Muurahaistassu
Avasin silmiäni. Kylkeni kipu oli hellittänyt, vaikkei kuitenkaan kokonaan kadonnut. Pian Leimusilmä huomasi heräämiseni ja käski minun pysyvän pedissäni. En tykännyt kollin tavasta huolehtia muista. Miksi hän sai päättää sen, mitä me teemme?
En ollut koskaan pyörtynyt aijemmin. Tämä oli varmasti erittäin epähyväksyttävää muiden mielestä! Enhän minä kotkan nappaamisen jälkeen voinut noin vain pyörähtää maahan. Eikai Rusakkotassu nähnyt?
”Sait muutaman haavan taistellessasi. Taisit menettää liikaa verta haavoistasi. Onko sinulla nyt parempi olo?” Leimusilmä katsoi minua huomaavasti ja eriskummallisen isämäisesti. Nyökkäsin pienoisesti, niin ettei koko kehoni huutanut kivusta, mutta kuitenkin niin, että muut näkivät.
Kolliparantaja haki minulle jonkinlaisia siemeniä. Hän käski minun ottavan niistä muutaman, sillä ne kuulemma rauhoittivat mieltä ja kipuja. Nuolaisin siemenet parantajan tassulta vastahakoisesti.
Sädesäihke katsoi ympärilleen, eikä tuntunut kiinnittävän minuun lainkaan huomiota. Hän saattoi vain olla kateellinen minun taidoista, mutta liian pelokas puhumaan siitä. Yritin saada hänen huomion heittämällä muutaman kiven tämän eteen, mutta mikään ei tuntunut tepsivän.
”Sädesäihke? Voimmeko harjoitella taistelua huomenna? Tänään sain vain saalistaa”, katsoin Sädesäihkettä suoraan silmiin samalla kääntäen päätäni. Kivuista huolimatta oikea soturi taistelisi kuolemaan asti. Ja minähän olin jo melkein oikea soturi!
//Säde?
//Erittäin sekava klo 21.30 illalla nopea sutaisu eilen yli //10km kävelleeltä väsyneeltä Soturikissalta XD
