Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Klaanikokous oli juuri päättynyt, ja vastanimetty oppilas seisoi yksinään pääaukion keskellä. Hän etsi jotakin, kenties minua. Muutaman kerran nuoren kissan katse kävi minun suunnassani, mutta naaras ei tuntunut tunnistavan minua mestarikseen. Lopulta kyllästyin ja kävelin mustaoranssin oppilaan luokse. Raparperitassu säpsähti ja suoristi selkänsä, kun hän näki minun tulevan luokseen. Naaras ei ollut kooltaan kovinkaan iso, mutta ei mikään maailman pieninkään. Hänen ruumiinrakenteensa oli pienehkö, mutta pitkät jalat tekivät hänestä yhtä korkean kuin muista ikäisistään.
”Hei Raparperitassu”, tervehtin oppilasta tasaisella äänellä.
”Hei. Sinähän olet Tuhkajuova, etkös vain?” naaras varmisti. Vastasin nyökkäyksellä. En ehtinyt sanoa enempää, kun vaalean kermanvärinen kolli tassutti oppilaani luokse.
”Onnittelut, Raparperitassu”, Mahlahalla hymyili veikeästi onnitellessaan nuorta oppilasta. Raparperitassu hymyili soturille, mutta minua ei hymyilyttänyt. Samassa Mahlahalla huomasi minun yhä seisovan oppilaani vierellä, jolloin kolli nosti katseensa minuun.
”Jatkankin tästä matkaani”, hän ilmoitti nopeasti ja ohitti meidät suunnaten kohti sotureiden pesää. Käänsin katseeni takaisin mustaoranssiin naaraskissaan. Raparperitassu vaikutti ihan hyvältä oppilaalta, vaikka en häntä sen koommin tuntenutkaan. Naaras istui rauhallisesti paikoillaan ja odotti, että sanoisin jotakin.
”Ensimmäinen tehtäväsi oppilaana on tehdä vuode oppilaiden pesään. Hae parantajan pesältä sammalia. Älä kuluta siihen loppupäivää, sillä lähdemme aurinkohuipun aikaan kiertämään rajoja”, ilmoitin naaraalle. Raparperitassu kuunteli tarkasti ja nyökkäsi. Naaras katseli hetken ympärilleen, kunnes hänen katseensa pysähtyi parantajan pesään. Kissa poistui pesän suuntaan.
Kun Raparperitassu oli saanut vuoteensa tehtyä, hän palasi luokseni. Olin parhaillani syömässä Henkäysvarjon kanssa aukion laidalla. Raparperitassu otti hitaasti askeleita lähemmäs meitä, ja naukui sitten melko varautuneella äänellä:
”Tuhkajuova, sain vuoteeni valmiiksi.” Naaraan katse siirtyi nopeasti minusta kumppaniini. Pelkäsikö kissa Henkäysvarjoa, vai yrittikö hän vain olla kohtelias? Vilkaisin Henkäysvarjoa ja työnsin loput saaliista hänelle.
”Lupasin näyttää Raparperitassulle rajoja”, totesin ja nousin ylös. Henkäysvarjo hyvästeli minut, mutta minä en vastannut.
”Mennään”, sanoin ja viitoin oppilaani ulos leiristä. Piikkihernetunnelissa hidastin vähän tahtiani. Tämä olisi oppilaani ensimmäinen kerta leirin ulkopuolella, joten ei ollut mikään kiire. Raparperitassu tuntui tarkkailevan ihan kaikkea. Piikkihernetunnelin toisella puolella eteemme aukeni Kuolonklaanin reviiri. Täällä päin puita kasvoi vain harvakseltaan. Olimme hetken paikoillamme, kun annoin oppilaalle aikaa tarkkailla ympäristöämme. Raparperitassu ei sanonut mitään, hänen päänsä kääntyili joka suuntaan kuin pöllöllä. Kenties oppilaan nimeksi olisi pitänyt antaa Pöllötassu, sekin olisi nimittäin sopinut erittäin hyvin.
”Suuntaamme aluksi kohti Lehtikuusilaaksoa ja sen takaista rajaa. Kuljemme rajoja pitkin aina Ukkospolulle, siitä Hehkulammelle ja Eloklaanin rajalle, jonka jälkeen ylitämme joen ja palaamme metsän halki takaisin leiriin”, selostin, vaikka en olettanut oppilaan tietävän kaikkia paikkoja. Kenties joku kuningattarista tai klaaninvanhimmista oli niistä maininnut. Lähdin johdattamaan oppilasta eteenpäin. Kuljimme polkua pitkin, sillä pehmeä lumi upotti helposti pienimmänkin kissan. Päivät olivat lämmenneet, ja hiirenkorvan aika olisi pian täällä.
”Kun kuljet leirin ulkopuolella, sinun täytyy koko ajan keskittyä ympäristöösi. Haistele, kuuntele ja katsele. Vihollinen voi yllättää sinut koska tahansa”, sanoin vilkaisematta Raparperitassun suuntaan. Oppilas kulki perässäni polkua pitkin.
”Miten metsässä voi olla enemmän kuin yksi klaani?” Raparperitassu kysyi, mutta kysymys ei yllättänyt minua. Enemmänkin se ärsytti. Miksi kissojen pitikään olla niin kiinnostuneita koko Eloklaanista?
”Ympärillämme on paljon asuttamatonta aluetta. Eloklaani lupautui pysymään omalla reviirillään ja saalistamaan omia saaliitaan, joten Punatähti hyväksyi heidät toiseksi klaaniksi”, kerroin, vaikkakaan en välttämättä ihan oikeaa tarinaa. Punatähti ei ollut päättänyt Eloklaanin synnystä, vaan Tähtiklaani. Siitä Raparperitassun ei kuitenkaan tarvitsisi tietää mitään. Tähtiklaani oli pelkureiden paikka, ja kuolonklaanilaiset eivät olleet pelkureita. Raparperitassu oli kysymässä vielä jatkokysymyksen, mutta keskeytin hänet:
”Jos tahdot kysyä jotakin Eloklaanista, tee se myöhemmin. Sinä olet kuolonklaanilainen, eikä sinun tarvitse tietää siitä klaanista mitään muuta juuri nyt.” Raparperitassu vaikeni nopeasti. Ehkä olin kiihtynyt turhan nopeasti, mutta ainakin sain tietää, että oppilas totteli minua.
//Rapsu? Sori jos hittasin xd
// 571 sanaa
