Rusakkotassu
Läiskyteltyäni vedessä sydämeni kyllyydestä päätimme palata emoni kanssa leiriin. Juttelimme matkalla ja minusta tuntui, että emo oikeasti ymmärsi ja että tätä kiinnosti kaikki kertomani! Emme kuitenkaan voineet viettää koko iltaa leikkimällä vedessä ja harjoittelemalla uimista.
Palattuamme leiriin painuin pehkuihin tyytyväisenä. Päivä oli ollut kerrassaan uuvuttava eikä ajatus hyvistä yöunista todellakaan pitänyt minua poissa pesästä.
Aamun valjettua Uskolintu pyysi minua liittymään Nopsaliekin ja Solatassun saalistusharjoituksiin. Hän kertoi, että minun oli tärkeää saada kokemusta myös toisten sotureiden ohjauksessa olemisesta. Olin suostunut, koska vaikka toki pidin mestaristani halusin myös tutustua ja viettää aikaa muiden klaanitovereideni kanssa.
Halusin myös näyttää näille millaiseksi minusta oli! Loputon taistelu veljeni ja minun välilläni ei tulisi loppuun, joten minun täytyisi ottaa oman statukseni nostaminen omiin käpäliini.
Matka sujui hiljaisissa merkeissä, kun ujohkon oloinen Solatassu näytti olevan täysin omissa ajatuksissaan ja Nopsaliekki taas keskittyi vakaasti partion johtamiseen. Itse puhkuin intoa näyttää mihin minusta oli. Kujekullan pennuista minä ansaitsin suurimman kunnian.
“Noniin”, Nopsaliekki naukui ja pysäytti meidät hännän heilautuksella. Kurkistelin Solatassun takaa innoissani. Halusin kuulla mitä Nopsaliekillä oli sanottavana ja halusin kuulla sen nyt.
“Haistatte varmasti tuon, Rusakkotassu. Saat kunnian ensimmäiseen saaliiseen”, Nopsaliekki kuiski viittoillen samalla hännällään suuntaa, josta hiiren myskinen haju tuli. Tuuli puhalsi meitä kohti ja olin varma, että tämä olisi helppo nappaus! Nyökkäsin ja lähdin kohti saalista.
“Odota, kuuntele loppuun”, Nopsaliekki kuiskasi, mutta liian myöhään. Olin jo loikannut kiinni hiireen. Läpsäytettyäni käpäläni yhteen äänekkäästi hihkaisin ja avasin ne purrakseni hiireltä hengen pois. Se ei kuitenkaan ollut jäänyt käpäliini vaan vilisti jo kaukana tavoittamattomissani. Sen kadottua kauas saniaisten sekaan ärsytys ravisteli minua ja kasvoilleni nousi närkästynyt ilme, kun kuulin Nopsaliekin äänen.
“Olisit odottanut ohjeitani”, hän torui. Ei hän vaikuttanut vihaiselta kuitenkaan, mutta sanat iskivät sisimpääni ja saivat vihani vieläkin suuremmaksi.
“Kyllä minä osaan jo hiiriä saalistaa!” tiuskaisin takaisin ja purin hampaitani yhteen, kun soturin sanat saivat silmiini kihoavat kyyneleet oikein kivistämään. Pudistin päätäni ja räpyttelin kyyneleet pois.
“Virheitä sattuu. Etsitään toinen, mutta pidä huolta että kuuntelet ohjeet loppuun rauhassa”, Nopsaliekki vastasi ja kiersi häntänsä lavoilleni kuljettaakseni minua eteenpäin. Jatkoimme matkaa hiljaisesti, mutta en voinut vastustaa kiusausta kertoa miten oma mestarini oli minua kehunut. Oli kuin suuni ei olisi halunnut millään kysyä aivoiltani saisinko sanoa asiani ääneen. Suuni selvästi teki itse omat päätöksensä.
“Uskolintu on monesti kehunut minua nopeaksi! Olen oikein oiva hiirestäjä hänen mielestään. Se hiiri vain pääsi lipsahtamaan…” nau’uin äänekkäästi katsellen Nopsaliekkiä. Kolli painoi tassunsa suulleni.
“Hiljaa tai et saa tilaisuutta todistaa mestarisi sanoja todenmukaisiksi”, hän naukui, “Säikytät jokaikisen saaliin kauas pois ennen kuin ehdit niitä edes nähdä, jos höpötät tuohon tahtiin.”
“Anteeksi, Nopsaliekki”, vastasin ja painoin päätäni alas häpeissäni. Häpeän lisäksi kuitenkin myös viha ja inhotus itseäni kohtaan saivat minut huokaisemaan tunteiden ylikuormituksesta.
“Haistan oravan”, Solatassun hiljainen lempeä kuiskaus osui korviini. Käännähdin hiljaa ja seurasin naaraan merkkiä katseellani. Nopsaliekki nyökkäsi hyväksyvästi.
“Te voitte yrittää napata sen kaksin”, kolli naukui ja tällä kertaa jaksoin kuunnella koko ohjeistuksen loppuun. Se ei onneksi ollut pitkä saarna, sillä oravan haju veti minua puoleensa.
Kiersin oravan toiselle sivulle kuten Nopsaliekki oli käskenyt, kun Solatassu puolestaan kiersi toiselle. Ilmassa vallitsi keskittyneisyys, kun loikkasin ja säikäytin oravan kohti Solatassua. Punaturkki hypähti ilmaan, mutta väistikin täpärästi Solatassun kynnet vilistämällä karkuun tämän jalkojen välistä.
“Tuo oli sinun syytäsi! Olisit ollut nopeampi niin olisimme saaneet sen kiinni”, ilmoitin närkästyneenä Solatassulle. Tuota ei kuitenkaan näyttänyt suuremmin haittaavan.
“Anteeksi”, hän pahoitteli ja palasi Nopsaliekin luokse kuten minäkin tein hänen jälkeensä. Nopsaliekki hymyili oppilaalleen ja vilkaisi sitten minua.
“Hyvä yritys. Rusakkotassu, olisit voinut odottaa hieman pidempään niin Solatassu olisi päässyt lähemmäksi ja ehtnyt valmistautua kunnolla”, Nopsaliekki ilmoitti kokemuksen terästämällä äänellä. Tällä ei tuntunut olevan estettä mollata minua oppilastoverini edessä. Kulmani painuivat kurttuun ja sähähdin tälle. Oliko Nopsaliekillä jotain minua vastaan? Hän oli niin kauhean kriittinen vain minua kohtaan! Solatassu pääsi kovin helpolla.
Juuri kun olin avaamassa suuni teräviin vastalauseisiin, Solatassu puhui minulle: “Ymmärrän innostuksesi, mutta jos koittaisit hidastaa vauhtiasi hieman voisimme saada jotain kiinni yhdessä. Uskon, että tuollaisen intohimon voi valjastaa esimerkiksi taistelussa ja nopeiden saaliiden kanssa.”
“Hyvin sanottu, Solatassu”, Nopsaliekki kehui oitis kuin Solatassu olisi tehnyt jonkin suurenkin uroteon. En minä tarvinnut ohjausta, Tähtiklaani sentään, toiselta oppilaalta! En ollut tätä kovasti nuorempi, miksi ihmeessä hän kohteli minua kuin pentua konsanaan?
Raivostuttavan partion jälkeen palasimme tyhjin käpälin leiriin. Minä olin kuitenkin saanut matkamuistoksi erittäin pahan mielen ja kaksi uutta kissaa, joista en sitten pitänyt lainkaan. Muurahaistassu tuli oman mestarinsa kanssa leiriin samoihin aikoihin ja mikäpäs muukaan hampaissaan kuin oikea kotka!
Hän kertoi saaneensa sen itse ja vihani kaikkosi kateuden ja uteliaisuuden alle. Vaadin tältä lisätietoja, mutta Kujekulta passittikin veljeni parantajan pesälle. Hän oli selvästi ottanut osumaa saaliiltaan, sillä vuosi verta ympäri leiriä!
Kateus, viha, epäoikeudenmukaisuus ja uteliaisuus kaikki velloivat sisälläni myrskypilvien lailla. Olin niin kuormittunut kaikista tunteistani, etten voinut kuin läksiä pesääni nyhtämään siitä jokaisen sammalen irti yksitellen kynsiäni käyttäen. Kun koko huolella rakennettu sammalpesä oli palasina oppilaiden pesän lattialla, kävin tyhjään kuoppaan nyyhkyttämään. Miksi minä aina epäonnistuin ja miksi minua aina sätittiin kaikesta?! Solatassu oli pilannut sen oravan enkä minä! Silti minua oltiin kuritettu! Eloklaani oli ihan typerä paikka. Epäoikeudenmukainen ja kertakaikkisen typerä!
Noustuani kuopasta keräsin hiljaisena sammalien rippeet kasaan. Homma ei käynytkään niin nopeasti kuin olin luullut ja sain haravoida kynsilläni palasia pesän lattialta vielä pitkään tunteideni rauhoituttua.
“Hei Rusakkotassu”, Nopsaliekki naukui pesän suulta. Mitä asiaa hänellä tänne oli?
“Tarvitsetko apua? Tulin etsimään sinua, sillä halusin kertoa kuinka ylpeä olen tämän päiväisestä. Harjoitusten loppua kohden kuuntelit tosi hyvin ohjeita ja olen varma, että sinusta tulee hieno soturi”, laikukas kolli naukui istahtaen vierelleni keräämään sammalpesäni riekaleita sen entiseen koloon.
“Oikeasti?” kysyin hämmentyneenä ja jopa ehkä loukkaantuneena. Miksi kolli oli tuntenut tarvetta tulla etsimään minut kertoakseen tämän vielä harjoitusten jälkeen? Hänen täytyi luulla, ettei minulla ollut kamalan hyvä itsetunto tai jotakin vastaavaa! Hän oli sitten kerta kaikkiaan väärässä. Minä rakastin itseäni. Olin koko klaanin paras oppilas!
“Sanani tuntuvat ehkä hieman typeriltä kaiken äskeisen jälkeen, mutta todella tarkoitan niitä. Anteeksi etten sanonut aikaisemmin. En vain… en pidä, kun minua ei kuunnella”, hän selitti. Tuhahdin närkästyneesti ja kurtistin kulmiani.
“Eli tulit tänne pahoitellaksesi, koska tiesit sen auttavan sinua itseäsi. Miten huomaavaista!” vastasin ja läimäytin tassullani loput sammalhiput koloon. Nousin ja valmistauduin marssimaan pois paikalta vihaisesti, mutta Nopsaliekki pysäytti minut.
“Tulin pahoittelemaan sinun vuoksesi, en itseni”, hän sanoi edelleen rauhallisen oloisena. Nyrpistin nyt vaihteeksi nenääni.
“Ja minun pitäisi uskoa sinua?” sanoin ja marssin pois jäämättä kuuntelemaan oliko hänellä vielä jotakin muuta sanottavaa. En halunnut kuulla tyhjiä sanoja, jotka Nopsaliekki lausuisi vain auttaakseen itseään. Minua ei sitten kiinnostanut pätkääkään jäisikö tälle huono omatunto! Kelpaisi jäädäkin tuollaisen lannistamisen jälkeen.
