Nopsaliekki
Lähdimme kiertämään oravaa molemmilta puolilta. Nappaus oli varma, sillä yhteistyöllä pieni orava jäisi helposti kiinni. Keskityin hiipimään kohti otusta, joka jyrsi käpyä etukäpäliensä avulla.
Ylängön harva aluskasvillisuus ei tuonut juurikaan suojaa saalistajille, joten meidän täytyisi liikkua nopeasti. Vilkaisin Mustikkapyörteeseen odottaen, että tämä ajaisi oravan käpäliini. Naaraan siniset silmät saivat minut hetkeksi hämmennyksiin. Hengitin ulos ja koitin siirtää ajatukseni takaisin oravaan, mutta juuri liian myöhään. Mustikkapyörre oli jo ehtinyt ajaa sen minua kohti. Orava huomasi minut ennen kuin ehdin liikahtaakkaan ja lähti eri suuntaan.
Hetkessä seuralaiseni oli kuitenkin jo puskenut itensä täyteen vauhtiin. Mustikkapyörre miltei liisi jahdatessaan oravaa. Ei ollut ihme, kun tämä lopulta sai oravan kiinni ja tappoi sen parilla nopealla liikkeellä. Räpyttelin silmiäni ja loikin naaraan perään. Katseemme kohtasivat uudelleen ja jouduin muistuttamaan itseäni Syreenisumun elegantista olemuksesta, joka poikkesi Mustikkapyörteen raa’asta ja nuoresta kokemattomuudesta. Kirkkaiden silmien katseen alla en kuitenkaan pystynyt suostuttelemaan mieltäni taipumaan Syreenisumun puoleen. Ehkä minun ei pitäisi vielä lukita katsettani yhteen kissaan.
“Hieno nappaus. Anteeksi huolimattomuudestani”, totesin hymyillen hieman ujosti. Kuumotus sai kihelmöivän tunteen kulkemaan turkillani. Ehkä näin Mustikkapyörteen tässä valossa, koska olin vihdoin päässyt lähemmäs Syreenisumua.
//Musti?
