Aaltosalama

Aaltosalama oli painautunut ruohikkoon niin matalaksi kuin vain fyysisesti kykeni. Hän oli juuri todistanut, miten hänen nuori soturitoverinsa oli pujahtanut kaksijalan jalkojen välistä sisälle nahkapesään ja jäänyt sinne vangiksi, kun kaksijalka oli tullut ulos ja tukkinut suuaukon mennessään. Sen sijaan että jäisi ällistelemään ja kiroamaan tämän typeryyttä, Aaltosalama yritti keskittyä miettimään, miten saisi kollin ulos kaksijalkojen huomaamatta.
Neljäs kaksijalka oli lampsinut lammen rantaan ja huuteli sieltä jotakin uimassa oleville kaksijalkatovereilleen. Toistaiseksi niiden huomio oli muualla, mutta hetken kuluttua tilanne voisi olla aivan toinen. Siispä Aaltosalaman oli oltava ripeä.
Hän syöksähti vauhdilla pesän tukitun suuaukon eteen ja koetti sitä tassuillaan. Pinta oli oudon joustava ja liukas ja se piti hampaita vihlovaa ääntä kun sitä yritti kynsiä.
“Harakkahaave!” Aaltosalama sihahti ja vilkaisi taas lammen suuntaan. Kaksijalat mölysivät yhä siellä päin. “Oletko kunnossa?”
Kului pieni hetki, ennen kuin vastaus kuului: “Olen. Yritän kaivaa reittiä ulos!” Aaltosalama painoi korvansa pesän seinää vasten ja kuuli sisältä raaputtamisen ääniä. Hän ei uskonut, että heillä riittäisi aika tehdä pesään reikää, etenkin kun se oli niin kimmoisaa materiaalia.
Naaras peruutti vähän ja tutkaili nahkapesän etuseinää silmät sirrillä. Miten kaksijalka oli oikein sulkenut sen? Hän henkäisi tajutessaan että ylempänä pesän seinä oli vähän raollaan, kuin rungosta repsottava kaarnanpala. Voisikohan hän suurentaa sitä jotenkin?
Aaltosalama koukisti takajalkansa ja ponnisti ylöspäin. Hänen onnistui huitaista leparetta tassullaan, mutta aukko ei näyttänyt suurentuvan. Hän koetti uudestaan pariin otteeseen, ennen kuin tajusi tarrautua kynsillään pesän nahkaan. Se oli liukasta, mutta hänen onnistui jotenkuten roikkua siinä kiinni. Lopulta hän sai kurkotettua kynsillään otteen lepareesta, ja hän antoi itsensä liukua alaspäin painonsa voimalla, repien seinässä olevaan aukkoa isommaksi ja isommaksi. Pesän seinä piti omituista ääntä kun se avautui, ja Aaltosalama yritti irrottaa kynsiään siitä samalla kun Harakkahaave kurkisteli ulos oviaukosta yllättyneen näköisenä.
“Kaksijalat!” Harakkahaave huudahti yhtäkkiä. Aaltosalama kurkisti lapansa yli ja tajusi äänten hiljentyneen. Kaksijalat olivat varmaankin nousemassa juuri vedestä!
Hän nyhti kynsiään irti nopeammin ja raivokkaammin, paniikin tunteen kasvaessa sisällään. Lopulta ne irtosivat kivun ryöpsäyksen kanssa. Hän irvisti tuskaisesti ja ampaisi juoksuun Harakkahaave kintereillään. He olivat juosta pahki pesiään kohti löntystäviin kaksijalkoihin, jotka alkoivat mölistä hämmästyneinä kissat nähdessään. Aaltosalama teki äkkikäännöksen ja vei heidät kauemmaksi kaksijalkojen leiristä.
Kun he olivat päässeet turvallisen välimatkan päähän, Aaltosalama pysähtyi vetämään henkeä. Hän tunsi kuumaa tykytystä varpaassaan ja huomasi yhden kynsistään irroneen.
“Kauanko ne aikovat olla tuolla vielä?” Harakkahaave katseli hermostuneesti nahkapesien suuntaan. “Näitkö niiden leirissä mitään sellaista, mistä olisi voinut päätellä, mitä ne tekevät täällä?”
“En”, Aaltosalama tunnusti ja lipoi varovasti verta tihkuvaa tassuaan, “mutta jos ne syövät niin paljon kuin niiden jätteet antavat uskoa, en usko niiden viipyvän kauan. En nähnyt missään tuoresaaliskasaa.”
Harakkahaave nyökytteli vähän, mutta kollin katseessa näkyi pieni epäilys.
“Meidän on palattava leiriin raportoimaan tästä. Pimentotähti tietää, mitä tehdä.” Punertavaturkkinen naaras nousi seisomaan ja lähti nilkuttamaan kolmella jalalla sinne päin, missä he olivat erkaantuneet muusta partiosta. Harakkahaave seurasi ajatuksiinsa uppoutuneena hänen perässään.

Seuraavana päivänä Aaltosalama joutui jäämään leiriin lepäämään aamupäiväksi. Verenvuoto irronneen kynnen kohdalta ei ollut tyrehtynyt kunnolla, vaikka Sumutuuli oli käärinyt sen ympärille paksun hämähäkinseittikerroksen. Parantaja oli käskenyt häntä pitämään tassua hieman koholla. Aaltosalama oli aamuun mennessä kyllästynyt pesässä makoilemiseen ja oli päättänyt tulla aukiolle seuraamaan klaanitoverien ahkerointia.
Oli melkein aurinkohuipun hetki, kun Jääviillon aikaisemmin aamulla lähettämä tiedustelupartio tupsahti aukiolle. Heidän mukanaan olivat Latvaruusu ja Harakkahaave, jotka olivat olleet eilen samassa partiossa Aaltosalaman kanssa kun kaksijalat olivat löytyneet heidän reviiriltään. Aaltosalama höristi korviaan kiinnostuneena nähdessään Latvaruusun suuntaavan päällikön pesälle – oliko kaksijalkojen tilanteeseen tullut muutosta?
“Ne ovat lähdössä.” Harakkahaava tuli hänen luokseen. Aaltosalama huokaisi helpottuneena.
“Kaikkiko?”
“Kaikki neljä. Seurasimme niiden puuhia etäämmältä jonkin aikaa ja huomasimme niiden olevan purkamassa leiriään.”
“Se on hyvä. Toivottavasti ne eivät suunnittele leiriytyvänsä jonnekin muualle meidän maillamme”, Aaltosalama tuhahti ja huiskaisi hännällään. “Menisivät vaikka mieluummin Eloklaanin puolelle. Ehkä ne voisivat häätää eloklaanilaiset tiehensä.”

//Harakka?

Author: EmppuOmppu

.