Lätäkkölempi
Lätäkkölempi istui hiljaa Tuhkajuovan elottoman ruumiin luona. Ensin hämärä oli laskeutunut Kuolonklaanin reviirin ylle, kunnes oli saapunut pimeys. Vain tähdet ja sirppimäinen kuu loivat loistollaan valoa leiriin, jossa vallitsi raskas tunnelma. Moni klaanin jäsenistä oli päättänyt valvoa ja kunnioittaa edesmenneen Tuhkajuovan elämää. Lätäkkölempi oli aivan Tuhkajuovan ruumiin vierellä, hän saattoi haistaa emonsa turkista nousevan kalmanhajun. Kuolema jätti nopeasti jälkensä kissan ruumiiseen. Jo nyt Tuhkajuova löyhkäsi kuolemalta. Seuraavana aamuna hänen ruumiinsa vietäisiin haudattavaksi, ja pikkuhiljaa klaani unohtaisi, että hopeanharmaata soturia oli koskaan edes olemassa. Ajatus puistatti Lätäkkölempeä. Oli karua, miten nopeasti yhden kissan elämä saatettiin unohtaa. Muutaman vuodenajan kuluttua klaanissa olisi sotureita, jotka tuskin edes olisivat tietoisia siitä, että klaanissa oli koskaan elänyt Tuhkajuova-nimistä kissaa. Lätäkkölempi vannoi, ettei hän unohtaisi emoaan koskaan. Eikä isäänsä tai sisaruksiaan, jotka olivat kuolleet aiemmin. Hän aikoi pitää huolta siitä, että hänen tulevat jälkeläisensä tulisivat tietämään Tuhkajuovan nimen. Vaikkei soturi sitä koskaan ollutkaan sanonut ääneen, oli Tuhkajuova ollut hänelle itselleenkin esikuva. Soturi oli antanut koko elämänsä klaaninsa puolustamiselle, joka oli tänä päivänä arvostettava teko. Liian moni kissa Lätäkkölemmenkin mielestä keskittyi nykyään enemmän siihen, että heillä oli paljon ystäviä ja paljon tunnepitoista elämää. Tunteet olivat toissijainen asia, jos halusi olla hyvä soturi. Hyvä soturi ei voinut itkeä vihollisensa ruumiin edessä tai jättää klaaniaan löytääkseen ”tosirakkauden.” Moinen ajatus puistatti Lätäkkölempeä. Hänen emonsa oli elänyt oikein, kuten oikean soturin oli määrä elää. Lätäkkölempi vannoi, että hän tulisi elämään vielä paremmin kuin hänen emonsa.
Kun Lätäkkölempi kuolisi, hänet muistettaisiin kautta aikojen parhaana soturina.
Tuhkajuovan valvojaisia seuraavana aamuna hänen ruumiinsa vietiin pois. Lätäkkölempi katsoi rauhallisen ilmeettömänä, miten hänen emonsa hopeanharmaa ruumis kannettiin ulos leiristä. Pian sen jälkeen valvojaisiin osallistuneet kissat lähtivät omille teilleen, palasivat takaisin omiin elämiinsä. Lätäkkölempi tunsi olonsa ristiriitaiseksi. Hän oli surullinen emonsa kuoleman vuoksi, mutta hän halusi myös jatkaa elämäänsä tavalliseen tapaan. Hänellä oli oppilas koulutettavana, eikä koulutusta voinut laittaa tauolle oman elämän kriisin kanssa. Lätäkkölempi päätti, että hän sysäisi muiston emostaan ja tämän kuolemasta syrjään soturin velvollisuuksia suorittaessaan. Vapaa-ajallaan hän voisi palata muistelemaan kuollutta soturia ja kunnioittaa hänen liian lyhyeksi jäänyttä elämäänsä.
Raidallinen naaras vilkaisi Lampivärettä, joka istui yhä samassa paikassa ja katseli tyhjää kohtaa, jossa Tuhkajuova oli hetkeä aiemmin maannut. Lammikkoloikka oli lähtenyt omille teilleen, Lätäkkölempi oli hieman huolissaan pentuetoveristaan. Juuri kun Lätäkkölempi oli kävelemässä Lampiväreen luokse, hän huomasi Jääviillon lähestyvän naarasta. Lätäkkölemmen harmiksi Jääviilto passitti Lampiväreen saman tien partioon, eikä sisarukset saaneet tilaisuutta jutella kahdestaan. Lätäkkölempi seurasi, miten Lampiväre poistui leirin uloskäynnille häntä maata pitkin laahaten.
Oli kulunut jo neljäsosakuu Tuhkajuovan kuolemasta, ja kuten Lätäkkölempi oli arvannut, ei klaanissa enää juurikaan puhuttu asiasta. Oli kuin Tuhkajuovaa ei olisi koskaan ollutkaan. Lätäkkölemmen onneksi hän ei ollut ollut kovin läheinen emonsa kanssa, sillä arjen totaalinen muuttuminen olisi ollut järkyttävää. Hän arveli, että Lammikkoloikan elämä oli muuttunut kaikista eniten. Sisko oli aina janonut emon huomiota ja tehnyt kaikkensa ollakseen hänen arvostuksensa arvoinen. Nyt emo oli poissa, eikä Lammikkoloikalla ollut ketään ketä miellyttää. Lätäkkölempi oli yrittänyt lähestyä pentuetoveriaan, mutta hänellä oli aina ollut jotain, jonne hänen oli kiirehdittävä.
Lätäkkölempi silmäili ympäristöään. Jääviilto oli määrännyt hänet partion johtoon. Hän oli jättänyt Apilatassun leiriin, sillä naaras oli harjoitellut kovasti viime päivien aikana ja tämä oli ansainnut vapaapäivän. Lätäkkölemmen partioon osallistuivat hänen lisäkseen Lepakkohuuto ja tämän oppilas Käkitassu, Maatuska ja Säihkysielu. Jääviilto oli määrännyt heidät saalistamaan reviirin eteläisille osille.
Jokin aika sitten partio oli lähtenyt eri suuntiin. Lätäkkölempi oli määrännyt kaikki muut paitsi Lepakkohuudon oppilaineen eri suuntiin. Itse soturi oli lähtenyt kohti Hehkulampea, muttei aikonut mennä aivan sen välittömään läheisyyteen. Soturi maisteli ilmaa saadakseen vainun saaliista. Ei mennyt kauaakaan, kun hän löysi tuoreen jäniksen hajujäljen. Naaras lähti seuraamaan sitä toivoen, että saisi vietyä edes jotain viemistä leiriin. Hän ei ollut luonnostaan mikään paras saalistaja, mutta tämä viherlehti oli ollut hyvä saalisonnen suhteen. Jopa Lätäkkölempi oli saanut usein kiinni yhden tai kaksi saalista partion aikana. Harva soturi oli palannut metsästyspartion jälkeen leiriin tyhjin käpälin.
Edettyään riittävän pitkästi hajujäljen perässä, Lätäkkölempi näki vanhanpuoleisen jäniksen kököttävän erään pensaan suojissa jonkin matkan päässä. Lätäkkölempi pidätti hetken hengitystään hiipiessään vielä muutaman askeleen lähemmäs eläintä. Kun välimatka oli riittävän lyhyt, hän teki nopean syöksyn eteenpäin. Jänis huomasi kimppuunsa hyökkäävän kissan liian myöhään, ja Lätäkkölempi onnistui vaivatta upottamaan hampaansa kookkaan eläimen niskaan. Hetken aikaa jänis rimpuili, ja Lätäkkölemmellä oli vaikeuksia pitää otteensa sen niskassa. Vaikka jänis oli vanha, sillä oli paljon voimaa jäljellä. Vaati melkoisesti ponnisteluita, että Lätäkkölemmen onnistui viedä henki pitkäkorvalta. Soturi jäi huohottamaan hetkeksi jäniksen ruumiin ylle tasatakseen hengitystään. Hän oli iloinen siitä, että saisi leiriin viemistä. Jäniksestä vatsansa täyttäisi useampi kissa. Tänä viherlehtenä klaani ei tosiaankaan kärsinyt nälänhätää. Lätäkkölempi vilkaisi taivaalle pitääkseen silmällä laskevan auringon matkantekoa. Partion johtajana olisi noloa, jos hän myöhästyisi sovitulta taapamiselta. Soturi arvioi, että hän ehtisi aivan hyvin yrittää etsiä vielä jotain saalistettavaa.
Naaras oli peitellyt jänistä hieman oksilla ja lehdillä, muttei vaivautunut kaivamaan sille kuoppaa. Se olisi vienyt liikaa aikaa, ja hän oli päättänyt pysytellä saaliinsa lähellä varmistaakseen, ettei kukaan varastaisi sitä. Soturi oli saanut vainun peltomyyrästä, jota hän parhaillaan jäljitti. Kuitenkin kuin tyhjästä, ilmaa halkoi vertahyytävä parkaisu. Sitä seurasi hirviön ujellus. Lätäkkölemmen niskavillat nousivat pystyyn. Hän ei ollut tajunnut tulleensa niin lähelle ukkospolkua. Naaras unohti saaliinsa välittömästi ja lähti nelistämään kohti ukkospolkua. Joku oli huutanut, oliko joku loukkaantunut?
Lätäkkölempi saapui hengästyneenä ukkospolulle. Ilmassa leijaili hirviöiden katku ja rautainen veren tuoksu. Hän hidasti tahtiaan nähdessään tummaturkkisen Lepakkohuudon raahaavan pienempää kissaa pois ukkospolulta. Lätäkkölempi henkäisi huomatessaan, että kissa jota Lepakkohuuto kiskoi polun pientareelle, oli Käkitassu. Oppilaan tumma keho oli liikkumaton ja tämän suusta valui verinoro. Käkitassun pää oli luonnottamassa asennossa, epäilemättä soturioppilas oli kuollut.
”Mitä tapahtui?” Lätäkkölempi kysyi ja käveli ilmeettömänä Lepakkohuudon luokse. Kolli nosti harmaansinisen katseensa Lätäkkölempeen ja pudisteli päätään äreä ilme kasvoillaan.
”Hän meni ja juoksi saaliin perässä ukkospolulle, ei kuullut kun käskin pysähtyä”, tummanharmaa kissa ilmoitti ja räpäytti silmiään. Lätäkkölempi ei sanonut mitään, katsoi vain hetken ajan Käkitassun elotonta ruumista ja tämän avonaisia vaaleansinisiä silmiä, jotka tuijottivat tyhjyyteen. Lätäkkölempi huokaisi. Kuolonklaani oli menettänyt jälleen yhden jäsenen.
”Hänet on vietävä leiriin. Sinä voit kantaa Käkitassun ruumiin ja palata leiriin meitä muita aiemmin. Saitteko saalista kiinni? Minä voin huolehtia ne ja muut kissat leiriin”, Lätäkkölempi naukaisi vakavailmeisenä ja kohtasi taas hetkeksi Lepakkohuudon katseen. Kolli pudisteli jälleen päätään.
”Emme ehtineet saalistaa vielä mitään”, hän ilmoitti. Lätäkkölempi nyökkäsi ja katsoi hetken, miten Lepakkohuuto tarttui taas edesmenneen oppilaansa niskasta kiinni ja lähti viemään ruumista kohti leiriä. Lätäkkölempi seisoi hetken aloillaan ja silmäili Lepakkohuudon menoa. Hän kuuli, miten hirviö nelisti hänen ohitseen ukkospolkua pitkin. Hirviön menosta syntyvä tuulahdus toi mukanaan yhä voimakkaammin ukkospolun katkun. Taas yksi turha kuolema, jonka olisi voinut välttää. Lätäkkölempi mietti, oliko vika ollut Lepakkohuudossa. Hän ei ollut kuullut kollin huutavan oppilastaan, joten joko hän oli huutanut liian hiljaa tai sitten ei ollenkaan. Vai saattoiko olla, että Lätäkkölempi oli ollut liian keskittynyt omaan saalistamiseensa? Naaras pudisteli turhautuneena päätään. Juuri nyt hän ei halunnut rasittaa aivojaan moisella ajattelulla, vaan päätti hakea saaliinsa ja palata muiden luokse.
