Varpulaulu
Räpyttelin silmiäni hämmentyneenä kollin kysymyksestä ja hengitin kerran syvään ennen kuin vastasin.
“On, älä turhaan huolehdi”, nau’uin ja pudistin päätäni. Tiesin etten ollut kovin taitava peittelemään tunteitani, mutta en myöskään halunnut lannistaa ilmeisen iloista Kortetuiketta turhanpäiväisillä asioillani.
“Oletko varma?” vaaleaturkkinen kolli kysyi kallistaen päätään. Hän ei vaikuttanut painostavalta, pelkästään kiinnostuneelta. Huolestuneelta. Arvostin kollin huolenpitoa, mutta hän oli tehnyt jo tarpeeksi. En halunnut kaataa omaa kuormaani toisen niskaan enempää kuin olin jo kuita sitten tehnyt.
Nuolaisin rintaani ahdistuneena enkä vastannut. Kortetuike näytti tajuavan etten puhuisi asiasta tänään. Sisareni asiat eivät kuuluneet Kortetuikkeelle eikä ollut minun asiani mennä moittimaan hänen käytöstään leirissä.
“Miten päiväsi on sujunut?” kysyin saatuani suuni auki. Kortetuike näytti vuorostaan hieman hämmentyneeltä, mutta hymyili sitten. Pohdittuaan hetken hän avasi suunsa.
“Erinomaisesti.”
“No, jaa toki minullekin ilosi syy?” vaadin nojautuen hieman eteenpäin. Tunsin kipinöivän yhteyden ympärillämme. Sen jonka takia olin alunperinkin odottanut kollista kumppaniani. Vaikka toki tiesin, että haaveeni ei koskaan toteutuisi nauttisin ystävyydestämme täysin siemauksin. Kortetuike oli aina ollut ainoa, josta todella olin kiinnostunut eikä asia muuttuisi vaikka hänen tunteensa eivät vastaisi omiani.
//Korte?
