Sädesäihke
“Et sinä tuossa kunnossa voi kotkaa leiriin raahata. Voimme vaikka hakea sen itse myöhemmin”, maanittelin oppilastani jättämään saaliimme. Sen nappaaminen oli ollut jo valtava saavutus enkä nähnyt mitään syytä yrittää raahata sitä leiriin verenhukan riskillä.
“Sinä olet oppilaani, joten sinun kuuluu kuunnella minua. Palaamme leiriin nyt, onko selvä?” madalsin ääntäni, kun Muurahaistassu sanoistani huolimatta kiskoi itseään suurempaa lintua vaivaisen näköisesti eteenpäin. Hänen silmissään välähti inho, joka sai minut huokaisemaan. En halunnut saada oppilaan vihoja niskoilleni enkä henkeä Tähtiklaaniin, joten kai minun täytyisi auttaa.
“Selvä sitten, taivun tyhmään ajatukseesi tasan tämän kerran. En halua, että joudun kotkan lisäksi viemään suru-uutisia leiriin, mutta yritäppä toisen kerran samanlaista temppua ja minä…” en keksinyt miten jatkaa lausetta, joten hiljenin ja nappasin kiinni linnusta. Saimme sen kaksin vain juuri ja juuri kantoon, matkasta ei tulisi helppo.
Lihaksiani ja haavojani särki, mutta nielin valitukset ja jatkoin matkaa happama ilme kasvoillani. En pitänyt Muurahaistassun pomottelevasta luonteesta, enkä varsinkaan siitä että hän oli saanut minut taivuteltua johonkin näin typerään! Kollin kyljessä ammottava haava ei varmasti antanut toisaalta Muurahaistassunkaan nauttia matkasta, joten kai hän joskus oppisi läksynsä.
Leirin eteen päästyämme Muurahaistassu viittilöi minua laskemaan linnun. Pudotin painon hampaistani ja välitön helpotus kulki lävitseni.
“Mitä nyt?” kysyin ja katsoin Muurahaistassua. Pidin huolta, että äänessäni kuului edelleen viha ja vastenmielisyys tuon päähän pistoa kohtaan. Yhtä hyvin hän olisi voinut heittäytyä alas korkeasta puusta ja toivoa parasta! Ainiin… sen hän olikin jo tehnyt. No eipä ihme, että oppilaan piti päästä tekemään vielä jotain yhtä typerää ja uhkarohkeaa.
//Murkku?
