni, ehkä viisi tai kuusi kuuta sitten. Saattoi siitä olla enemmänkin, en osannut hirveän hyvin laskea kuita. Tassutin kukkuloille päin. Yhtäkkiä tunsin myyrän multaisen tuoksun. ’En tietenkään voi olettaa, että Susitassu tietäisi tätä hajua, mutta pakkohan minun on testata.’ ajattelin hieman peitellen innostusta. ”Susitassu?” kysyin. Oppilaani nosti katseensa. ”Mitä? Onko Hehkulampi lähellä?” hän tiedusteli. Nostin häntäni pystyyn ennen kuin hän esitti kysymyksiä.
”Tiedätkö tämän tuoksun?” kysyin. Susitassu nyrpisti kuononsa kippuraan ja yritti haistella tuoksua. Hän kallisti ymmällään päätään. ”Hiiri? Myyrä?” hän kysyi. Nyökkäsin myöntävästi. Susitassu oli tiennyt! ”Myyräpä hyvinkin. Kun tulee viherlehti, haju saattaa olla makeampi. Se tuoksu on vesimyyrän. Sellaisia asuu yleensä lampien lähellä.” opetin toivoen että ääneni kuulostaisi tasaiselta. Susitassu nyökytteli innoissaan. Kävelimme vähän matkaa kunnes Hehkulampi tuli esiin. Annoin Susitassun ihmetellä lampea rauhassa. Vahdin ettei hän menisi lampeen uimaan, sillä jos sinne putoaisi, voisi sairastua. Enkä minä osannut uida! Susitassu testasi lampea tassullaan. Hän pudisteli vedet heti pois. ”Tosi kylmää!” hän huudahti. Nyökkäsin. ”Minun mielestäni siellä ei ole kylmää, mutta saattaa ehkä joidenkin mielestä olla.” totesin viileästi, sillä en halunnut osoittaa että minullakin oli kylmä. Oppilaani asteli lammen vierestä. Mieleeni muistui sota. Sota, jolloin olin tapellut hurjasti pentujeni tähden. Kahakka, jolloin olin tappanut Utusielun. ’Se tunne..kun näet itsesi tappamassa jonkun. Mutta Utusielu..hän oli vihollinen!’ ajattelin puolustuksekseni. Ja olivathan eloklaanilaisetkin tappaneet klaanitovereitani! Pudistelin ne ajatukset mielestäni ja keskityin Susitassuun. Odotin hetken, kunnes Susitassu kiipesi takaisin viereeni. Räpäytin hänelle silmiäni ja käännyin katselemaan toiseen suuntaan. Osoitin hännälläni sinne, missä meidän ja Kujakissayhteisön raja kulki.
”Se on aivan reviirin toisella puolella. Jaksaako puoliverinen kävellä?” kysyin. Susitassu nyökkäsi. ”Joo, jaksan minä.” hän vastasi. Lähdimme matkaan kohti rajaa.
//Susi?\
