Sädesäihke

258 sanaa | 6 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Muurahaistassun kierrellessä perheensä luona saalistamassa kehuja ja tunnustusta teostaan. Minua suorastaan kuvotti tuon omahyväinen käytöksensä, joten läksin omille teilleni turhautuneesti puhahdellen. Minua ei huvittanut ylpeillä kotkalla yhtään kellekään. Haluisin näyttää olevani parempi kuin oppilaani, arvokkaampi ja kokeneempi.
Loikin pois, vaikka haavojani kivisti ilkeästi. En halunnut näyttää haavoittuneelta, sillä kotka ei ollut ollut minulle vastus eikä mikään. Halusin klaanin uskovan sen täysin.
Parantajan pesän lämpö ja seesteisyys otti minut vastaan lempeämmin kuin mikään tänään. Leimusilmä käännähti ympäri kuullessaan tuloni ja hymyili. Nopealla silmäyksellä kokenut parantaja oli jo selvillä vammoistani.
“Mikä onkaan näiden takana mahtaa ruokkia koko klaanin ja sitäkin enemmän”, kolli naukui virnistäen. Hänellä ei kestänyt kauaa, kun haavat oli jo paikattu. Salvat tekivät yhtä kipeää kuin aina, mutta hammasta purren pysyin hiljaa ja ilmeettömänä.
“Kotka. Saimme sen yhdessä oppilaani kanssa”, kerroin mainitsematta Muurahaistassun nimeä. En halunnut antaa kollille yhtään enempää tunnustusta kuin tämä oli jo saanut osakseen.
Leimusilmä ohjasi minut lepäämään yhdelle sairasaukion pesistä ja otti vastaan Muurahaistassun, joka ylpeänä kertoili saavutuksistaan. Nuolin tassujani ja pesin naamalleni roiskunutta verta pois huolellisesti.
“Sädesäihke, pystytkö auttamaan?” Leimusilmä naukui, kun Muurahaistassu lysähti tajuttomana keskelle pesää. Sanaakaan sanomatta autoin kollia nostamaan oppilaan yhdelle pesistä ja lähdin hakemaan tälle kostutettua sammalta.
Lapani ei tuntunut yhtään niin kipeältä kuin aikaisemmin nyt kun yrtit helpottivat sen tykyttävään kipuun. Tassutin kastelemaan pallon ja palasin se suussani Muurahaistassun pesän viereen. Laskin sammalen hänen suunsa viereen ja nuolin tuon poskea herätellen tätä lempeästi. En antaisi huolenpitoni loppua vain koska Muurahaistassu oli käyttäytynyt niin moukkamaisesti. Sisälläni paloi edelleen isällinen lämpö kollia kohtaan, vaikka tuo olikin tehnyt typeryyksiä.

//Murkku? Säde mököttää Murkulle eikä puhu sille ellei se kysy jotain, sittenkin se saattaa vastata aika lyhyesti.

Author: Saaga

Kirjoittaja: Saaga