Rajutassu
”Yritä ensi kerralla olla asiallinen tai tuotat klaanillesi pettymyksen!” Apilatassu naukui. Tuon katse oli haastava, mutta hän ei kyennyt peittelemään jännitystään äänestään tai kehonkielestään.
“Asiallisella käytöksellä ei olla klaanille mieliksi”, tuhahdin ilkikurinen kiilto silmissäni. Vilkaisin Mustikkapyörrettä ja sitten Apilatassun mukana tulleita kuolonklaanilaisia.
“Jatketaan matkaa”, ilmoitin sitten kovemmalla äänellä ja katsoin sitten merkitsevästi kahta vaaleaturkkista soturia rajan toisella puolen, “Teidän on parasta tehdä samoin.”
Lähdettyämme rajalta kuolonklaanilaisten äänet vaimenivat takanamme. Olin luullut heidän olevan suurikokoisia ja terävähampaisia, mutta tosiasiassa kissat eivät eronneet eloklaanilaisista lainkaan. Apilatassun innokkuus tervehtiä minua oli ollut kerrassaan kummallista. Miksi naarasta kiinnosti toisen klaanin oppilas tuolla tavoin?
“Konnavarjo”, nau’uin loikittuani tämän luokse. Kolli sekä tämän seurassa kulkenut Kallahämy molemmat katsoivat minua. He selvästi tiesivät, että toin uutisia.
“Tapasimme neljä kuolonklaanilaista rajalla. Tuolla päin”, puhuin nopeaan tahtiin ja osoitin suuntaa hännälläni, “Meidän on parasta palata takaisin ja varmistaa, että he palaavat oman reviirinsä syövereihin.”
Konnavarjo nyökkäsi ja pukkasi lapaani omallani. “Pistetään menoksi”, hän sanoi. Ravasin kollin rinnalla aluskasvillisuuteen jättäen naaraskaksikon taaksemme. He voisivat tehdä mitä tahtoisivat kunhan tulisivat auttamaan, mikäli tilanne yltyisi tappeluksi.
