Muurahaistassu
Vedin lintua pitkin metsänpohjaa kärsien. Sädesäihke oli puhunut totta, minun ei pitäisi tehdä tätä. Kuitenkin mieluummin kuolisin, kuin antaisin periksi ja todistaisin mestarini olleen oikeassa. En saisi itseltäni koskaan anteeksi.
Päästyämme leirin eteen viitilöin Sädesäihkeen pudottamaan linnun. Tämä olisi nyt minun saalis.
”Tämä on sitten minun kotka”, murisin omalle mestarilleni. Tiesin, ettei minun pitäisi tehdä niin, mutta mitäpä minua kiinnosti.
”Sin-”, keskeytin Sädesäihkeen puheen sähisemällä.
Lähdin raahaamaan lintua leiriin jättäen hänen vihaisen kommentin kuuntelematta. Lihaksiini sattui, mutta jatkoin vetämistä silti siitä huolimatta. Olin nyt melkein perillä.
Huomasin muutaman klaanitoverini ihmettyneet katseet, kun pääsin leirin sisäänkäynnistä ohi. Leveä kotkan siiven peittämä hymy kasvoillani tiputin linnun leirin keskelle. Röyhistin rintaani, ravistelin turkkiini jääneet veret leirin soramaahan ja nostin päätäni ylpeänä.
Huomasin kiukustuneen Sädesäihkeen kävelemässä vierelleni. Miksi hän nyt niin suuttui saalistamme?
”Hei Muurahaistassu. Nappasitko sinä tuon?” Rusakkotassu tuli vierelleni katsahtaen samalla kylkeeni.
”Tietenkin!” Aalto ylpeyttä ja urheutta tunki lävitseni Kujekullan tullessa vierelleni ja kehuen minua myös. ”Eikä Sädesäihke auttanut kuin ihan vähän!” Rusakkotassu näytti entistä yllättyneemmältä. Sädesäihke puolestaan katsoi minua ilkeästi ja suuntasi itsensä kohti parantajan pesää.
Huomasin Rusakkotassun katseen muuttuvan hetki hetkeltä. Hän ei tietänytkään, minkä tuskan läpi olin joutunut menemään saaliin saamiseksi leiriin. Olin nyt virallisesti paras oppilas!
”Pitäisikö sinunkin mennä parantajalle?” Kujekulta sipaisi haavani tassullaan, mutta hän aiheutti siihen lisää kipua. Yritin pitää katseeni neutraalina, oikea soturi ei pieniä haavoja pelännyt.
”Ei tarvitse”, jätin Kujekullan paikoillensa ja jatkoin kotkan raahaamista leirin tuoresaaliskasaan.
Mikäli yksikään kissa koskisi MINUN saaliiseen, hän saisi olla seuraavana kasassa oman kynteni siihen saattamana.
Nielin ylpeyteni ja suuntasin kohti parantajien pesää siinä vaiheessa, kun päähäni oli alkanut sattua pistävästi niin, että silmien avaaminen oli vaikeaa. Astuin sisään pusikkoon, missä Leimusilmä tuli vastaani ja ohjasi minut makaamaan.
”Saitkos sinäkin kotkalta?” Leimusilmä paineli haavojani sammalella. Nyökkäsin, mutta kerroin sen jälkeen, että olin napannut sen itse. Eihän Sädesäihke ollut auttanut minua käytännössä yhtään. Olisin saanut sen kiinni myös itse!
Päänsärky pisti uudelleen, nyt entistä voimakkaammin. Kärsin kivuistani pahasti, mutta yritin pitää itseni mahdollisimman rent…
//Muurahaistassun mieli musteni, kun menetti liikaa verta… //Voidaan sopia nyt vähän plot-armoria XD… Mut oikeesti, //se vaan odotti haavojen kanssa liian pitkään ja sitten //kupsahti…
//Säde?
//Jätin tarkoituksella nyt roolimatta muita, kun en osaa //vielä just noita niin hyvin…
