Tuhkajuova

Hahmon kuva
509 sanaa | 11 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Kirjoittaja: Elandra

Kuten olin arvellut, Punatähti oli luvannut harkita erakoiden ottamista klaaniin. Henkäysvarjo oli varmasti jo palannut leiriin ja kuullut muilta kuolonklaanilaisilta päällikön päätöksestä. Olin varma, että varapäällikkö oli raivoissaan.
En luottanut lainkaan näihin viiteen, täysin tuntematomaan nuoreen kissaan, mutta Punatähti oli päättänyt jättää heidät keskenään Lehtikuusilaaksoon. Vaikka se tuntui haastavalta, minun oli kuitenkin luotettava siihen, että kokenut päällikkö tiesi mitä oli tekemässä. Punatähti ei koskaan ollut tehnyt huonoja päätöksiä, hän oli viisain kissa kenet tunsin.
”Kiitos paljon. Me jäämme odottamaan vastaustasi”, Taaviksi esittäytynyt kissa naukui kiitollisena ja laski päänsä alas kunnioituksen merkkinä. Punatähden katse oli varsin ilmeetön, kun tämä nyökäytti päätään ottaen kiitokset vastaan.
”Voitte saalistaa reviirillämme, kunhan ette tapa saalista turhaan vaan syötte kaiken mitä saatte kiinni”, punaturkkinen päällikkö lupasi vakavailmeisenä. Erakot nyökyttelivät kiitollisina päitään. Sitten Punatähti vilkaisi minua ja Pimentovarjoa ja käänsi taas katseensa erakoihin.
”Meidän on aika palata takaisin leiriin. Palataan asiaan taas huomenna”, päällikkö lupasi ja kääntyi lähteäkseen. Erakot kiittivät vielä kerran päällikköämme, ennen kuin lähdimme Pimentovarjon kanssa hänen perässään takaisin kohti leiriä.

Leirissä tunnelma oli kireä. Aurinko oli jo laskemassa ja metsä alkoi hämärtää. Henkäysvarjo seisoi piikkihernetunnelin edustalla ja kohtasi Punatähden vakava ilme kasvoillaan.
”Jätitkö sinä erakot vahtimatta meidän reviirillemme?” varapäällikkö kysyi ärähtäen. Vaikka Henkäysvarjo ilmaisi sanoillaan ettei pitänyt Punatähden tavasta toimia, varapäällikön katse oli kunnioittava, kun tämä katsoi päällikköä silmiin. Punatähti reagoi kollin kysymykseen rauhallisesti.
”Kyllä jätin. Minä en usko, että heistä on meille mitään harmia. Lupasin harkita yön yli asiaa ja päättää huomenna, otammeko viisikon Kuolonklaanin jäseniksi. Minä uskon, että päästän heidät klaaniin, sillä Kuolonklaani kaipaa vahvistusta”, punaruskea päällikkö sanoi. Henkäysvarjo pudisteli pettyneenä päätään. Kolli näytti siltä, että hän olisi halunnut sanoa jotakin todella rumaa, mutta pakotti itsensä pysymään hiljaa. Kun raidallinen soturi oli vetänyt syvään henkeä, hän kohtasi taas Punatähden katseen:
”Minun mielestäni ei ole hyvä idea päästää enempää erakoita klaaniin.” Siirryin askeleen sivuummas, jotta näkisin paremmin päällikön ilmeen. Se oli vakava ja hyvin vaikeasti tulkittava.
”Minä olen Kuolonklaanin päällikkö, ja tämä on minun päätökseni. Sinun tehtäväsi on noudattaa minun käskyjäni, ethän unohda sitä, Henkäysvarjo?” päällikkö kysyi rauhallisella äänellä. Huomasin, miten vaikeaa Henkäysvarjon oli hillitä itseään. Kaipa hän kuitenkin kunnioitti päällikköään niin paljon, että raidallinen soturi joutui myöntymään.
”En unohda. Olet oikeassa”, kolli huokaisi selvästi pettyneenä ja laski päänsä hetkeksi alas.
”Hyvä. Minä siirryn nyt lepäämään. Toivon, että huomenna myös sinä näet hyvät puolet tässä asiassa, Henkäysvarjo”, päällikkö lausahti ja käänsi selkänsä Henkäysvarjolle. Punaturkkinen kolli suuntasi kohti tuoresaaliskasaa, nappasi sieltä saaliin ja tassutteli kaatuneen kuusen ohi putouksen takana sijaitsevalle pesälleen. Punatähti kulki ylväästi hyvässä ryhdissä ja häntä pystyssä. En voinut muuta kuin ihailla häntä. Vilkaisin vierelläni seisovaa Pimentovarjoa. Tämän ilme oli vakava. Pimentovarjokin varmasti tiesi, että tästä saattaisi koitua jotain todella pahaa. Henkäysvarjo ei sanonut mitään, vaan siirtyi itsekseen tuhahdellen kauemmas meistä. Kun varapäällikkö oli lähtenyt, käänsin vihreät silmäni taas Pimentovarjoon.
”On ollut väsyttävä päivä. Minä taidan siirtyä nukkumaan, jotta jaksan herätä aikaisin aamulla”, tokaisin ja vastausta odottamatta lähdin kulkemaan kohti sotureiden pesää. Halusin aamulla olla virkeänä, jos Henkäysvarjo keksisikin jotakin hullua. Hän ei varmasti katsoisi hyvällä, jos erakot asettuisivat oikeasti leiriimme asumaan ja saisivat kutsua itseään kuolonklaanilaisiksi.

Author: Elandra