Pyräkkäpiru
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Pimentovarjo oli tullut kävelemään rinnalleni viritelläkseen keskustelua kanssani, juuri niin kuin olin pelännytkin. Minun ei olisi tehnyt mieli puhua hänen kanssaan ollenkaan, mutta pinnan alla poreileva katkeruus sai minut vastaamaan hänen kysymykseensä. Vastasinkin hänelle valehtelematta, suotta piilottelematta todellisia tuntemuksiani Kuolonklaanin nykytilanteesta.
Puoliveristen asema klaanissa ei nimittäin ollut vankia hääppöisempi, mutta mitäpä minun emoni olisi siitä tietänyt, sillä olihan hän itse puhdasverinen ja vieläpä niinkin arvostetussa asemassa kuin varapäällikkö. Hän oli varmaankin ruvennut katumaan sitä, että oli koskaan rakastunut entiseen erakkoon ja saanut pentuja tämän kanssa, että tämän tappaminen ei ollut lopulta tuottanut tälle minkäänlaisia tunnontuskia.
Ja niin kuin arvata saattaa, emoni rupesi paasaamaan minulle siitä, miten turhaa asiasta oli hänelle valittaa, ja että miten minun olisi vain pitänyt olla tyytyväinen siihen, että hän oli varapäällikkö ja pystyi omien sanojensa mukaan suojelemaan minua ja pentuetoveruksiani. Mutta sitten hän sanoi jotakin sellaista, mikä sai kuononi käännähtämään häntä kohti äkkiä: ”Isäsi oli samaa mieltä.” Naaras ei kuitenkaan näyttänyt tajuavan, mitä oli juuri sanonut saati sitä, miten järjettömältä se kuulosti. Miten niin isä oli samaa mieltä? Pimentovarjo oli tappanut hänet saadakseen varapäällikön paikan – tuskin Turmaloikka sentään sellaisesta asiasta olisi ollut samaa mieltä.
”Ikävöitkö Turmaloikkaa usein?” Emoni harmaansinisistä silmistä näkyi huoli, jopa niin aidon oloinen, että se sai minutkin hetkellisesti uskomaan, että tämä muka todella olisi välittänyt siitä, miltä minusta tuntui.
Kysymys suisti hetkeksi ajatukseni pois raiteiltaan ja käännyin katsomaan toisaalle pala kurkussa. En enää nykyään ajatellut isääni kovinkaan usein, lähinnä siitä syystä, että se tuntui niin raastavalta. Raastavaa siitä teki nimenomaan se, että ennen minulle kaikkein rakkain kissa maailmassa oli riistänyt hänen henkensä tuosta vain – rikkonut meidän pienen perheemme yhtä helposti kuin ohuen jään.
Pidin silmiäni hetken kiinni, miettien, miten pukisin ikäväni sanoiksi. Miten pukisin sanoiksi kaikki ne tuntemukset, joita Pimentovarjo teot minussa herättivät. Mutta sitten mieleeni palasi taas se yksi epäkohta naaraan aiemmassa lauseessa, enkä voinut olla tarttumatta siihen.
”Miten niin isä oli samaa mieltä?” kysyin vaimealla äänellä ja siirsin katseeni silmät kuunsirpin ohuiksi viiruiksi kaventuneina takaisin emooni. ”Sinä tapoit hänet saadaksesi varapäällikön aseman. Miten niin hän oli siitä samaa mieltä? Kysyitkö sinä ensin häneltä, että se sopisiko hänelle, jos tappaisit hänet päästäksesi parempaan asemaan, voidaksesi sillä tavoin suojella meitä? Niinkö se menikin? Etkö tappanutkaan häntä siksi, että hän oli petturi? Petturi, jollaisena muu klaani tulee hänet ikuisesti muistamaan, koska sellaiseksi sinä ja Henkäystähti hänet maalasitte.” Olin pysähtynyt kokonaan, ja samoin oli Pimentovarjokin.
Seisoimme vastatusten, ja minun oli vaikea pidätellä kyyneleitäni, jotka olivat nousseet silmiini paasatessani tunteella emolleni. En olisi halunnut olla samanlainen itkupilli, jollaisena minua oli pentuna pidetty, mutta en mahtanut itselleni mitään. ”Hän oli minun isäni! Tietenkin minä kaipaan häntä joka päivä! Mutta vielä enemmän minä kaipaan sitä, millaista elämämme oli ennen kuin sinusta tuli jokin typerä varapäällikkö ja valta sokaisi sinut täysin. Kaipaan minun vanhaa, tuttua emoani ja perhettäni, joka ei ollut niin pirstaleinen kuin se nyt on. En kestä sitä, miten kaikki on nyt niin hajallaan eikä missään ole enää mitään järkeä! Henkäystähti on täysi pöpi, ja silti sinä sokeasti seuraat häntä ja tapat hänen nimissään viattomia kissoja!”
Vau. Se tuntui yllättävän hyvältä. Päästellä vähän höyryjä ja sitä rataa. Mutta vasta purkauksen päätyttyä tajusin, mitä olin oikein mennyt sanomaan. Pimentovarjo voisi halutessaan mennä kantelemaan minusta Henkäystähdelle, joka puolestaan määräisi minut julkisesti teloitettavaksi klaanin edessä. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun joku päällikköä arvostellut kissa menettäisi henkensä sillä tavalla.
Sillä hetkellä olin kuitenkin vielä niin tuonnekuohuissani, että sillä ei ollut minulle oikeastaan mitään väliä. Halusin vain saada emostani irti jonkinlaisen reaktion – halusin nähdä, ettei hän ollut muuttunut täysin sydämettömäksi.
//Pimento?
