Tuhkajuova
Sen jälkeen, kun Jyrkänneloikka oli jättänyt minut yksin metsäaukiolle vailla vastauksia, olin päättänyt jättää Henkäystähden toistaiseksi omaan arvoonsa ja keskittyä johonkin tärkeämpään. Minun oli selvitettävä, missä Väärävarjo oli. Koko sydämestäni toivoin, että kolli oli onnistunut pysymään vahvana Eloklaanissa vallitsevasta Tähtiklaanin uskosta huolimatta ja uskonut siihen, mihin minä olin häntä opettanut uskomaan. Kuljin pimeän metsän varjoissa varautuneesti eteenpäin, sillä kuten tiesin, varjoissa saattoi vaania vihamielisiä kissoja. Kuolonklaanissa oli elänyt vaikka miten monta sekopäätä, jotka saattoivat kuolemansakin jälkeen huvitella satuttamalla toisia aivan muuten vain. En halunnut joutua sellaisten kissojen kynsiin. Tiesin, että minun olisi kerättävä Pimeyden Metsässä ympärilleni tiivis kissaporukka, johon voisin luottaa.
”Tuhkajuova”, rauhallinen naukaisu kantautui jostain lähettyviltäni, mutta vaikka katselin ympärilleni, en nähnyt puhujaa. Vasta kun punaruskea turkki ilmestyi erään suuren kivenlohkareen takaa, helpotuksekseni tunnistin Punatähden. Hänen kehonsa oli ruhjeilla ja siellä täällä turkissa oli kohtia, joista puuttuivat karvat kokonaan. En hymyillyt kohdatessani päällikön katsetta, mutta Punatähti hymyili.
”Tervetuloa Pimeyden Metsään”, kolli naukui ja räpäytti hitaasti silmiään luottamuksen merkiksi. Nyökkäsin syvään kunnioituksesta ja nostin taas katseeni entisen päällikön vihreisiin silmiin.
”Kiitos. Täällä minun on parempi olla, kuten ehkä tiedät, elämäni ei päättynyt aivan odotusteni mukaisesti”, nau’uin rauhallisella äänellä, antamatta itselleni lupaa olla surullinen. Tämä oli ollut kaikille paras vaihtoehto. Kuolemaa ei tarvinnut pelätä, sillä nyt sain taas tavata kaikki ne, jotka olivat siirtyneet esi-isieni luokse. Punatähti katsoi minua myötätuntoisesti.
”Harva pääsee elämänsä loppuun ilman yllätyksiä”, punaruskea kolli naukaisi. Hänen katseessaan välähti jotain, jota en osannut tulkita.
”Oletko nähnyt Henkäystähteä?” kysyin aikailematta. Punatähti katsoi minua hetken aikaa aivan hiljaa mitään sanomatta. Se sai minut tuntemaan oloni epämukavaksi. Oliko Henkäystähti kätkeytynyt Pimeyden Metsän syövereihin, ettei kukaan tiennyt minne hän oli piiloutunut? Punatähti huokaisi ja pudisteli päätään.
”Tuskin tämä kauaa salassakaan pysyy, joten turhaan minä sinulle valehtelen”, Punatähti naukaisi ja vilkuili ympärilleen varautuneesti, ”Henkäystähti ei ole täällä, hän on yhä elossa.”
Silmäni laajenivat järkytyksestä. Pimentotähti ja Jääviilto olivat kertoneet päällikön pudonneen jokeen. Oliko Pimentotähti valehdellut hakeneensa yhdeksän henkeään vai olivatko he valehdelleet kaikille? Punatähti näytti pettyneeltä, kun hän jatkoi:
”Kuolonklaani on ajautunut syvään kriisiin. Ikävä myöntää, mutta minua seuranneet päälliköt ovat olleet klaanille kaikkea muuta kuin rehellisiä. Henkäysvarjo ja Pimentotähti ovat molemmat rikkoneet räikeästi esi-isien pyhiä lakeja.”
Olin sanaton. Katsoin vain epäuskoisena entistä päällikköä, kykenemättä sisäistämään hänen sanojaan. En voinut uskoa sitä. Mitä Henkäystähdestä saatoin uskoa mitä vain, mutta mitä Pimentotähti oli mennyt tekemään?
