Sulkatassu
Kirjoittaja: Elandra
Sulkatassu asteli lammen veteen epäröimättä. Vesi oli huomattavasti lämpimämpää kuin Hehkulammen vesi, eikä se viilentänyt turkkia ihan yhtä mukavasti. Sulkatassu vilkaisi Sähkötassua, joka nyökkäsi. Harmaanruskea naaras veti syvään henkeä ja painoi päänsä veden alle. Oppilas kuunteli vesiputouksen pauhua, mutta työnsi sen pois ajatuksistaan. Soturioppilas keskittyi vain hengityksensä pidättämiseen. Hetken päästä hänestä tuntui, että oli pakko hengittää. Silloin naaras nosti päänsä vedestä ja veti keuhkonsa täyteen raitista ilmaa. Hän katsahti taas sisaruksiinsa. Sähkötassun kasvoilla oli sama mitäänsanomaton ilme kuin aina. Sulkatassu oli ylpeä suorituksestaan, sillä hän oli pidättänyt hengitystään pidempään kuin Sähkötassu. Sitten naaras astui ylpeästi pois vedestä ja kääntyi Sinilinnun puoleen.
”Sinun vuorosi”, raidallinen oppilas sanoi ja kehotti siskoaan astumaan veteen. Valkea naaras epäröi hetken, jonka jälkeen hän astui veteen. Naaras vilkaisi sitten sisaruksiaan.
”Me autamme sinua, jos näyttää siltä että jokin menee vikaan”, Sulkatassu lupasi ja hymyili lämpimästi pentuetoverilleen. Sähkötassu nyökytteli merkiksi, että kolli oli samaa mieltä. Niinpä Sinilintu painoi päänsä veden alle. Naaras piti sen hetken siellä, jonka jälkeen hän nosti päänsä ylös nopeasti. Vesipisarat roiskahtelivat ympäriinsä, kun soturi ravisteli päätään.
”Tahdotko yrittää uudelleen?” Sulkatassu kysyi. Tämä oli ollut Sinilinnun ensimmäinen yritys.
”Sähkötassun vuoro”, Sinilintu vastasi tyynesti ja kampesi itsensä ylös vedestä.
”Hyvä on”, Sähkötassu sanoi lapojaan kohauttaen ja astui takaisin veteen. Sulkatassu katseli, kun veli upotti jälleen päänsä pinnan alle. Sähkötassu pysyi pinnan alla pidempään kuin viime kerralla. Kun raidallinen oppilas nosti päänsä pois vedestä, Sulkatassu hihkaisi riemastuneena.
”Teit uuden ennätyksen!” naaras virnisti. Sulkatassu nautti ajasta, jonka hän sai viettää sisarustensa kanssa. Naaras oli jo astelemassa veteen, kun hän tunsi vesipisaran kuonollaan. Tihkusade yltyi hetkessä kaatosateeksi, mutta se ei Sulkatassua haitannut. Sulkatassu huomasi, kuinka leirin pääaukiolla olleet kissat pakenivat sadetta omiin pesiinsä.
”Onneksi me emme pelkää kastumista. Minun vuoroni”, oppilas tokaisi ja astui epäröimättä veteen ennen kuin Sähkötassu ehti pois hänen tieltään. Veli onnistui väistämään Sulkatassua, ja katsahti tuohon tuimasti. Sähkötassu ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan nousi ylös lammesta Sinilinnun vierelle.
Sulkatassu veti syvään henkeä ja upotti taas päänsä lampeen. Nyt ääni oli erilainen kuin aiemmin. Vesiputouksen pauhun lisäksi hän kuuli, kuinka sadepisarat iskeytyivät kovalla vauhdilla veteen. Sulkatassu nautti veden äänestä. Hän pysytteli pinnan alla niin kauan kuin pystyi, ja nosti sitten taas päänsä ylös.
”Sinun vuorosi”, naaras sanoi kovalla äänellä Sinilinnulle ja nousi ylös vedestä. Sulkatassu ei katsonut tärkeäksi ravistella turkkiaan, sillä se tuskin olisi hyödyttänyt mitään, kun satoi kaatamalla. Sisko epäröi. Hän vilkaisi sisaruksiaan, mutta astui sitten lampeen.
Pentuetoverit kävivät jokainen vielä yhden kerran lammessa sukeltamassa, jonka jälkeen sadekuuro oli jo mennyt ohi. Kolmikko päätti, että harjoitukset riittivät tältä päivältä. Jokainen oli saanut kiinni ideasta, ja onnistunut pidättämään henkeään pidempään kuin ensimmäisellä kerralla.
”Meidän täytyy viettää useammin aikaa yhdessä”, Sulkatassu tuhahti, kun kolmikko pesi turkkejaan lammen rannalla.
”Ehkä voimme opettaa Sinilinnulle kaiken, mitä emo opettaa meille uintiharjoituksissa”, Sähkötassu ehdotti ilmeettömänä. Sulkatassu nyökkäsi ja katsahti Sinilintuun. Soturi nyökkäsi myös.
”Haittaakohan se Tuhkajuovaa?” valkoturkkinen naaras kysyi varovasti. Sulkatassu kohautti välinpitämättömästi lapojaan, mutta hän huomasi Sähkötassun ilmeen värähtävän. Veli halusi aina miellyttää emoa kaikin tavoin. Ihan kuin Sähkötassu olisi pelännyt Tuhkajuovaa. Kyllä Sulkatassukin oli mielellään hyvissä väleissä emonsa kanssa, mutta ei hän pelännyt sitä, miten emo reagoisi siihen, että sisarukset opettaisivat Sinilinnulle uimista.
”Ei hänen tarvitse tietää”, raidallinen Sulkatassu kohautti lapojaan, ”ehkä me voisimme joskus salaa viedä Sinilinnun Hehkulammelle uimaan!”
Sähkötassu katsahti ankarasti Sulkatassun suuntaan.
”Ei käy”, veli ilmoitti vakavalla äänellä, ”me emme voi poistua luvatta leiristä.” Sulkatassu pyöräytti turhautuneena silmiään.
”Ilonpilaaja”, hän tuhahti. Sinilintu pysyi vaiti. Sisko oli nostanut katseensa kohti taivaalle. Leirin yli lensi parhaillaan pieni lintuparvi, joka kulki auramaisessa muodostelmassa. Hetken ajan Sinilintu istuskeli vielä kahden oppilaan kanssa, kunnes soturi nousi ylös.
”Olen kovin väsynyt. Nähdään taas”, naaras ilmoitti ja heilautti häntäänsä hyvästiksi. Sulkatassu ja Sähkötassu vastasivat Sinilinnun hyvästeihin, ja sitten oppilaat jäivät kahdestaan. Aurinko oli laskemassa, ja pian olisi aika tavata Lehtitassu ja Tiputassu. Sulkatassu ei ollut jutellut Tiputassun kanssa kuin kerran. Hän oli kohdannut koppavan parantajaoppilaan parantajan pesällä jokin aika sitten. Sokea parantajaoppilas ei ollut antanut itsestään kovin hyvää kuvaa, mutta Sulkatassu oli päättänyt unohtaa sen ja antaa kollille ikään kuin uuden mahdollisuuden. Sulkatassua kiinnosti Tiputassun erilaisuus. Sen lisäksi, että kolli oli sokea, hän oli myös parantajaoppilas. Sulkatassu ei tiennyt paljoakaan parantajan elämästä, ja kenties Tiputassu voisi joskus kertoa siitä.
”Mistä me tarkalleen ottaen aiomme puhua tänään Lehtitassun ja Tiputassun kanssa?” Sulkatassu kysyi veljeltään hiljaisella äänellä, jotta kukaan ulkopuolinen ei kuulisi kaksikon keskustelua. Sulkatassu ei ollut oikein perillä siitä, miksi tapaaminen oli ylipäätään järjestetty. Oppilas oli mukana koko suunnitelmassa vain siksi, että se saattaisi olla mukava seikkailu ja vaihtelua hänen tylsään elämäänsä.
//Sähkö?
// 739 sanaa
