Villisielu
Kirjoittaja: Tipu
Minulla oli nyt.. Kumppani? Niin. Kumppani joka lähti siirtämään sammaliani. Minä lähdin herättämään oppilastani vaikka tihkusade yhä vaivasi yllämme. Kyyristyin kumminkin jotta pääsisin pesään sisään, etsien ruskea turkkista kollia katseellani. Tuossa hän makasi. Kosketin tassullani hänen lapaansa ärtyneenä, sillä vereni kiehui typeryydestäni. En minä tätä halunnut! Halusin käpertyä Lauhalaukan sammalille, en Karhumyrskyn, mutta ajatukseen piti kai totutella. Pähkinätassu avasi silmänsä hämillään, ollen vielä hämmentyneenpi koska kaikki muut oppilaat nukkuivat vielä, eikä aurinko luonut säteitä pesään. Viitoin oppilasta kuitenkin seuraamaan aukiolle, jota hän totteli. Tosiaan, olisi varman aikainen auringonlaskun aika menossa, jos aurinko näkyisi.
”Syö jotain”, Tokaisin, jos totta puhuttiin minullakin oli nälkä, mutten voinut antaa sen ottaa yli otetta. Minulla oli tätä menoa nälkä jatkuvasti.. Lehtikatokin lähestyi, eikä fakta helpottaisi asiaa. Jos neljänneskuuhun mennessä nälkäni ei helpottaisi, minun olisi pakko käydä parantajan takeilla. Katsoin kuinka nuorukainen söi riistansa, sekä suki turkkinsa. En oikein tiennyt mitä hänen kanssaan tehdä. Ehkä harjoitella joku kerta pimeässä taistelua, jossa silmät eivät olleet keino, vaan kaikki muut aistit? Noh, siihen päädyin tänään.
Tassuttelin kaikesta huolesta Karhumyrskyn perään. Vaikka oli jo ilta, vaikka olin jo herännyt ennen aamun sarastusta, en antaisi kollin livistää minne vain huonon olonsa kanssa, minkä epäilin hänellä olevan. Kun saavutin hänet, hän oli kumartunut pienemmän lammen ylle latkimaan siitä. Hiljensin askeleitani, miettien kaataisinko kollin lätäkköön. Päätin ettei nyt ollut oikea aika. Tassutin vain kollin vierelle varoen. Miten harjoitukset? Noh, mitä tuohon sanoisi. Katsahdin yö taivasta, joka oli tähdetön. Fakta harmitti minua, sillä tähdet olivat olleet kauniita.
”Pähkinätassu on haasteellinen, hän vihaa minua ja huutaa vähän väliä”, Tuhahdin, silitin hännälläni hänen selkäänsä, katsoen lammen heijastusta, kun inho valtasi minut. Ei sen näin pitänyt mennä! Karhumyrskyn tilalla piti olla Lauhalaukka! En antanut tuon kuitenkaan näkyä ilmeessäni, pieni kyynel vain vilahti silmäkulmassani. Mitä nyt kysyä koko päivän nukkuneelta kollilta? Ennen kuin ehdin aloittaa, vatsani muistutti olemassa oloaan. Karhumyrsky katsoi minua kysyvästi.
”Kannattaisiko sinun syödä jotain?”, Kolli tokaisi, pudistin päätäni eiksi, sillä olinhan syönyt jo tarpeeksi paljon, eikä tämä ollut terveellistä. Katsahdi hieman Karhumyrskyn meripihkan värisiin silmiin, jotka tuntuivat olevan päivä päivältä lämpimämmät ja lämpimämmät. Yhä tänä yönäkin jäin niihin kiinni, sekä perhoset vatsassani palasivat.
”Ei, söi vasta”, Tokaisin, painautuen heikosti kolliin. Niin, varapäällikkö oli juuri kuollut kun olin mennyt herättämään kollia, tai paremminkin uusi varapäällikkö valittu. Minusta entinen varapäällikkö ansaitsi kuolemansa jollain tasolla, sillä naaras ei vain kuulunut rooliin. Tuo oli aivan liian myöntyväinen rooliinsa. Ruumis tosin oli ollut sen verran sivummalla, sekä kaikki melkein nukkumassa kun kolli heräsi, että tuskin Karhumyrsky oli edes huomannut. En ollut tapani mukaan edes hurrannut, se oli yli arvostettua. Oli vain tuijottanut ja katsonut säälivänä pikitassua. Tavallan en voisi koskaan ymmärtää naaraan kipuja tässä hetkessä, sillä omat vanhempani eivät merkinneet minulle mitään. Vain kissoja jotka olivat aikoinaan synnyttäneet minut ja antaneet pois. Perheeni olisi nyt tässä.. Karhumyrsky ainoastaan.
”Varapäällikkö menehtyi kun koisit, uusi varapäällikkö on entisen mestarisi kumppani”, Tokaisin. Karhumyrsky katsoi minua hetke hämillään, sillä mietti ketä tarkoitin, en minä nimeä muistanut ulkoa tässä hetkessä. Karhumyrsky kuitenkin rypisti kulmiaan kun keksi vastauksen kuka kissa oli.
”Henkäysvarjo?”, Tuo kysyi, nyökkäsin kollille hieman, alkaen pohtia yhtä asiaa. Haluaisiko Karhumyrsky perustaa perheen kanssani? Tarkoitan hankkia pentuja.. Niin, en edes muistanut omaa emoani mutta itse halusin olla emo? Niin.. Halusin pennun vipeltämään jalkoihini, mutta olisiko se nyt liian aikaista? Minulla oli nyt oppilas ja hänen koulutuksensa edessä. En haluaisi pilata sitä, tosin mikä olisi parempi tapa osoittaa toiselle uskollisuutta kuin kantaa hänen pentujaan? Mietin miten asian asettelisin. Tiesin Karhumyrskyn olevan jollain tasolla innoissaan kun Lauhalaukka katosi, sitä voisi käyttää apuna. Mietin hetken asiaa, kunnes tokaisin ettei nyt, tähdettöminä öinä ollut hyvä hetki, en ollut vielä yli Lauhalaukasta.
”Palataanko jo leiriin?”, Katsoin Karhumyrskyyn, mitä pitempään minä ja hän täällä olisimme, sitä pahemmalla mahdollisuudella lipsauttaisin kollille haluavani pentuja, enkä edes halunnut tietää mitä siitä seuraisi.
//620 Sanaa
//Karhu?
