Kortetuike

Korpikasteen kysymys jäi leijailemaan ympärillemme varovaisesti. Kummallista – tavallisesti lepatus vatsassani sai minut kääntämään katseeni vaivaantuneesti toisaalle, mutta nyt en saanut silmiäni irti Korpikasteesta. Ehkä se johtui siitä, että olin juuri saanut tietää tunteidemme olevan molemminpuolisia.
“Tai tietystihän sinä minun kumppanini haluaisit olla! Minähän olen aivan mainio naaras ja parempaa saakin etsiä!” Korpikasteen itsevarma julistus sai minut naurahtamaan.
“Siinä olet oikeassa”, kehräsin ja kosketin kevyesti naaraan poskea nenälläni. “Tietysti minä haluan olla sinun kumppanisi. Se olisi minulle ilo ja kunnia.” Minusta tuntui että olin pakahtua kaikkiin niihin tunteisiin, joita koin tuona hetkenä. Ne olivat sekoitus iloa ja onnea, mutta myös jännitystä ja epävarmuutta. Tämä oli minulle aivan uutta, enkä minä tiennyt, miltä meidän arkemme tulisi tästä eteenpäin näyttämään.
“Meidän pitäisi varmaan palata jo leiriin”, Korpikaste hoksasi yhtäkkiä ja nousi vieressäni. Katsahdin taivaalle ja panin merkille saman minkä hänkin – auringon ensisäteet valaisivat jo horisonttia.
“Onneksi olimme yöpartiossa”, naukaisin kävellessämme takaisin leiriin päin. “Meidän ei odoteta heräävän ennen aurinkohuippua.”
Korpikaste hymähti huvittuneena. “No se on totta. Vaikka ei minua kyllä väsytä.” Naaraan sikkuraiset silmät ja haukottelu kertoivat toista tarinaa. Kurkussani hyrisi hyväntahtoinen kehräys.
Leirin muurien ilmestyessä näköpiiriin mieleeni nousi yhtäkkiä kuva Varpulaulusta. Jostain syystä minulle tuli syyllinen olo, kun palasimme Korpikasteen kanssa leiriin kumppaneina eikä ystävälläni ollut asiasta aavistustakaan.
“Milloin me kerromme meistä Varpulaululle?” Käännyin katsomaan Korpikastetta otsa hieman huolestuneesti rypyssä. “Minusta meidän pitäisi kertoa hänelle ensimmäisenä.”

//Korpi?

Author: EmppuOmppu

.