Hilleripilvi
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Hilleripilvi pidätti huokausta tuntiessaan Kaamoskukan hännän kiertyvän omansa ympärille. Tämä kolli – tämän tuoksu – sai hänen päänsä aivan pyörälle. Yksikään kissanminttu ei vetänyt vertoja sille euforian tunteelle, jonka tämä hurmuri sai hänessä aikaan.
Nyt ei kuitenkaan ollut aika antautua sen tunteen vietäväksi. Ei ennen kuin työt oli hoidettu pois huvin alta.
“Totta kai, Kaamoskukka. Teen sen oikein mielelläni”, täplikäs kolli kujersi tummaturkkisen soturin korvaan ja painautui tiukemmin tämän lämmintä kylkeä vasten. “Se ketunläjä saa katua sitä, että taittoi karvankaan sinun kauniista turkistasi. Jos Lammikkoloikka juonii mitään sinua vastaan, saan sen kyllä selville – tavalla tai toisella. Joten ole huoleti.”
Hilleripilven turkin läpi kulki väristys, joka johtui yltyvästä vihasta. Hän kuvitteli Lammikkoloikan käyvän armaan Kaamoskukkansa kimppuun, repivän hänen siististä turkistaan rumia tuppoja. Miten kukaan saattoi pystyä vahingoittamaan Kaamoskukan kaltaista eleganttia olentoa?
“Tiesin, että voin luottaa sinuun”, Kaamoskukka kuiskutti pehmeästi. Kollin ääni sai Hilleripilven lavat laskeutumaan rentoina alemmaksi. Kaamoskukka oli kunnossa, se kirottu Lammikkoloikka ei ollut onnistunut viemään tätä häneltä.
“Mihin se ruoja satutti sinua?” Hän kääntyi tarkastelemaan soturia tarkemmin.
Kaamoskukka vaihtoi asentoa niin, että Hilleripilvi näki hänen vasemman takajalkansa paremmin. Hän henkäisi nähdessään monia pieniä, tuoreita haavoja kollin reidessä. Hän nosti katseensa takaisin Kaamoskukan silmiin.
“Mene makuullesi”, hän käski, vaikka ei ollut varma, suostuisiko toinen tottelemaan. Yleensä Kaamoskukka oli se, joka jakeli käskyjä, ja hän se, joka totteli niitä. “Anna minun hoitaa noita, niin ne paranevat nopeammin.”
//Kaamos? 😉
