Lampiväre
Kirjoittaja: Auroora
Lampiväre kuunteli sisartaan tarkasti. Hän oli aina pitänyt Lätäkkölempeä älykkäänä, mitä tämä olikin. Kaikki, mikä hänen siskonsa suustaan pääsi, tuntui aina tärkeältä, harkitulta ja oikealta, ja Lampiväre vastaanotti kaikki soturin mietteet suurella mielenkiinnolla. Hänen siskonsa oli varmasti oikeassa siinä, että heidän vanhempansa toivoivat sisaruskolmikon löytävän nopeasti kumppanit. Jälkikasvu oli etenkin Henkäystähden paljon toivomaa, sillä hän toivoi klaaniin lisää puhdasta kuolonklaanilaista verta. Siksi kolmikonkin oli ehdottomasti löydettävä rinnalleen puhdasveriset kollit: erakkoverinen kumppani ei tulisi kysymykseenkään. Lampiväre halusi ajatella, että hankkisi kumppanin vain rakkaudesta, oli tämä sitten vereltään erakko tai ei. Naaras ei kuitenkaan ollut varma, olisiko hänestä tilanteen tullen uhmaamaan vanhempiensa toiveita ja odotuksia. Joka tapauksessa Lampiväre oli Lätäkkölemmen kanssa samaa mieltä siitä, ettei toivonut joutuvansa ottamaan kumppani vain, koska Tuhkajuova ja Henkäystähti sitä halusivat.
”En minäkään”, harmaa naarassoturi naukui, mutta hänen äänestään puuttui se varmuus, joka Lätäkkölemmen puheessa erottui selkeästi. Hän ihaili sitä, miten Lätäkkölempi uskalsi sanoa mielipiteensä niin kirkkaasti ja epäröimättä. ”Toivon, että voimme molemmat löytää kumppanit, joita oikeasti rakastamme.”
Lätäkkölempi hymyili Lampiväreelle, ja harmaa naaras tunsi tutun lämpimän, mukavan ja turvallisen tunteen leviävän sisällään, kuten yleensä siskojensa seurassa. Hän nojasi lempeästi siskoaan vasten nauttien siitä, että hän voisi aina luottaa Lätäkkölempeen ja tämän tukeen ja rakkauteen.
Lehtisade oli kääntynyt lehtikadoksi ja Lampiväre oli vapautettu parantajan pesältä soturin velvollisuuksiinsa. Päivät lipuivat aamusta iltaan samaa rataa täynnä samoja tylsiä askareita. Silloin tällöin naaras ikävöi aikaa Eloklaanin leirissä, sillä ainakin Kortetassun läsnäolo oli tuonut hänen yksitoikkoiseen elämäänsä jotain vaihtelevuutta ja jännitystä. Nyt hänen salaisuutensa aiheuttama huono omatuntokin oli kadonnut, sillä Lampiväre jakoi taakkansa Lätäkkölemmen kanssa. Osa hänestä tuntui kaipaavan jotain vaikeuksia, edes jotain, joka vaikka vain pieneksi hetkeksi keikauttaisi naaraan elämänsä suoraviivaiselta, tylsältä radalta.
Kenties ongelmaan olisi yksinkertainen ratkaisu: hänen olisi vain löydettävä joku korvaamaan Kortetassu. Jonkun olisi täytettävä tuo aukko, jonka kolli oli jättänyt hänen sydämeensä ja unelmiinsa, mitä pikimmin. Susimieli ei ollut lähtenyt Kuolonklaanista mihinkään, mutta Lampiväre ei enää tuntenut samaa pentumaista ihastusta tätä kohtaan. Hän tarvitsi epätoivoisesti uuden ihastuksen kohteen.
Pimentovarjo oli määrännyt Lampiväreen ja Lätäkkölemmen samaan aurinkohuipun partioon, mistä harmaa naarassoturi oli iloinen. Rajapartiot olivat aina tylsiä, mutta huomattavasti siedettävämpiä, kun juttuseura oli laadukasta. Hänen askeleensa olivatkin keveät, kun Lampiväre tepasteli muun partion luo. Partion johdossa oli Tuimakatse, ja tämän ja siskosten lisäksi siihen osallistuisivat Loiskevarjo, Tummasielu ja Leppävarjo. Varmasti heidän joukostaan Lampiväre löytäisi jonkun.
”Hei, Lätäkkölempi”, Lampiväre tervehti siskoaan tämän luokse ehdittyään. ”Kiva päästä kanssasi partioon.”
//Lätty?
