Erhetassu

Kyyristelin kivellä vähän leirin ulkopuolella. Emoni ja sisareni menivät jossain vaiheessa ohitseni, sanoisin. Toki minun huomioni oli paljon tärkeämmissä asioissa kuin maallisissa kulkemisissa; lempietanoillani oli kilpailu, ja minun piti pitää katseeni tiukasti siinä, sillä kaikki saattoi olla ohitse silmänräpäyksessä. Salama ja Tuuli, ne olivat niiden nimet. Veljeni, Muurahaistassu oli nälvinyt minua usein etanoistani. Sanoisin. Mutta rehellisesti sanottuna minua ei kiinnostanut pätkän vertaa, sillä minun etanani olivat kaikkein parhaat etanat. Tai siis, emoni oli kertonut minulle, että Muurahaistassu oli kiusannut siskoani, Rusakkotassua, mutta minä en ollut huomannut mitään. Jos ei laskettu niitä kertoja, kun hän oli kaatanut minut maahan, tai peittänyt minut milloin milläkin, tai yrittänyt murhata etanoitani. Mutta nuo kaikki kerrat olivat vain hyviä uusia tapoja filosofioida. Joten kuin emoni kysyi, oliko hän kiusannut minua, vastasin ei.
“Erhetassu?” Kehrätassun kysymys tuli yhtäkkiä.
“Seis!” sanoin nostamatta katsettani etanoistani. “Älä tallaa etanoitani, kiitos.” hieman vanhempi naarasoppilas vinkaisi ja hypähti taaksepäin nähdessään Salaman ja Tuulen. Huomasin, että Kehrätassu istahti vastapäätä minua. Normaalisti olisin pyytänyt häntä poistumaan, sillä en pitänyt liiasta yleisöstä etanakisoissani, se herätti usein liikaa huomiota, mutta aistin naaraan olevan hieman allapäin, joten annoin hänen vain olla siinä. Salama ja Tuuli tulivat maaliviivalle rinta rinnan, mutta Tuuli oli hieman edempänä.
“Tuuli voitti!” sanoin iloisesti. Minä todella pidin etanoistani.
“Hei Erhetassu?” Kehrätassu kysyi ja nostin katseeni.
“Niin?” kallistin päätäni hieman, odottaen naaraan sanovan jotain.
“Miksi pitän etanoista niin paljon?” hän kysyi ja minun teki mieli naurahtaa hieman.
“No ne ovat söpöjä, ja niillä on tosi hyvä elämänfilosofia, ne ovat paljon aidompia kuin kissat. Oi, ja niiden kisat ovat lempikatsomistani!” huudahdin ja annoin samalla Salamalle ja Tuulelle lehtiä syötäväksi. Kehrätassu hymähti. Nyt nostin katseeni ja kallistin päätäni.
“No, oliko sinulla jotain asiaa?” kysyin hiljaa.
“Ei oikeastaan, tahdoin vain virkistää itseäni hieman, ja huomasin sinut, joten ajattelin tulla juttelemaan”, Kehrätassu kohautti olkiaan.
“Öh.. Vai niin”, en ollut oikein hyvä juttelemaan, mutta halusin yrittää, sillä en tahtonut olla töykeäkään. “No, mistä tahtoisit puhua?” kysyin hieman hermostuneesti.

Auringon lipuessa hitaasti eteenpäin päätin livahtaa pois hieman kiusallisesta tilanteesta.
“Suo anteeksi, minun on vietävä Salama ja Tuuli turvaan ennenkuin mustarastaat alkavat metsästää”, tokaisin ja lähdin sisälle leiriin napaten etanani mukaani. Tunsin Kehrätassun katseen turkissani vielä jonkin aikaa, ja se teki oloni hyvin hermostuneeksi ja hieman syylliseksikin, jättää toinen noin vain yksin istumaan, mutta keskustelumme oli ollut hyvin hermostuttava ja sen lisäksi kissa selviäisi illan ja yön yli yksinkin, etana ei, joten minun oli vietävä ne turvaan. Kätkin kaksi vauhtietanaani oppilaidenpesän aivan reunassa, minun petini vieressä olevaan pieneen koloon ja menin sitten vielä leirin keskustalle katselemaan auringonlaskua, joka oli uskomattoman kaunis. En tosissaan ymmärtänyt, miksi muilla kissoilla oli välillä niin vaikeaa, mikseivät he voineet vain nauttia elämän pienistä asioista. Mutta minä pystyin, ja se oli minusta todella mukavaa. Halusin elää kuten etanat; hitaasti, yksi päivä kerrallaan, yksi hetki kerrallaan. Se oli minun suunnitelmani selvitä elämästä, ja minun mielestäni se oli tosi hyvä sellainen.

Author: Ninjanen

moi :3