Sulkatassu
Kirjoittaja: Elandra
Sulkatassun katse kääntyi veljeensä. Sähkötassu oli esittänyt kysymyksen, jota Sulkatassu ei ollut edes tullut ajatelleeksi. Naaras oli ajatellut, että Eloklaanin reviiri oli ainoa paikka jossa seikkailla, mutta eihän se niin ollut. Kuolonklaanin ja Eloklaanin ympärillä oli paljon alueita, jotka eivät kuuluneet kenellekään. Siellä voisi seikkailla ilman pelkoa, että viholliset suuttuisivat rajan ylityksestä. Tietenkään kuolonklaanilaiset eivät tulisi olemaan iloisia siitä, että oppilas kiertelisi ei kenenkään -maita ilman lupaa, mutta se ei nuorta oppilasta pelottanut. Samassa naaras muisti etelässä sijaitsevan kaksijalkalan. Hän ei ollut koskaan nähnyt muuta kuin vilauksia kaksijalan pesistä, jotka häämöttivät jossain kaukaisuudessa ukkospolun takana.
”Aivan! Seuraavaksi voisimme mennä kaksijalkalaan! Mieti mitä kaikkea sieltä löytyisi!” Sulkatassun ääni oli innostunut, ja aivan liian voimakas. Sähkötassu sihahti ja käski sisartaan hiljentämään ääntään. Veli pudisteli turhautuneena päätään.
”Minähän sanoin, että en lähde kanssasi yhtään tämän pidemmälle seikkailulle”, raidallisen kollin ääni oli vakava. Sulkatassu kohautti lapojaan.
”Jos sinä et lähde, joku toinen varmasti lähtee”, naaras virnisti tyytyväisenä. Kaksikko suuntasi kohti Kuolonklaanin reviiriä. Sulkatassu ihasteli Eloklaanin koivumetsää, joka kuitenkin loppui pian. Sekametsä oli sama kuin Kuolonklaaninkin länsiosassa, mutta silti se vaikutti Sulkatassusta paljon mielenkiintoisemmalta täällä Eloklaanin reviirillä. Naaras olisi niin kovasti halunnut seikkailla ja tutkia reviiriä, mutta hän joutui kieltämään sen itseltään. Sähkötassu varmasti jättäisi siskonsa yksin, jos tuo lähtisi yhtään minnekään seikkailemaan. Ja Sulkatassu halusi kokea tämän seikkailun nimen omaan Sähkötassun kanssa.
Kuolonklaanin raja tuli vastaan nopeasti, Sulkatassun mielestä liian nopeasti. Hän ylitti turhautuneena rajamerkit, ja kääntyi sitten veljensä suuntaan. Sähkötassun turkki oli edelleen likainen, ja niin oli Sulkatassunkin.
”Pestään turkkimme puhtaiksi, ja käydään sitten hakemassa ne Sinitassun jättämät saaliit”, harmaaruskea oppilas sanoi.
”Ja sitten palaamme leiriin ja olemme, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Emme tee tätä uudelleen, emmehän?” Sähkötassu varmisti ja katsoi Sulkatassua tiukasti silmiin. Sulkatassu virnisti ja kohautti lapojaan.
”Ei sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan”, nuori naaras hymähti. Sähkötassu pudisteli päätään turhautuneena, kun kaksikko alkoi pestä turkkejaan.
Turkin pesu oli ollut vaativampaa mitä Sulkatassu oli olettanut. Joka paikka oli ketun jätöksiä täynnä, ja ne täytyi saada pois. Kun pesu oli viimein valmis, kaksikko lähti kohti paikkaa, jonne Sinitassu oli luvannut jättää saaliit.
”Oli kyllä hyvä seikkailu. Hyvä että lähdit mukaan. Sinäkin sait vähän kokeilla, miltä oikeat seikkailut tuntuvat!” Sulkatassu hihkaisi innoissaan. Sähkötassu ei vastannut mitään. Sulkatassu oli tottunut siihen, että veli oli luonnollisestikin tylsimys. Toisinaan Sulkatassu onnistui vetämään kollin mukaan juttuihinsa, mutta Sähkötassu ei koskaan pitänyt siitä, tai niin hän ainakin esitti. Naaras oli varma, että jossain syvällä sisimmissään veli oli pitänyt seikkailusta.
Kuolonklaanin leirissä oli rauhallista, kun kaksikko astui piikkihernetunnelista sisään. Sulkatassu kantoi hampaissaan hiirtä ja jänistä, ja Sähkötassulla oli mukanaan orava. Kaksikko pysähtyi, kun Jyrkänneloikka käveli heitä kohti. Harmaan soturin kasvoilla oli tuima ilme.
”Ettekö te tuon enempää saaneet, vaikka vietitte metsällä lähes koko päivän?” kolli murahti ja katsoi saaliita arvostellen. Sulkatassu oli alkamassa selittämään suu täynnä saalista, mutta tajusi sitten pudottaa ne maahan.
”Saalisonni oli tänään todella huono! Sinitassu luovutti aiemmin, mutta me halusimme saada ainakin vähän saalista. Katso, niin me saimmekin. Tämän jäniksen nappaaminen oli todella vaikeaa”, Sulkatassu valehteli epäröimättä kokeneelle soturille. Jyrkänneloikka katsoi hetken kaksikkoa, eikä sanonut mitään. Hetken ajan kolme kissaa tuijottivat vain toisiaan, kunnes Jyrkänneloikka murahti:
”Viekää ne tuoresaaliskasaan.” Sulkatassu kuuli Sähkötassun huokaisevan helpotuksesta, kun kaksikko käveli kohti tuoresaaliskasaa. Harmaanruskeaa raidallista naarasta ei kiinnijääminen pelottanut. Suunnitelma oli aukoton, eikä kukaan voisi saada heitä kiinni. Oppilaat laskivat saaliinsa tuoresaaliskasaan, ja he astelivat oppilaiden pesän edustalle. Sulkatassun katse liukui parantajan pesälle. Sen edustalla Hehkuaskel selitti jotakin Tiputassulle, uudelle parantajaoppilaalle. Tiputassusta ei koskaan tulisi soturia, koska tuo oli sokea. Sulkatassu oli monet kerrat nähnyt Tiputassun siskoineen leirissä, kun nuo olivat olleet vielä pentuja. Kaksikko oli Sulkatassua ja tämän pentuetovereita joitakin kuita nuorempi. Kilpikonnakuvioinen Tiputassu tuntui katsovan Sulkatassua suoraan silmiin. Naarasta huvitti ajatus. Eihän Tiputassu nähnyt mitään, vaan hänen sokea katseensa sattui aina vain osumaan johonkin. Sulkatassua kiinnosti sokeus. Hän oli joskus jutellut Sumusilmän kanssa sokeudesta, mutta hänestä ei ollut saanut paljoa irti. Sumusilmä oli melko masentuneen oloinen, eikä tuo mielellään puhunut omista asioistaan. Sulkatassun päähän juolahti ajatus. Hän nousi ylös, ja huomasi Sähkötassun katsovan häntä kysyvästi.
”Käyn tuolla nopeasti”, Sulkatassu ilmoitti virnistäen ja lähti kävelemään leirin halki kohti parantajan pesää.
”Mikä tuo kamala katku on?” Tiputassu kysyi närkästyneenä, ennen kuin Sulkatassu edes ehti heidän luokseen. Hehkuaskel kohdisti katseensa Sulkatassuun ja maisteli ilmaa. Naaras ei ymmärtänyt, miksi parantaja irvisti.
”Se on Sulkatassu. Missä sinä Sulkatassu olet pyörinyt, kun haiset tuolta?” parantaja kysyi lämpimällä äänellään. Sulkatassu tajusi vasta nyt, että ketun jätöksien hajut eivät olleet kadonneet nuorukaisen turkilta. Olikohan Jyrkänneloikka haistanut saman? Ajatus katosi nopeasti Sulkatassun mielestä, kun tämä muisti asiansa.
”Tiputassu, voisitko auttaa minua yhdessä asiassa?” naaras kysyi hymyillen, vaikka tiesi ettei nuorempi oppilas sitä näkisi. Tiputassu oli sanomassa jotakin, mutta Hehkuaskel ehti ensin:
”Totta kai. Minä menen järjestelemään yrttivarastoja siksi aikaa. Jutelkaa vain aivan rauhassa.” Tiputassu ei vaikuttanut olevan innoissaan siitä, että parantaja oli ikään kuin työntänyt oppilaansa tähän tilanteeseen. Sulkatassu sen sijaan piti tästä tilanteesta. Nyt hän voisi kysyä Tiputassulta sokeudesta niin paljon kuin vain jaksoi. Naaras ei tosin ollut varma, vastaisiko sokea kolli kysymyksiin.
”Okei. Millaista on olla sokea? Miten sinä liikut eteenpäin, kun et näe mitään?” Sulkatassu kysyi ja tarkkaili Tiputassun ilmeitä ja eleitä.
//Tipu? Sori ku tungin Sulan seuraan, en nähny et Tipulla olis mitää kesken nyt xd KP-boosti käytössä
// 841 sanaa
