Varpulaulu
Mustikkapyörre meni tutkimaan tilannetta ennen kuin ehdin väittää vastaan. Purin hampaitani yhteen ja peruutin syvemmälle aluskasvillisuuteen. Vaikka Mustikkapyörre halusikin vaarantaa henkensä, minua ei huvittanut moinen. Loikkasin istumaan kivelle hieman etäämmälle, mutta pidin silti katseeni kiinni kaksijaloissa jotka olivat selvästi huomanneet Mustikkapyörteen.
Pelko velloi sisälläni, kun kaksijalka ojensi jotain kohti sisartani ja ilmesesti sen pentu tuli ja läiskäytti märkää sammalta suoraan mustavalkoiselle turkille. Mustikkapyörre loikkasi taaksepäin sihisten ja sylkien hädissään. Naaras juoksi takaisin metsään, mutta aivan täysin eri suuntaan kuin mistä oli lähtenyt.
Loikkasin alas kiveltä ja pakenin kaksijalkojen näkymättömiin, sillä Mustikkapyörre mourusi niin kuuluvasti, että ne varmasti lähtisivät vielä soturittaren perään. Kirosin melessäni siskoni typeryyttä. Eikö hänellä ollut lainkaan itsesuojeluvaistoa?
“Hys!” sihahdin niin kovaa kuin pystyin pitäen kuitenkin ääneni matalana. Hyvällä tuurilla Mustikkapyörre kuulisi sen ja tajuaisi olla hiljaa. En halunnut lähestyä häntä ennen kuin voisin olla varma, etteivät kaksijalat seuranneet häntä.
Aluskasvillisuus allani rapisten vaanin sisartani hyvän matkan päästä, kun tämä nyyhkytti ja huusi nimeäni. Otin hampaisiini kiven ja tiputin sen toista kiveä vasten saadakseni naaraan huomion. Kaksijalkojen huudot kuuluivat jo lähempää. Minun olisi saatava naaras hiljenemään.
“Varpulaulu?” Mustikkapyörre hiljeni ja tuijotti suoraan minun suuntaani. Työnnyin niin, että hän näkisi minut juuri ja juuri ja tajuaisi paeta kanssani. Mustikkapyörre vilkaisi taakseen varmistaakseen, etteivät kaksijalat nähneet mihin hän lähti ja loikkasi sitten vierelleni pusikkoon. Hiivimme pois kaksijalkojen läheltä ja varmisutttuamme ympäristön turvallisuudesta nousimme kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta täysin pystyyn ja juoksimme täyttä vauhtia takaisin leiriin.
Käpäläni liukuivat, kun jarrutin juuri ajoissa ennen leiriä. Tasasin hetken hengitystäni ja odotin kunnes Mustikkapyörrekin oli hiukan rauhoittunut ennen kuin johdatin nuoremman naaraan leiriin.
“Menen ilmoittamaan tästä heti Korppitähdelle”, sanoin vakavana ja lähetin sitten Mustikkapyörteen parantajan pesän kautta lepäämään. Hänen täytyisi varmistaa, ettei poskeen tullut ruhje vaatisi hoitoa ja varmistua ettei pyörtyminen ollut tehnyt mitään vahinkoa hänelle.
“Selvä”, naaras vastasi ja lähti. Huokaisin pitkään ennen kuin tassutin päällikön pesälle.
Lähdettyäni Korppitähden luota olin pelosta ja rasituksesta pyörrykssissä enkä jaksanut muuta kuin lysähtää leirin laidalle rauhoittumaan. Sydämeni hakkasi edelleen lujaa, kun adrenaliinin määrä vähitellen vähentyi kehossani. Seikkailu oli muistuttanut minulle, miksi en kulkenut ulkona yleensä kuin partioissa tai itse itsestään huolenpitoon kykenevän kissan kanssa.
“Hei, Varpulaulu”, Kortetuike naukui hymyillen. En tiedä mistä kolli oli vierelleni ilmestynyt, mutta en voinut valittaakaan. Seura, jossa minun ei tarvinnut miettiä liikaa kelpasi nyt paremmin kuin hyvin. Pistin merkille Kortetuikkeessa tietynlaisen uuden innostuksen. Hän vaikutti tuovan mukanaan hyviä uutisia.
“Hei.”
//Korte?
