Lätäkkölempi
Lätäkkölempi alkoi päivä päivältä olla enemmän huolissaan Lammikkoloikasta. Hän tiesi, että hänen olisi saatava sisko puhumaan, jotta voisi tarjota hänelle apuaan. Toisaalta olihan tällainen ollut odotettavissa, sillä Tuhkajuova oli ollut Lätäkkölemmen pentuetoverille kaikki kaikessa. Nyt emo oli kuollut, ja Lammikkoloikka koki varmasti olonsa hyvin yksinäiseksi ja tarpeettomaksi. Siitä huolimatta Lätäkkölempi toivoi, että Lammikkoloikka voisi ryhdistäytyä. Hän rakasti sisartaan, mutta pian kaikki huomaisivat, miten sekaisin hän meni emonsa kuolemasta, eikä se olisi hyväksi hänen ja heidän sukunsa maineelleen. Tietysti Lätäkkölempi ensisijaisesti ajatteli Lammikkoloikan hyvinvointia, mutta oli myös totta, että tuollainen käytös voisi aiheuttaa ongelmia soturin tulevaisuutta ajatellen.
Lätäkkölempi huokaisi ja katseli, miten Jääviilto järjesteli tapansa mukaan ärhäkkänä partioita. Varapäällikkö tiuski, eikä vaikuttanut lainkaan hyväntuuliselta. Se olisi kylläkin ollut liikaa pyydetty Jääviillon kaltaiselta kollilta, mutta olisi hän voinut olla edes asiallinen.
”Lätäkkölempi”, punaturkkinen varapäällikkö murahti ja kohdisti jäisen katseensa hopeanharmaan soturinaaraaseen, ”sinä johdat aurinkohuipun partiota. Mukaasi lähtevät Aamuraita, Lammikkoloikka, Syöksyaskel ja Jurokynsi. Kiertäkää Eloklaanin raja ja jatkakaa eteläistä rajaa aina ukkospolulle saakka.”
Vastaukseksi Lätäkkölempi vain nyökkäsi, ja Jääviilto siirtyi heti seuraaviin partioihin. Rajapartio sopi Lätäkkölemmelle vallan hyvin. Hän kuitenkin huomasi, ettei varapäällikkö ollut nimennyt Apilatassua mukaan. Harmaaturkkinen soturi käänsi katseensa oppilaiden pesän edustalle, jossa Apilatassu istuskeli pentuetoverinsa kanssa. Soturi päätti, että he kävisivät oppilaansa kanssa harjoituksissa partion jälkeen. Siispä soturi nousi ylös ja käveli kahden nuoren oppilaan luokse. He kääntyivät katsomaan hieman yllättyneen oloisina Lätäkkölempeä, joka katsoi kaksikkoa vakavailmeisenä.
”Apilatassu”, naaras aloitti, ”siirrän harjoituksemme auringonlaskun hetkeen. Etsin sinut, kunhan palaan partiosta takaisin leiriin.”
Lätäkkölempi katsoi vielä hetken ajan Apilatassua silmiin. Oppilas nyökkäsi hyväksyvästi. Enempiä jaaritteluita Lätäkkölempi ei tahtonut, joten hän jätti oppilaskaksikon jälleen kaksistaan ja siirtyi takaisin samalle paikalle, jossa hän hetki sitten oli leirin arkea seuraillut.
Kun aurinkohuipun hetki saapui, Lätäkkölempi oli ensimmäisenä leirin uloskäynnillä odottamassa muun partion saapumista. Hän toivoi voivansa keskustella partion aikana siskonsa kanssa, ja edes yrittää saada selville pentuetoverinsa tämänhetkistä mielenmaisemaa. Ensimmäisenä partion jäsenistä Lätäkkölemmen seuraan liittyi Jurokynsi. Kolli nyökkäsi hopeanharmaalle soturille tervehdyksen ja istahti alas odottamaan muita. Hiljaisuuden vallitessa myös Aamuraita ja Syöksyaskel saapuivat piikkihernetunnelin liepeille.
Lätäkkölempi alkoi käydä jo hieman hermostuneeksi, vaikkei sitä ulospäin näyttänytkään. Aikoiko Lammikkoloikka jättää partion väliin, tiesikö hän mitä Lätäkkölempi suunnitteli? Helpotus valtasi Lätäkkölemmen mielen, kun hän näki tutun harmaaraidallisen hahmon lähestyvän partiota. Hopeanharmaa soturi pyrki saamaan katsekontaktin Lammikkoloikan kanssa, mutta se jäi vain yritykseksi. Lammikkoloikka ei selvästikään ollut juttutuulella, vaikka hän olikin saapunut partioon.
”Hyvä on”, Lätäkkölempi naukui partiolle, ”voimme lähteä matkaan.”
Soturinaaras lähti johdattamaan partiota ulos leiristä. Hän odotti, että kaikki saapuivat ulos leiristä ennen kuin lähti kulkemaan kohti pohjoisrajaa, jonka kautta he pääsisivät Eloklaanin rajalle. Lätäkkölemmen harmiksi Lammikkoloikka päätyi ottamaan huolehtiakseen partion perän, eikä Lätäkkölempi viitsinyt pyytää soturia partion kärkeen. Siispä partio lähti matkaan kohti Kuolonmetsää.
Eloklaanin rajalla soturit alkoivat omatoimisesti merkkaamaan rajoja. Lätäkkölempi liittyi lupaa pyytämättä sisarensa seuraan. Lammikkoloikka vilkaisi häntä sivusilmällään ja pyrki välittömästi kauemmas, mutta Lätäkkölempi ei luovuttanut.
”Lammikkoloikka, odota nyt”, hän naukaisi ja loikkasi taas raidallisen soturin vierelle. Lammikkoloikka pysyi vaiti.
”Minä tiedän, että sinulla ei ole kaikki hyvin ja tahdon auttaa sinua. Ole siis kiltti ja ota apuni vastaan, sinun ei tarvitse selviytyä yksin. Tiedän sinun olevan surullinen emon kuoleman vuoksi, mutta usko minua, sinä et ole jäänyt yksin. Minä ja Lampiväre olemme aina sinun tukenasi”, Lätäkkölempi vakuutteli niin hiljaisella äänellä, että vain Lammikkoloikka saattoi kuulla hänen äänensä. Hän ei halunnut muiden partion jäsenten tietävän, että he käyttivät partiota omien asioidensa selvittelyyn.
//Lammikko?
